Maailman suurin pesukone
Clearstream-skandaalia ei saa tukahduttaa



Kirjoitus perustuu 14.2.-15.3.2002 Attacin verkkofoorumissa (forum.attac.kaapeli.fi) julkaisemaani neliosoaiseen artikkelisarjaan. Lyhyempi versio artikkelista ilmestyi Voima-lehdessä 4/2002
 

Sisällys: Globalisaatio eteni paljastusten vaiheeseen ; Maailman notaarit ; Julkiset ja salaiset tilit ; Musta laatikko.
 

Laittomien pääomasiirtojen kätkemistä. Veroparatiiseja. Huumekauppaa. Asekauppaa. Terrorismia. Rahanpesua. Rinnakkaista kirjanpitoa. Tietokonerikoksia. Pankkiirien ja mafiosojen yhteistyötä. Murhia. Poliitikkojen kaksinaismoraalia. Oikeusviranomaisten riippuvuutta. Poliisin kanssarikollisuutta. Todisteiden hävittämistä. Todistajien painostamista. Median hiljaisuutta. Julkista tyhmyyttä.

Le Monde ja Der Spiegel ovat toki kertoneet asiasta. Mutta suomalaiset lehdet eivät ole vieläkään kirjoittaneet siitä, vaikka kokonainen vuosi on ehtinyt kulua suuren mustakantisen kirjan ilmes-tymisestä. Kirjan nimi on Revelation$, suomeksi Palja$tuksia.
 
 

Globalisaatio eteni paljastusten vaiheeseen

Siitä se alkoi. Skandaali nimeltä Clearstream. Kirja ilmestyi helmikuussa 2001 pienestä pariisilaiskustantamosta Les Arènes. Kirjoittajista ensimmäinen on ranskalainen tutkiva journalisti, mm. Libération-lehdessä työskennellyt Denis Robert. Toinen on luxemburgilainen pankkialan ammattilainen Ernest Backes, Cedelin kolmosmies 1980-luvun alussa, nykyään sairaseläkkeellä. Cedel on puolestaan nykyään Clearstream, Saksan arvopaperikeskuksen (Deutsche Börse Clearing) ostettua siitä puolet v. 2000.

Clearstream on ehkä liiankin suuri yhdeksi skandaaliksi. Se ei koske yhtä henkilöä kuten Watergate. Tosin Clearstreamin pomo André Lussi sopii hyvinkin verrattavaksi presidentti Richard Nixoniin. Molemmat saivat potkut heidän korkeista viroistaan. Clearstreamin johtokunta vapautti André Lussin hänen tehtävistään viime toukokuussa, neljä kuukautta Palja$tusten ilmestymisen jälkeen.

Clearstream ei myöskään ole vain yksi suuryritys muiden joukossa kuten Enron, olkoonkin, että Enroniin liittyy paljon muutakin kuin Enronin asiat. Mutta Clearstreamiin liittyy koko maailma tai tarkemmin sanoen koko maailman pääoma. Kaikkien maiden pankkiirit yhtyivät 1970-luvulla perustaakseen Cedelin (nykyisen Clearstreamin) ja Euroclearin, kaksi kansainvälistä arvopaperikeskusta. Toinen niistä, Euroclear, on Brysselissä. Clearstream on Luxemburgissa. Teknisessä mielessä nykyiset sääntelemättömät kansainväliset rahoitusmarkkinat toimivat näiden kahden clearing-housen kautta. Nämä kaksi laitosta hoitavat suurimman osan kansainvälisestä arvopaperikaupasta. Rahavirrat kulkevat taas pääasiallisesti SWIFTin kautta. Clearstream, Euroclear ja SWIFT muodostavat yhdessä sen teknisen koneiston, jossa pääoma nykyään prosessoidaan, ts. kirjataan elektronisesti. Nykyään das Kapitalin koti on siellä.

Suurimmat sveitsiläiset, lontoolaiset, ranskalaiset, italialaiset, saudiarabialaiset, venäläiset, newyorkilaiset, saksalaiset, pohjoismaiset ym. pankit käyttävät kaikki tuota koneistoa. Mihin? Muodollisesti ainoastaan arvopaperikaupan selvitykseen, clearingiin, ja rahaa koskeviin teknisluontoisiin transaktioihin. Todellisuudessa myös hämärien ja rikollisten transaktioiden kätkemiseen. Tämän paljastivat Denis Robert ja Ernest Backes.

Vuoden aikana paljon on ehtinyt tapahtua. Canal+ esitti Denis Robertin ja muiden TV-ohjelman "Kätkijät" (Les dissimulateurs) mikä auttoi levittämään Palja$tuksia yleisölle. Tätä 455-sivuista kirjaa on myyty yli 30.000 kappaletta. Lehdet ja muu media vähättelivät tapausta varsinkin alkukuukausina. Clearstream koetaan myös erityisen monimutkaiseksi tapaukseksi.

