Aloin vähitellen huolestua nuoremman poikani kohdalla 1½-vuoden iässä, kun hän lopetti kokonaan päiväunet ja illalla nukkumaan käynti muuttui vähitellen painajaiseksi koko perheelle. Varsinkin iltaisin hänellä oli tunteja kestävää itkuisuutta, kun hänellä ei löytynyt keinoja ilmaista tarpeitaan. Voimakkaat äänet pelottivat ja vanhemman lähteminen ulos kotiovesta oli vaikeaa. Toiminta juuttui tunneiksi. Myöhemmin tajusin, kuinka hän oli ollut lähes äänetön vauveli jokeltelunkin puuttuessa lähes kokonaan.

Meillä oli onnea että tietämystä. 2½-vuotisneuvolatarkastuksessa vaadin lähetteen puheterapeutille ja sieltä saimme jo parin käynnin jälkeen lähetteen osastotutkimuksiin. Pikkuveljen juuri täytettyä 3-vuotta, hän aloitti lähipäiväkodin integroidussa puhehäiriöisten ryhmässä diagnosoituna. Tehokkaan puheterapian, aktiivisen viittomien käytön ja ryhmäkuntoutuksen myötä vielä 3½-vuotiaana täysin puhumaton lapsi alkoi kehittyä vauhdilla. Nyt hän on aloittelemassa ekaluokkaansa yleisopetuksen ryhmässä ilman erityisiä tukitoimia. Puhe takeltelee ajoittain ollen hieman epäselvää. Eniten huolta kannamme hänen syrjäänvetäytyväisyydestään ja arkuudestaan. Haluaisin korostaa, että tämä on vaatinut hyvää ja aktiivista yhteistyötä vanhempien, kuntouttajien ja päiväkodin kesken.

Kun lapsi ei kehity odotetulla tavalla, jää hieman ulkopuoliseksi. Yhdistyksen kautta olen tavannut vastaavassa tilanteessa olevia vanhempia, joiden kanssa on ollut helppo jakaa omia tuntemuksiaan ja saada tarpeellista tietoa.

Marraskuu 1999: Pikkuveli on käynyt nyt koulua 3 kuukautta ja kaikki leikkipuiston iltapäivähoitoa myöten on sujunut yllättävän hyvin. Opettajaksi saimme henkilön, jolle dysfasia ei ole vieras asia. Puheterapiassa jatketaan tiivistä r-harjoittelua ja lukeminen etenee hitaasti mutta varmasti.