Internet kansalaisen palvelijana
(luonnos)
Mikael Böök
Katto-Meny Ok
1. Matemaattisen informaatioteorian
hegemonia
Mikään ei ilmaise matemaattisen
informaatioteorian hegemoniaa selvemmin kuin alituinen puhe tiedon
valtatiestä.
Kun ensimmäisen kerran kuulin
tämän iskusanan ajattelin, että se on epäonnistunut,
koska oikeaa tietoa voidaan saavuttaa vain hiellä ja tuskalla
- jos lainkaan. Olisi parempi puhua esimerkiksi tiedon kapeasta
polusta kuin levittää harhakuvitelmaa tiedon valtatiestä.
Otin myös huomioon vaihtoehtoisen
tulkintamahdollisuuden, sen, ettei ilmaisussa "tiedon valtatie"
tarkoiteta varsinaista tietoa, vaan ainoastaan informaatiota.
Mutta siinä tapauksessa täytyy ensinnäkin kysyä:
minkä arvoinen on sellainen tieto, joka ei olekaan tietoa,
vaan ainoastaan informaatiota? Ja toiseksi: minkälainen olisi
informaation valtatie? Mitä on informaatio?
Siinä kysymys, joka helposti
johtaa "kahden kulttuurin" ongelmaan.
Luonnontieteilijän ja
insinöörin
kannalta informaatio on matemaattisesti mitattava suure. Matemaattisen
informaatioteorian mukaan esimerkiksi databitit ovat tyypillisiä
informaation palasia. "Tiedon valtatiestä" puhuminen
voikin olla mielekästä, jos pysytään tiukasti
insinööritieteellisessä kannassa.
Mutta jos matemaattisen informaatioteorian
sijasta haluttaisiinkin soveltaa semanttista informaatioteoriaa,
silloin puhe tiedon valtatiestä osoittautuisi harhaanjohtavaksi
myös siinä tapauksessa, että tiedolla tarkoitetaan
vain informaatiota. Tässä puheenvuorossa en aio
selvittää,
mitä eroa on tiedolla ja informaatiolla. Informaatiolla tarkoitan
sellaista tietoa, jota voi lukea esimerkiksi Helsingin Sanomista
tai katsoa TV:stä tai jota sattaa kuulla valtion tai kunnan
virkamiehen suusta.
Semanttisella informaatioteorialla
taas tarkoitan yksinkertaisesti katsomusta, jonka mukaan informaatio
sisältää sanoman. Minun täytynee lisätä,
että sanoma kantaa merkityksen. Tämä on kutsumani
semanttisen informaatioteorian ehdoton ehto: sanoma joko
sisältää
merkityksen tai se ei ole sanoma. Informaatio sisältää
merkityksen tai useita merkityksiä, tai se ei ole informaatiota.
Sanoman ja informaation merkityksen
korostamista kutsutaan kernaasti "humanistiseksi" tai
jopa "idealistiseksi" lähestymistavaksi. Matemaattinen
ja semanttinen informaatioteoria eivät kuitenkaan ole toisiaan
poissulkevia vaan ne ovat toisiaan täydentäviä
näkemyksiä. Käytännön elämässä
semanttinen lähestymistapa vain on monin verroin
merkittävämpi
kuin matemaattinen informaatioteoria. Jos tokaisen: älä
välitä isästäni, hän koostuu 85-prosenttisesti
vedestä", olenko silloin realistisempi" kuin
jos sanon: älä välitä isästäni,
hänkin on vain ihminen"? Jälkimmäinen lause
on epäilemättä käytännönläheisempi,
realistisempi, kuin edellinen. Matemaattinen informaatioteoria
edustaa äärimmäisen abstraktia kantaa, jonka mukaan
informaation sisällöstä ei tarvitse lainkaan piitata,
vaan sisällön sijasta on yksipuolisesti keskityttävä
informaation määrään ja liikkuvuuteen, toisin
sanoen tiedon ja tiedonsiirron tekniikkaan.
Vika ei ole matemaattisessa
informaatiotoriassa itsessään vaan sen asemassa ns.
tietoyhteiskunnan vallitsevana ideologiana. Voimme vain toivoa, että
tämä henkinen ylivalta on tietoyhteiskunnan syntyvaiheen
patologinen ilmiö, joka myöhemmin häviää,
jättäen tilaa uudelle kypsemmälle ja tasapainoisemmalle
näkemykselle. Mielestäni on selvää, että
fiksoituminen yhä nopeampiin laitteisiin ja tiedon (lue databittien)
siirtotekniikkkoihin ei palvele kansalaisten etuja.
2. Katosiko yleinen tietoverkko?
Nämä olivat
ensimmäisiä ajatuksiani kun kuulin tiedon valtatiestä.
Entä kielellinen kuva, tiedon tie? Ehkä se voi antaa
myönteisiäkin virikkeitä kansalaisten edun
selvittämiselle?