Läpimurto ranskalaisessa julkisuudessa tuli toukokuussa 2001 kun neljä kansainvälisesti tunnettua yleistä syyttäjää julkaisi Révélation$-teokseen perustuvan artikkelin Le Monde-lehdessä otsikolla "Globalisoituneiden rahoitusmarkkinoiden mustat laatikot". Artikkelissa todettiin Clearstream-skandaalin olevan vasta alkamassa. Kauan vitkasteltuaan luxemburgilaiset oikeusviranomaiset käynnistivät vihdoin juridisen prosessin Clearstreamiä koskevien syytösten selvittämiseksi, mutta vain keskeyttääkseen tutkintaansa jälleen heinäkuussa, ilman oikeudenkäyntiä.

Epäilyjen perusteella André Lussi ja kuusi muuta henkilöä kuitenkin erotettiin Clearstreamin johdosta. Kaikkien maiden pankkiirit vapiskaa, sillä todisteet laajamittaisesta talousrikollisuudesta Clearstreamissä ovat lisääntyneet päivästä toiseen. Avaintodistajiin kuuluu Ernest Backesin lisäksi Clearstreamin entisen ATK-johtaja Régis Hempel. Huolimatta Luxemburgin viranomaisten kovasta painostuksesta Hempel suostui antamaan lausunnon Ranskan kansalliskokouksen (parlamentin) rahanpesukomissiolle, syyskuussa 2001.

Samassa syyskuussa New Yorkin terrori-iskut näyttivät, ainakin hetkeksi, herättävän yleistä huolta vero- ja pankkiparatiisien kontrolloimattomuudesta. Jopa hallitukset, etunenässä presidentti Bush, ja hänen vanavedessään valtalehdistö, puhuivat joidenkin viikkojen aikana veroparatiisien valvonnan välttämättömyydestä. Tyhmempikin alkoi tajuta, että terroristien verkostojen jäljentämisessä edellä mainittu digitalisoitu finanssikoneisto - Clearstream, Euroclear ja SWIFT - on ylivoimainen tietolähde lentokoneiden mustiin laatikkoihin verrattuna.

Mutta voiko kukaan enää luottaa poliitikkoihin, jotka henkilökohtaisesti ovat tehneet kaikkensa näiden uusliberalististen (eli täysin sääntelemättömien) rahoitusmarkkinoiden aikaansaamiseksi? Tai medioihin, jotka ovat "kätkijöiden" omistuksessa? Clearstream-skandaalin ongelma onkin siinä, että se paljastaa kokonaisen uuden yhteiskuntaluokan petoksen ja itsepetoksen. Kyseinen uusi luokka muodostuu rahamarkkinoiden globalisaation arkkitehdeista, jotka myös ovat järjestelmän ensisijaisia hyödyntäjiä: pankkiireja, sijoittajia, finanssianalyytikkoja, ylikansallisten yhtiöiden johtajia ja omistajia, diktaattoreita, tasavaltojen presidenttejä, ministereitä, virkamiehiä ym. Tämän luokan valta ja rikkaudet ovat yhtä ennennäkömättömät kuin sen moninaiset kytkennät järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Helmikuun alussa 2002 Ranskan parlamentin rahanpesukomissio julkaisi Luxemburgia koskevan raporttinsa ja samaan aikaan Denis Robert julkaisi uuden kirjan "Musta laatikko" (La Boîte noire, Les Arènes 2002), jossa Clearstream-skandaalin kehittymistä v.2001 seurataan viikosta toiseen. Nämä julkaisut sisältävät runsaasti lisäaineistoa edellisen vuoden syytösten paikkaansapitävyyden todistamiseksi. Ne tuovat myös uusia paljastuksia.

On alkanut niin sanotun globalisaation uusi vaihe - paljastusten vaihe, josta Enron on vasta antanut esimakua. Yksi keskeinen tekijä tässä uudessa vaiheessa on tietenkin Attac, joka on nyt olemassa neljässäkymmenessä maassa ja kaikissa maanosissa. Clearstream on Attacin ominta problematiikkaa. Kansainvälisten pääomavirtojen valvonta, Tobinin vero, ja demokratian

valloittaminen takaisin kansainvälisilta rahoitusmarkkinoilta voidaan nimittäin toteuttaa vain selvityskeskusten toiminnan perinpohjaisen selvittämisen avulla.
 
 
 
 

Maailman notaarit

Kun Ranskan parlamentin rahanpesukomission puheenjohtaja kokosi aineistoa Luxemburgia koskevaan raporttiinsa, hän kysyi Ernest Backesilta, Clearstreamin entiseltä johtohenkilöltä: mikä oikeastaan on kansainvälinen selvityskeskus? Backes aloitti viittaamalla vuoteen 1963, jolloin presidentti John F. Kennedy määräsi veron (Interest Equalization Tax) USA:n rahoitusmarkkinoiden ulkomaisille käyttäjille. Eurooppalaiset yritykset alkoivat sodanjälkeisen voimakkaan talouskasvun kautena yhä useammin hakeutua New Yorkin pörssiin. Vain siellä ne löysivät tarpeeksi väljät puitteet osakeanneilleen. IET-verollaan presidentti Kennedy pyrki hillitsemään dollareiden katoamista ulkomaalaisiin käsiin. Hän pelkäsi, että ulkomaalaiset vaatisivat dollariensa vaihtamista kultaan jolloin koko kansainvälinen finanssijärjestelmä voisi horjua.

