Kun Gregor Samsa heräsi eräänä aamuna rauhattomasta unesta, hän huomasi Kirjaston muuttuneen Skoobeksi

Skoobe (www.skoobe.de ) on saksalaisen mediajätin Bertelsmannin aloitteesta avattu kirjojen lainauspalvelu, jonka lukija voi saada käyttöönsä hintaan 9,90 euroa kuukaudessa ja lataamalla iPadilleen Skoobe-sovelluksen tai vastaavan. Lue Skoobe takaperin niin tiedät mitä se ehkä tarkoittaa. Skooben sivustolla näytetään kolme kirjakantta. Oikella on odotetusti Steve Jobsin, kiinalaista orjatyövoimaa hyödyntävän yrityksen perustajan, elämänkerta. Keskellä on hiuksia nostattaviin konspiraatioteorioihin perustuvan Dan Brownin romaanin saksalainen käännös. Vasemmalla, lopulta, on valkoima Kafkan novelleja, Die Verwandlung. Hyvä kirja siis, mutta huonossa seurassa.?Tai, toisin sanoen: Kun Gregor Samsa heräsi eräänä aamuna rauhattomasta unesta, hän huomasi Kirjaston muuttuneen Skoobeksi.

Mutta minun ei pitänyt kirjoittaa Skoobesta, vaan uudesta suomalaisesta artikkeliantologiasta nimeltä Ymmärrys, hoi!, jonka alaotsikko toki muistuttaa Skoobesta, koska siinä lukee: Kirja, läppäri ja muuttuva oppiminen.

Tähän sinänsä ihan freesiltä ja tarpeelliselta tuntuvaan artikkelikokoelmaan, jossa pohditaan tietotekniikkojen käyttöä koulu- ja muussa opetuksessa, osallistuu peräti 39 kirjoittaa (187:llä painosivulla) mukaan lukien sen kaksi toimittajaa, Jyväskylän yliopiston Liikuntatieteiden laitoksen liikuntasuunnittelun professori Kimmo Suomi ja samaisen yliopiston kirjallisuuden dosentti Katriina Kajannes. Katosiko Bildung , kysyy ensimmäisen kontribuution koonnut Eero Tarasti, ja tietenkin syystä, vaikka Tarastin oma ymmärrys tietotekniikasta ja sen merkityksestä ei liene syvällisemmästä päästä. Mutta saavathan Skooben tapaiset jokapäiväiset uutiset tietotekniikkaan hellävaraisemminkin suhtautuvat humanistit nukkumaan rauhattomasti.

Kimmo Suomi, joka on tutkinut liikunnan suunnittelua paitsi Jyväskylässä myös esimerkiksi Shanghaissa, sai olympiakesänä 2008 perehtyä kiinalaisten verkkopedagogiikkaan: »Ensimmäinen opetus oli, että verkkopedagogiikkaa ei ole - se ei poikkea mitenkään muusta pedagogiikasta», Suomi kertoo. Kyse on kiinalaisesta käsityksestä siitä mitä tarkoittaa mindfulness. Suomen mukaan mindfullness tarkoittaa muun muassa mielenhallintaa.
Tässä vaiheessa, jos käyttäisin Facebookia, painaisin jo Tykkään-nappia.

Leo Tolstoi puun suojassa lepäämässä ja kirjaa lukemassa on sivistyneen ihmisen vertauskuva, joka on Ilja Repinin kuvan muodossa painettu Ymmärrys hoi! -kirjan alkuun ja johdannoksi. Tosin Tolstoi oli väkivallattoman toiminnan kannattaja, mitä taas läntinen sivilisaatiomme ei sotateollisine komplekseineen millään voi väittää olevansa.

Olisinkin kaivannut Tolstoin seuraajilta radikaalimpaa ja konkreettisempaa yhteiskunta- ja sivilisaatiokritiikkiä. Esimerkiksi Tapio Varis, kuvaillessaan yhdessä José Manuel Pérez Torneron kanssa kehittämiään »uuden humanismin viittä ydinaluetta», kiinnittää huomiota »kriittisyyteen teknisiä valintoja kohtaan». Hyvä niin, mutta tietotekniikasta puhuttaessa voisi ehkä siinä tapauksessa edes mainita julkisuuden ja demokratian kehityksen kannalta tärkeän valinnan suljetun, kaupallisen softan, kuten Microsoftin tai Applen ja linuxin tapaisten vapaiden ja avointen järjestelmien välillä!

Toinen esimerkki: äidinkielen ja kirjallisuuden didaktiikan yliopistolehtori Elina Harjunen esittää artikkelissaan »Lukeminen - etuoikeus ja onnen edellytys» erään amerikkalaisen psykiatrin kirjan arvosteluun viitaten, että »varsinkin sosiaalinen media» saattaa »kaiken lisäksi myös vahvistaa mahtailua, tahdittomuutta ja narsismia». Tässähän voi hyvinkin olla perää, mutta ongelmana on oikeastaan koko tuo »sosiaalisen median» käsite, jota ei osata problematisoida tai jota ei uskalleta kyseenalaistaa, koska pelätään leimautumista vanhanaikaiseksi. Todellisuudessahan julkinen ja siviilikäytössä oleva internet on alkumetreiltä saakka ollut vahvasti »sosiaalinen» media. Jo Wor rld Wide Webin ensimmäiset sovellukset (noin 1991) vahvistivat CERNin tutkimuskeskuksen henkilökunnan keskinäistä yhteydenpitoa ja juoruilua.

Jos »kriittisyys teknisiä valintoja kohtaan» ei ulotu itse valintoihin, kuten esimerkiksi Windowsin ja Linuxin tai Facebookin ja WWW:n välillä - tai jos se ei edes edellytä näiden ilmiöiden erottelemista ja erillistä arvointia -, silloin meidän täytyy ensimmäiseksi harjoittaa kritiikin kritiikkiä. Esimerkiksi Facebook on tavaramerkki ja yksityisomisteisen kapitalistisen korporaation kaupallinen palvelu samoin kuin vaikkapa Skoobe. Internet sen sijaan on kuin yleinen kirjasto eli universalistinen, yhteisomistuksessa oleva yhteiskunnallinen laitos, jota ilman demokraattista julkisuutta tuskin voi edes kuvitella nykyiseksi ja tulevaksi todellisuudeksi.

Kriittysyydestä jatkaakseni, on vielä yksi asia jota jään kaipaamaan. Se tulee mieleen edellä mainitusta Facebookista, mutta myös edellä mainitusta Bertelsmannista, ja sen voi kiteyttää tunnukseen: Kill the Corporation! En osaa selittää yksityiskohtaisesti, miten lukemisen, oppimisen ja teknologian suhteet tulee vast'edes järjestää, mutta ainakaan ei pidä olla niin, että yksi amerikkalaisfirma pääsee määrittelemään satojen miljoonien kuluttajien sosiaalista nettielämää tai että yksi saksalaisyhtiö omistaa sen minkä luemme ja vuokraa sen meille hintaan 9,90 euroa kuukaudessa.