Tietkin muodostavat verkon. Tekee
mieli kysyä, ensimmäiseksi: miten tieverkko palvelee
kansalaista? Tähän voisi ehkä vastata seuraavasti: 1)
tieverkko palvelee erityisesti autoilijoita, mutta 2) jalankulkijat ja
pyöräilijätkin ovat onnistunet jossain määrin
raivaamaan itseilleen teitä tai pitämään omia
teitään auki ja 3) kansalainen voi hyödyntää
teitä paitsi yksityisillä myös julkisilla
kulkuvälineitä hyväksi käyttäen. Lopuksi: 4)
tieverkko on, ainakin suurimmaksi osaksi, luonteeltaan
yleinen. Tielaitoksen virstaanpylväät"-sivuilla
mainitan vuosi 1918, jolloin säädettiin uusi tielaki.
Yleinen teiden rakentaminen ja kunnossapito siirtyi valtiolle ja
kunnille, oltuaan sitä ennen lähinnä
talonpoikaisväestön rasituksena"
(www.tieh.fi/tiehist/virsta2.htm).
Tietoverkonekin olisi epäilemättä
palveltava monia kansalaisryhmiä, niitäkin kansalaisia,
jotka eivät itse käytä tietokoneita (näitä
ihmisiä voi kenties verrata "jalankulkijoihin").
Edelleen pitäisi huolehtia sekä yksityisen että
julkisen tietoliikenteen edellytyksistä. Pitäisikö
lisäksi olla jotakin yleiseen tieverkkoon verrattavaa, jota
voisi kutsua yleiseksi tietoverkoksi?
Vielä 1980-luvulla viimeiseen
kysymykseen vastattiin myöntävästi. Ehkä joku
vielä muistaa Suomen liikenneministeriön suurisuuntaisen
suunnitelman nimeltä Yleinen tietoverkko ja kansalaisen
tietoasema"? Ja ehkä joku vielä kysyy: Minne yleinen
tietoverkko on kadonnut?
Yleisen tietoverkon sijaan saimme
internetin. Näin kysymykseen voisi vastata. Asian voi ilmaista
niinkin, että yleinen tietoverkko katosi internetiin.
Selvää on, että
yleinen tietoverkko voisi palvella kansalaisia. Mutta onko internet
yleinen tietoverkko? Kyllä ja ei. Kyllä, esimerkiksi
siinä mielessä, että internetissä on osia
(tekniikkaa, sisältöä), jota voi kutsua yhteiseksi
omaisuudeksi ja jota käytämme maksutta. Tässä
mielessä internet on jopa yleisempi" kuin kansallinen
tieverkko, koska internet on kansainvälinen, suorastaan
universaalinen. Mutta internetin yleisyyteen liittyy
todennäköisesti
myös harhakuvitelmia. (...)
3. Miten kunta palvelee
internetiä?
1980-luvun käsitys yleisestä
tietoverkosta sijoittui kansalliseen perspektiiviin. Siinä
oli kai alunperin kysymys kansalaisten, yritysten ja valtion
tietoverkosta.
Kansalaiset käyttivät kuitenkin vielä 1980-luvulla
tietoverkkoja (esim. Telen TeleSampoa) kovin vähäisessä
määrin joten sen ajan yleinen tietoverkko jäi
todellisuudessa
lähinnä yritysten ja valtion väliseksi asiaksi.
Idea, tai myytti kansallisesta tietoverkkopolitiikasta jäi
kuitenkin henkiin. Myöhemmin sitä kutsuttiin
tietoyhteiskuntastrategiaksi
(vrt esim. valiovarainministeriön TIKAS-projekti).
Kun yliopistoverkko internet sitten
alkoi levitä myös yliopistojen ulkopuolelle, kehitys
kulki alkuvaiheessa vastoin suurten teleoperaattoreiden ja
ministeriöiden
tahtoa. Nykyinen tilanne, jolle on ominaista että kaikki
vannovat internetin nimeen, on vielä ehtinyt vallita vain
kovin vähän aikaa.
Internetillä on edelleen piirteitä, joiden ansiosta sitä voi kutsua yleiseksi tai kansalaisten tietoverkoksi. Haluaisinkin lopuksi muotoilla minulle annetun kysymyksen uudelleen. Haluaisin esittää kysymyksen, miten kunta palvelee internetiä? Mitä suomalainen kunta voi tehdä, jotta internetistä yhä enenevässä määrin tulisi yleinen tietoverkko?
Tähän liittyviä kysymyksiä ja ehdotuksia:
a) Kirjasto-internetin kehittäminen.
b) Kunnallisten tietopalveluiden kehittäminen (huomioita kuntien webpaikoista)
c) Nykyään nyhtäämme ja lypsämme tietoa netistä (pull-media), lähitulevaisuudessa verkosta näyttää tulevan entistä enemmän myös tiedon tyrkyttämisen ja syöttämisen ympäristö (push-media). Kuntien kanattaisi ilmeisesti suunnitella uusia push-medioita verkkoon.