1960-luvulla dollari oli vielä sidottu kultakantaan ja muut valuutat taas dollarin arvoon, kuten Bretton Woodsin sopimuksissa (1944) oli sovittu.

IET ei kuitenkaan tepsinyt Kennedyn toivomalla tavalla vaan sen seurauksena eurooppalaiset yritykset ja pankit alkoivat itse merkitä arvopapereitaan dollareissa. Nämä ns. euro-obligaatiot muodostuivat pian rahoitusmarkkinoiden keskeisiksi välineiksi. IET-vero toisin sanoen joudutti ylikansallisten rahoitusmarkoinoiden kasvua ja kehittymistä.

Vuonna 1968 amerikkalainen pankkiiriliike Stanley Morgan Trust , jolla oli ennestään haarakonttori Brysselissä, perusti sinne uuden firman nimeltä Euroclear hoitamaan keskitetysti kasvavaa euro-obligaatiokauppaa. Vastavetona tälle amerikkalaiselle monopolille runsaat 90 eurooppalaista pankkia perusti Luxemburgiin oman vastaavan yrityksen, jonka nimeksi tuli Cedel (Centrale de livraison des valeurs mobilières) ja jota nykyään kutsutaan Clearstreamiksi.

Euroclearin ja Cedelin tehtävien hahmottamiseksi täytyy myös tarkastella, mitä toimenpiteitä arvopapereiden ostaminen ja myyminen oikeastaan edellyttää. Vielä 1960-luvulla itse paperin (esim. osakekirjeen) täytyi todella siirtyä "fyysisesti" myyjältä ostajalle. Tästä aiheutui tietenkin postitus- ja kuljetuskustannuksia, jotka kansainvälisen arvopaperikaupan kasvaessa muodostuivat merkittäviksi kuluiksi. Lisäksi kuljetukset saattoivat kestää jopa viikkokausia, kun esim. 100.000 osaketta piti lähettää isossa paketissa New Yorkista Roomaan.

Arvopaperikaupan toimijoiden piirissä koettiin tarpeelliseksi hoitaa arvopaperikauppa jos mahdollista kokonaan ilman arvopapereiden kuljetusta ja siitä aiheutuvaa viivettä. Telex, telefax ja etenkin tietoverkot ovat tarjonneet tähän ongelmaan yhä tehokkaampia ratkaisuja. Eräs seuraus tästä kehityksestä on rahassa ja arvopapereissa ilmaistun pääoman yhä suurempi abstraktisuus. Kuten tiedämme , elektroninen kirjoitus on jo pitkälti korvannut seteleiden, joukkovelkakirjojen ja osakkeiden aikaisemmat paperiset olomuodot.

Jo 1960-luvun lopussa pankit sopivat keskenään järjestelmästä, jossa arvopaperit tallennetaan pysyvästi tiettyihin pankkeihin (depository banks). Tämä järjestelmä mahdollisti sen, että kansainvälinen arvopaperikauppa voitiin keskittää selvityskeskuksiin eli Eurocleariin ja Clearstreamiin. Miltei jokaisella kansainväliseen arvopaperikauppaan osallistuvalla pankilla on oma viitetilinsä näissä keskuksissa. Papereita ei enää tarvinnut siirtää, täst'edes siirrettiin vain papereita koskevia tietoja, elektronista kirjoitusta.

Kansainvälistä clearing-järjestelmää on jatkuvasti tehostettu ja sen toimintaa nopeutettu tieto- ja telekommunikaatiotekniikan kaikin keinoin. Ernest Backesin ja muiden asiantuntijoiden mukaan Cedelin-Clearstreamin kehitys ja kasvu perustuikin IBM:n toimittamien tietokoneiden ohjelmointiin. Cedel-Clearstream on oikeastaan ohjelmointiprojekti, sanoo Backes.

Kansainvälisen arvopaperikaupan clearing alkoi Luxemburgissa v. 1972, Cedelin tietokoneohjelmistojen ensimmäisten versioiden valmistuttua. Toiminnan kasvu on ollut valtavaa. Uuden vuosituhannen alkaessa Cedel-Clearstream selvitti arvopapereiden kansainvälistä kauppaa jo noin 50.000.000.000.000 euron edestä. Toiminnan vuosivolyymin ilmaisemiseen tarvitaan siis "triljoonan" (tuhat miljardia) käsitettä. Edellä mainittu summa vastaa viittäkymmentä tuhatta miljardia euroa.

Clearing-toiminta perustuu pankkiirien keskinäiseen vankkumattomaan luottamukseen. Niinkuin intialaiset ja arabialaiset liikemiehet (käyttäessään epävirallisia ja yksityisiä finanssikanaviaan) luottavat hawalaan, niin länsimaiset pankkiirit luottavat Clearstreamin elektronisen kirjoituksen tekniikkaan ja etiikkaan. Tämä luottamus on nykyään globaalisen finanssijärjestelmän perusta.

