Piraattipuolue pääsi puoluerekisteriin elokuussa. (PASI LIESIMAA) Mikael Böök on Piraattipuolueen ensimmäinen kunnallisvaaliehdokas. Ensi viikon sunnuntaina pidettävissä vaaleissa on mukana yksi puolueen ehdokas, internetveteraani Mikael Böök. Piraattipuolue pääsi puoluerekisteriin vasta elokuussa, kun se sai 5 000 kannattajakorttiaan täyteen. Kunnallisvaalit järjestetään Loviisassa kuntaliitoksen vuoksi. Liljendal, Loviisa, Pernaja ja Ruotsinpyhtää lakkautetaan ja niiden tilalle perustetaan uusi Loviisan kaupunki ensi tammikuusta alkaen. Lain mukaan uudet vaalit pitää järjestää, jos uusi kunta perustetaan kesken vaalikauden. Ehdokkaita on kaikkiaan 229; yhdeksän puolueen ehdokkaiden lisäksi mukana on kolme sitoutumatonta. Valtuutettuja valitaan 59. Kampanjointi oli verkkaisessa käynnissä lauantaina, viikkoa ennen varsinaista äänestyspäivää. Perussuomalaisten vaalikoppi oli suosituin ainakin tarjoilujensa puolesta, koska tarjolla oli tavallista paremmanlaatuista makkaraa. Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen veti puolestaan kokoomusteltan ympärille väkisinkin väkeä. Viimassa värjöttelevä demariaktiivi harmittelikin, että Loviisan SDP:n vetonaulana oli vain Ulf Sundqvist, kun kokoomuksella on ihan oikea puolueen puheenjohtaja. STT