Me olemme ikäänkuin maailman notaareja, tokaisi Clearstreamin entinen johtaja André Lussi Révélation$-teoksen kirjoittajalle, Denis Robertille.

Kuitenkin clearing-toiminta tunnetaan huonosti jopa finanssijournalistien, taloustieteilijöiden ja ministereiden tasolla. Sen Backes ja Robert dokumentoivat lukuisin esimerkein. Moniko kansalainen on tähän saakka tiennyt moisten "maailman notaarien" olemassaolosta?
 
 

Yhteenveto: Kansainvälisen selvityskeskuksen tehtävänä on arvopapereiden säilyttäminen ja kansallisvaltioiden rajat ylittävän arvopaperikaupan kiihdyttäminen. Clearstream takaa arvopapereiden vaihdon välittömän toteutumisen sekä myyjälle että ostajalle. Se varmistaa myös transaktion joka vaiheessa, että itse arvopaperit ja niistä maksettavat rahat ovat olemassa. Lopuksi se lupaa kirjata transaktion oikein myyjän ja ostajan viitetileihin.
 
 
 
 
 
 
 
 

Julkiset ja salaiset tilit

Clearstream julkaisee vuosittain luettelon asiakkaistaan ja heidän viitetileistään. Ernest Backes ja Robert Denis ovat paljastaneet, että Clearstreamilla on myös muita asiakkaita ja monia muitakin viitetilejä kuin ne, jotka mainitaan virallisessa vuosiluetteloissa.

Ernest Backes kuuluu Cedel-Clearstreamin toiminnan uranuurtajiin. Aloitettuaan Cedelissä 1970-luvun alussa hän osallistui yrityksen teknisten järjestelmien suunnitteluun ja kehittämiseen. V. 1982 Backes oli Cedelin kolmanneksi korkein johtohenkilö ja yrityksen silloisen toimitusjohtajan, Gérard Soissonin, läheinen yhteistyökumppani.

Eräiden italialaisten pankkien toivomuksesta Soisson ja Backes ajoivat 1970-luvun puolivälissä läpi tärkeän uudistuksen: viitetilejä avattiin myös pankkien haarakonttoreille. Haarakonttoreiden tilien tuli kuitenkin olla pankin päätilin alatilejä. Näitä alatilejä ei julkaistaisi virallisessa vuosiluettelossa.

Soisson ja Backes ymmärsivät, että päätilien ja alatilien järjestelmälle täytyi luoda ankarat säännöt, joiden noudattamista viranomaisten tuli tarkasti valvoa. Mutta Cedelin hallitus ja muu johto ei jaannut Soissonin ja Backesin pelkoja siitä, että järjestelmää voitaisiin käyttää väärin. Tämä erimielisyys johti lopulta Soissonin ja Backesin syrjäyttämiseen Cedelin toiminnasta.

Soisson kuoli yllättäen Korsikalla v. 1983. Soisson äkillinen kuolema johtui todennäköisesti siitä, että hän tiesi liikaa katolisen Ambrosiano-pankin hämäristä kaupoista ja sen yhteyksistä mafiaan. Samoihin aikoihin Backes erotetiin Cedelin virastaan.

Mutta Backesin finanssimaailmaa kohtaan tuntema mielenkiinto ei päättynyt siihen. Vuosien varrella hän on koonnut laajan pankkeja, clearingiä ja talousrikollisuutta käsittelevän yksityisarkiston. Tietäen Backesin asiantuntemuksensa eri maiden viranomaiset ja poliitikot (mm. Jacques Santer ja Rudolph Giuliani) ovat usein kääntyneet hänen puoleen saadakseen häneltä arvokasta informaatiota.

Backes piti myös yhteyttä entisiin työtovereihinsa Cedelissä. Sitä kautta hän sai haltuunsa luettelot Clearstreamin kaikista tileistä ja asiakkaista vuosilta 1995 ja 2000. Epäviralliset luettelot ja niiden vertailu virallisiin vuosiluetteloihin paljastavat epäilyttäviä seikkoja. Julkaisemattomia tilejä on paljon ja ne eivät suinkaan aina ole pankkien päätilien alatilejä.

Esimerkiksi Crédit lyonnais, yksi Cedelin perustaneista pankeista, esiintyy v. 1995 epävirallisesessa tililuettelossa 55 tilin haltijana. Näistä 32 mainitaan myös virallisessa luettelossa. Yksi virallinen viitetili kuului Manilassa sijaitsevalle haarakonttorille. Mutta tällä tunnetulla ranskalaisella pankilla oli siis myös 23 julkaisematonta, salaista viitetiliä. Näistäkin yksi löytyi Filippiinien pääkaupungista. Backes huomauttaa: "Kenenkään ei kannata yrittää vakuuttaa minua siitä, että lyonilaisen pankin Manilan haarakonttori tarvitsee sekä yhden julkisen että yhden salaisen viitetilin"(R., ss. 194-6)

Clearstreamin virallinen vuosiluettelo vuodelta 1995 käsitti 2200 viitetiliä. Epäviralliselta listalta löytyi myös n. 2000 salassapidettyä tiliä. Nämä tilit, yhteensä siis 4200 kpl, kuuluivat asiakkaille 73 eri maassa.
 
Taulukko 1: Eri maiden pankkien salaiset ja julkiset Cedel-tilit v. 1995
Salaiset tilit
Julkiset tilit
Iso-Britannia
644
293
Luxemburg
458
213
USA
152
155
Italia
70
181
Ranska
57
186
Saksa
52
45
Hongkong
44
96
Sveitsi
36
192
Kanaalisaaret
13
35
Espanja
9
44
Japani
5
44
Suomi
3
4
Kypros
3
4
Monaco
2
10
Iran
1
0
Liechtenstein
1
1
Cayman-saaret
1
4
Kiina
1
6

Lähde: Robert & Backes: Révélation$, s 196

Yksittäisistä pankeista salaisten tilien haltijoiden kärjessä olivat v. 1995 Banque Internationale à Luxembourg (309), Citibank (271), Barclay's Bank (200), Crédit lyonnais (23) ja Nomura (12).

Ainakin osaa näistä salatuista tileistä käytetään ilmeisesti rahanpesuun ja ne liittyvät siten järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Joissakin tapauksissa tilejä ei ole sinänsä pidetty salassa vaan niitä omaavien yhteisöjen kotipaikat on kätketty. Epävirallisessa luettelossa vuodelta 1995 mainitaan muuan Banco Internacional de Colombia Nassau Ltd (tili 70292) sekä muuan Banco Internacionale de Colombia Mrs Maria Elena Garcia (tili 70289). Molempien kotipaikaksi kerrotaan Colombian pääkaupunki Bogota. Sen sijaan virallisessa luettelossa lukee Citibank N-A Colombia (tili 70289) ja Bco Int'l de Colombia-Nassau (tili 70292). Virallisen luettelon mukaan nämä yksiköt ovat Citibankin Nassaun haarakonttorin tilejä Bahamas-saarilla. Tilit ovat joka tapauksessa maapallon suurimpiin pankkeihin kuuluvan yhdysvaltalaisen Citibankin ilmentymiä. 90-luvun puolivälissä Yhdysvaltojen hallitus pani alulle useita Citibankin toimintoja koskevia selvityksiä, jotka liittyivät m.m. Kolumbian kokaiinikartellien harjoittamaan rahanpesuun. Voidaan epäillä, että e.m. tilien kautta on virannut kolumbialaisia narkodollareita.(Vrt. Révélation$, s. 200)

Suomi mainitaan vain kerran Révélation$-teoksessa (ks. taulukko 1). Clearstreamin nettisivuilla (www.clearstream.com) viitataan Suomen kohdalla Nordeaan. Nordea Custody Servicen suomalaisen osaston esimies Jyrki Partanen vahvisti minulle puhelimessa (23.1.2002) että Nordea on avannut myös ei-julkisia tilejä Clearstreamissä. "Pankki haluaa pitää asiakkaiden varat ja omat varat erillään", näin Partanen selitti tämän asian. Hän lisäsi, että jotkut asiakkaat vaativat "turvallisuussyistä", että heille avataan oma ei-julkinen tili Clearstreamissä. Kuinka monta Clearstream-tiliä Nordealla kaiken kaikkiaan nykyään on? Tähän kysymykseen en saanut vastausta. Vaikka kohtelu Nordea Custody Servicessa oli kohteliasta ja asiallista, en ole saamiini tietoihin tyytyväinen. Tämä johtunee siitä, että Jyrki Partanen ei vielä ollut ehtinyt tutustua Robertin ja Backesin kirjaan, kun taas minä olin sen jo lukenut. Sen jälkeen on hyvin vaikea uskoa puhtaasti teknisiin ja asiakkaiden turvallisuutta korostaviin selityksiin.

Vuodesta 1995 vuoteen 2000 sekä julkisten että julkaisemattomien tilien määrä kasvoi voimakkaasti. Vuonna 2000 epävirallinen lista kattoi jo n. 15.000 tiliä 105 maassa. Puolet tileistä olivat julkaisemattomia, salaisia.

Aikavälillä 1995-2000 voidaan noteerata erityisen nopeata kasvua niiden tilien määrässä, jotka kuuluvat vero- ja pankkiparatiisivaltioissa sijaitseville yhteisöille.

Taulukko 2

Veroparatiiseissa toimivien pankkien ja yritysten tilejä Clearstreamissa v. 2000
 
 
SALAISIA TILEJä
JULKISIA TILEJä
Andorra
16
4
Monaco
10
18
Cayman-saaret (Georgetown)
60
7
Jersey
39
19
Man-saari
?
18
Guernsey
60
10
Vanuatu  
2
Cook-saaret
1
  
Gibraltar
2
  

Lähde: Robert & Backes, ss. 206-219

Mainittakoon tässä yhteydessä myös, että v. 1995 venäläisillä pankeilla oli 5 tiliä mutta v. 2000 jo 37 tiliä Clearstreamissä. Tulkoon myös mainituksi, että em. Citibankilla on nykyään 37 salaista tiliä pelkästään huumekartellien Colombian pääkaupungissa, Bogotassa (Boîte noire, s. 150).

Myös liikeyritysten määrä kasvoi mainittuina vuosina Clearstreamin asiakkaiden joukossa. Ja jotkut yritykset, kuten Siemens, hankkivat itselleen lisää salaisia tilejä.

Tässä törmäämme toiseen rakenteelliseen epäkohtaan, joka lukuisten (myös veroparatiisikytkentäisten) salaisten tilien olemassaolon rinnalla herättää vahvoja epäilyksiä Clearstreamin toiminnan laillisuudesta. Kysymys on Clearstream-tilejä omaavien yhteisöjen tyypistä ja laadusta. Clearstreamin asiakkaina saisivat yrityksen sääntöjen mukaan olla vain tunnetut ja luotettaviksi todetut pankit. Yrityksellä ei missään tapauksessa saisi olla salaisia pankkiasiakkaita kuten venäläinen Menatep-pankki, jonka Clearstreamin johtaja André Lussi näyttää hankkineen kansainvälisen selvityskeskuksen asiakkaaksi vuonna 1997. Menatep on tullut maailmankuuluksi Venäjän poliitikkojen kavalluskanavana. Elokuussa 1999 puhjenneen Kremlingate-skandaalin yhteydessä kävi ilmi, että Jeltsinin kaarti käytti Menatepiä siirtääkseen n. 10 mrd dollaria Kansainvälisen valuuttarahaston lainoja veroparatiisivaltioissa oleville tileilleen.

Menatep ei suinkaan ole ainoa Clearstreamin asiakkaana oleva pankki, joka puuttuu virallisesta asiakasluettelosta. Mainittakoon toisena esimerkkinä vaikkapa sveitsiläinen von Ernst-pankki, jonka Monacon konttori omistaa salaisen Clearstream-tilin.

Sitäpaitsi Backesin ja Robertin paljastamissa epävirallisissa luetteloissa vilahtaa pankkien lisäksi myös teollisuusyrityksiä kuten Siemens ja Unilever, palvelualan suuryrityksiä kuten Accor Wagons-Lits ja jopa valtioiden viranomaisia kuten Luxemburgin valtiovarainministeriö.

On myös vähintäänkin huomiota herättävää, että Ranskan keskuspankilla on salainen Clearstream-tili. Tähän liittyen Robert ja Backes tekivät muuten virhepäätelmän, jonka vuoksi heidän vastustajansa (lue: pankit, valtalehdistö) ovat pyrkineet asettamaan koko teoksen uskottavuuden kyseenalaiseksi. Kyseisen viittilin kohdalla lukee nimittäin D.G.S.E. Lyhenne assosioi Ranskan armeijan tiedustelupalveluun (Direction générale des services extérieurs), ts. siihen järjestöön, joka upotti Greenpeacen laivan Rainbow Warrior Aucklandin satamassa v. 1985. Koska Denis Robert ei onnistunut saamaan tuon vakoilijajärjestön edustajia kommentoimaan asiaa, hän oletti, että kyseistä salaista tiliä käytetään erinäisten salaisten operaatioiden rahoittamiseen. D.G.S.E. viittaisikin kuitenkin tämän kerran Ranskan keskuspankin ulkomaanosastoon (Direction générale des services étrangers). Mihin keskuspankin ulkomaanosasto sitten tarvitsee salaisen Clearstream-tilin? "Puuttuaksemme markkinoiden kehitykseen ostamalla ranskalaisia osakkeita ja obligaatioita siinä tapauksessa, että Ranskan frangia vastaan hyökättäisiin", tunnusti keskuspankin virkamies Le Monde-lehdelle. Siinä tapauksessa Ranskan keskuspankki on kuitenkin syyllistynyt finanssirikokseen, jota kansainvälisillä rahoitusmarkkoinoilla kutsutaan dumpingiksi (La boîte noire, s. 74).
 
 
 
 

Musta laatikko

Terrori-iskun, nälänhädän tai öljytankkerin karilleajon sattuessa (talouslamasta puhumattakaan) kannattaa täst'edes aina muistaa Clearstreamiä, Euroclearia ja SWIFTiä. Tärkeät yksityiskohdat katastrofeihin johtaneista tapahtumakuluista on näet nauhoitettu näihin rahoitusmarkkinoiden mustiin laatikoihin. Viisi kansainvälisesti tunnettua tuomaria käyttää juuri tuota ilmaisua Denis Robertin ja Ernest Backesin paljastuksia käsittelevässä yhteisessä kirjoituksessaan (Le Monde 10.5.2001). "Musta laatikko" (La boîte noire) on myös Denis Robertin helmikuussa 2002 ilmestyneen uuden kirjan nimi. Mitä "musta laatikko" tässä yhteydessä tarkoittaa?

Robertin ja Backesin varsinaiset paljastukset koskevat rahoitusmarkkinoiden ja rahoituslaitosten - siis pankkien - kytkentöjä järjestäytyneeseen rikollisuuteen. On sinänsä katastrofaalista (ensinnäkin pankkien kannalta!) että rikollisia väärinkäytöksiä esiintyy kansainvälisen finanssijärjestelmän ytimessä, Clearstreamissä, jonka kautta globaalitalouden triljoonat virtaavat. Olisi myös katastrofi, jos pankkiirit, asekauppiaat ja korruptoituneet poiitikot saisivat yhdessä jatkaa triljoonien pyörittämistä lain ja oikeuden tuolla puolen. Luxemburgissa. Pankkien paratiisissa.

Eräänlainen paljastus on sekin, että kaikki jäljet on tallennettu mustaan laatikkoon:

"Clearstream on globalisaation musta laatikko. Sormen näpäytys näppäimistöllä Buenos Airesissa muuttuu tuhansiksi transaktioiksi, jotka tallentuvat Clearstreamin kirjoihin. Kaikki kirjautuu sinne. Firma muuttaa arvopaperit aineettomiksi, rekisteröi ne numerosarjoiksi. Kaikki arvopaperit: osakkeet, obligaatiot, joukkovelkakirjat... Maailmassa, jossa käteiselle ei enää anneta juuri mitään merkitystä, arvopapereiden hallinta merkitsee maailman rahan hallintaa. Ken avaa Clearstreamin mustan laatikon, tuntee yhden jos toisenkin taloudelliset voimavarat. Hän voi mitata rahavirtoja. Hän ymmärtää miten finanssi toimii. Siis vallan toiminnan. (La boîte noire, s. 23)

Niin ensiarvoisen tärkeä kuin tämä viittaus vallan ja finanssijärjestelmän yhteiseen sokeaan pisteeseen onkin, se on kuitenkin vain viittaus, kehotus avata silmät ja katsoa. Näkeminen ei vielä tarkoita ymmärtämistä. Pelottomana ja intohimoisena tutkivana journalistina Denis Robert on löytänyt ja kaivanut esiin mustan laatikon, mutta hän ei ole sosiologi tai poliittinen teoreetikko, joka myös kertoisi miten laatikon sisältämiä tietoja voidaan tulkita ja mitä niillä oikeastaan pitäisi tehdä. Selvää on, että musta laatikko pitää avata. Sen sisältämä elektroninen kirjoitus pitää julkistaa lukevalle yleisölle.

Artikkelissaan "Miksi demokratian epäkohdista ei puhuta?" (Kulttuurivihkot 1/2002) Janne Mikael Vainio pohtii, että "hallitsemattoman kapitalismin" tai "sääntelemättämien markkinavoimien" ainainen syytteleminen saattaa olla vaarallinen virhe. Kenties yhteiskuntien ja mailmantalouden epäkohtien syitä kannattaisi sittenkin ensisijaisesti etsiä "demokraattiseksi" kutsutusta poliittisesta järjestelmästä ja valtaeliitistä? Vainion artikkeli on mielenkiintoinen keskustelun avaus. Mutta mielestäni Vainio ei osu ihan oikeaan väittäessään, että poliittinen "valta on alamaisilleen pyhää" kun taas "kapitalistien valta ei ole pyhää vaan maallista".

Mikä on sakraalimpaa kapitalistiselle vallalle kuin pankkisalaisuus? Eikö mustan laatikon sisällä ole juuri nykykapitalismin pyhäkkö? Sitäpaitsi tässä yhteydessä on puhuttava myös valtaapitävästä kapitalismista (kuten Fernand Braudel teoksessa Civilisations et capitalisme 1400-1800). Valtaapitävä kapitalismi on aina ollut "globaalia". Pääomalla ei ole kotimaata, kuten monasti on todettu.

Clearstream on valtaapitävän kapitalismin musta laatikko. Ken avaa sen, saa lukea Silvio Berlusconista ja Jacques Santerista. Nämähän ovat paitsi poliitikkoja myös pankkiireja ja kapitalisteja. Heidän ja monien muiden nimet vilahtavat yhtä usein Révélation$issa ja La boîte noiressa kuin julkisuudessa. Mutta Denis Robertin ja Ernest Backesin paljastuksissa esiintyvät myös sellaiset markkinoiden ja politiikan välimaastossa viihtyvät merkilliset olennot kuin Nadhmi Auchi ja Henry J. Leir. Heidän varallisuutensa saavutti satumaiset mittasuhteet ja heidän vaikutusvaltansa oli arvoituksellisen laajaa, ottaen huomioon miten tuntemattomia he toisaalta ovat suurelle yleisölle. He edustavat ehkä puhtaimmillaan "sääntelemättömiä markkinavoimia" ja Janne Vainion mainitsemaa "hallitsematonta kapitalismia". Nämäkö uusi "liberaali vasemmisto" haluaisi päästää helpommalla? Tuskin.

Mustan laatikon pitämistä suljettuna on tähän saakka perusteltu välttämättömyydellä suojata kansalaisen yksityisyys. Yksityisyyden suoja on epäilemättä yksi tärkeimmistä 2000-luvun tietoyhteiskunnan ongelmista. Mutta niin on myös julkisuuden suoja. Meidän täytyy saada tietää mitä musta laatikko - Clearstreamin, Euroclearin ja SWIFTin digitaalinen muisti - sisältää. Tämän informaation on oltava vapaa, muuten me emme voi olla vapaat.

Kysymyksessä on todellinen ristiriita. Ristiriitaa ei voi ratkaista pysyvästi. Mutta sitä voi pahentaa, mikäli joko yksityisyyttä tai julkisuutta ylikorostetaan toisen kustannksella. Ratkaisun, tai pikemminkin ratkaisujen, on oltava kohtuullisia niin kuin vallan jako demokratiassa. On otettava huomioon sekä yksityisyyden että julkisuuden vaatimukset. Kysymys on balanssista, alituisesta tasapainottelusta.

La boîte noiressa Denis Robert kertoo kiehtovan tarinan siitä mitä on tapahtunut, miltei päivästä toiseen, Révélation$in ilmestymisen jäkeen eli ajanjaksona helmikuu 2001 - helmikuu 2002. Olen jo maininnut ehkä tärkeimmän yksittäisen seurauksen: Clearstreamin johtajan André Lussin erottamisen ja sen, että jopa Luxemburgin korruptoituneet oikeusviranomaiset aloittivat Clearstreamia koskevan tutkinnan. Myös Backesia ja Robertia vastaan on muuten nostettu useita syytteitä, joiden takana on Clearstreamin johto ja mm. venäläinen Menatep-pankki. Clearstream on tosin äskettäin peruuttanut Robertia vastaan aloittamansa prosessin.

Kirjat sisältävät runsaasti aineistoa, jonka pitää tulla suomalaisenkin yleisön tietoon, kunhan suomalaiset tiedotusvälineet joskus heräävät kertomaan Clearstream-skandaalista.

Yhtä asiaa en voi sivuuttaa ennen artikkelin päättämistä. Siinä missä Ernest Backes toimii eräänlaisena avaintodistajana Révélation$issa, siinä Clearstreamin palveluksessa aina 1990-luvun alkuvuosiin saakka ollut tietokoneinsinööri Régis Hempel toimii La boîte noiren keskeisenä tietolähteenä. Kovien paineiden alla Hempel suostui avustamaan myös kotimaansa Luxemburgin oikeusviranomaisia - vain todetakseen, että nämä tekivät kaikkensa peittääkseen ja kätkeäkseen sen, mitä hän tahtoi kertoa. Lopulta Hempel "puhui" myös Ranskan rahanpesukomissiolle. (Onneksi. Hempelin viimeksimainittu lausunto on myös painettu La boîte noiren liitteeksi.)

Mitä Hempelillä sitten oli sydämellään? Hempel tunnusti tehneensä vakavia tietokonerikoksia Clearstreamissä 1990-luvun alussa (yli 10 vuotta sitten; rikokset ovat jo vanhentuneet). Toimeksiantajiensa pyynnöistä Hempel oli lukuisia kertoja suostunut muuttamaan - väliaikaisesti - Clearstreamin tiettyjen tietokoneohjelmien koodia. Esimerkiksi transaktio, jonka tietokoneohjelma olisi käsitellyt tavalla A, se käsittelikin tavalla B, jolloin kyseisestä transaktiosta ei jäänyt tavanomaista jälkeä. Tällainen muutos ohjelmakoodiin saatettiin tehdä esim. tunnin ajaksi. Sitten Hempel palautti ohjelmakoodin entiselleen.

Muistan itse kirjoittaneeni digitalisten jälkien problematiikasta jo 1980-luvun lopussa ilmestyneessä Verkonkutoja-kirjassani. Ymmärrän mistä tässä on kysymys, siis teknisessä mielessä. Sen sijaan olen epävarmempi esille tulleiden seikkojen yhteiskunnallisesta merkityksestä. Voiko luottokorttiin enää luottaa kun pankkiirit ovat krakkereita (tai krakkerit pankkiireja)? Hempelin tunnustukset ylittävät edellä kosketellun mustan laatikon problematiikan. Ne johtavat kysymyksiin, joita voisi ehkä kutsua veneen keikuttamisen problematiikaksi.

Vene on kapitalistinen pankkijärjestelmä. Siis vallan keskus. Viimeksi kuulin, että Clearstream ajotaan lopettaa. Saksalaiset pankkiiripoliitikot juonittelevat brittiläisiä veljiään vastaan vallasta uudessa, fuusioituneessa kansainvälisessä arvopaperikeskuksessa jota tuskin enää kutsutaan Clearstreamiksi (kirkas virta joka pesee kaikki rahat) tai Eurocleariksi...
 
 
 
 
 

Mikael Böök
 
 
 
 

Viitteet: