Internet, valtio ja kansalaisyhteiskunta

Mikael Böök
book@kaapeli.fi

1. Minulle ehdotettiin ensiksi otsikkoa "Internet ja kansalaisyhteiskunta" mutta minusta tuntui, että jos puhuisi siitä aiheesta, silloin tulisi puhua yhteiskunnan eikä internetin hallinnasta. Ja siinä tapauksessa en ehkä pysyisi tämän seminaarin ai heessa.
   
   
2. Niinpä lisäsin otsikkooni valtion. Mitä on valtio? Valtio on sovittamattomien luokkaristiriitojen tuote, kirjoitti Lenin. Nykyaikaisempi tutkija Jared Diamond tulee lähelle tätä käsitystä maailmanhistoriaa käsittelevässä "Tykit, taudit ja teräs"-teoksessaan käyttäessään kleptokratiaa valtioteoreettisena pääkäsitteenään. Valtio on kautta historian toiminut ja se toimii edelleen välineenä, jonka avulla tietty ihmisryhmä, tietty klikki, anastaa itselleen suurimman osan muiden ihmisten tuottamista rikkauksista.
   
   
3. Viimeisen sadan vuoden aikana jotkut kansakunnat ovat kuitenkin onnistuneet kehittämään itselleen alustavia demokraattisia valtiomuotoja, joissa valta on jopa haluttu ulottaa naisille - ainakin paperilla. (Nimenomaan paperilla, pitäisi ehkä lisätä juuri tässä seminaarissa jonka aiheena on internet.) Suomea voidaan pitää alustavana demokratiana. Suomessa ja muualla vallitsee myös yleinen pyrkimys kohti parempaa ja laajempaa kansanvaltaa. Siinä pyrkimyksessä mikään ei kuitenkaan taida olla itsestään selvää. Miten käy kansallisvaltion demokratian parantuessa ja laajentuessa? Häviääkö se, siirtyykö valta paikallishallinnolle, kunnille? Tuleeko yhteiskunnasta - kenties juuri internetin lisääntyvän käytön myötä - kyberneettisempi, itseohjautuvampi? Ja ennen muuta, syntyykö globaali demokratia?
   
   
4. Alustavissa demokraattisissa valtiomuodoissa on pantu suurta painoa vallanjaolle, jota pyritään toteuttamaan ja varmistamaan lainsäädännöllä. Tässä Montesquieu, kuten tiedetään, toimii yhtenä tärkeänä inspiraation lähteenä. Nyt, kun pohdimme internetin hallintaa, Montesquieun "Lakien henki"-teos kannattaakin nostaa kirjahyllystä ja lukea uudelleen. Montesquieulle on ominaista perspektiivin laajuus, suvaitsevaisuus ja vilpitön pyrkimys hyvään hallintoon. Se, minkä voimme häneltä oppia, sisältyy hänen omaan henkeensä pikemminkin kuin hänen kuuluisaan vallanjako-oppiinsa, joka ohimennen sanoen on yhtä paljon hänen seuraajiensa kuin hänen itsensä muotoilema.
   
   
5. Montesquieun vallanjako-oppi on auttamattomasti vanhentunut. Ei siksi, että käytäntö olisi osoittanut sen vääräksi vaan siksi, että se ei ratkaise ongelmaa, jota ranskalainen filosofi Lyotard on kiteyttänyt seuraavasti: "kuka päättää mitä on tieto; kuka tietää, mitä tulee päättää?" (Tieto postmodernissa yhteiskunnassa 1985, s. 18.) Tarvitsemme uutta vallanjako-oppia, joka huomioi tiedon ja vallan uuden suhteen.
   
   
6. Lause "tieto on valtaa" on muuttunut trivialiteetiksi. Käänteinen lause: "valta on tietoa" on surullinen tosiasia. Tietoyhteiskunnassa sillä, jolla on valtaa, on siis edelleen valtaa päättää, mitä on tieto. Mutta tietoyhteiskunnassa valtioiden johtajat eivät enää tiedä, mitä päättää, eivätkä myöskään kykene päättämään, mitä he tietävät. Tämä johtuu mm. internetistä, tietoverkosta, jota hallitsijat eivät kykene hallitsemaan.
   
   
7. Omassa käsityksessäni siitä, minkälaista internetin hallintaa me tarvitsemme kirjastot näyttelevät keskeistä osaa. Siksi on ilahduttavaa, että Kirjastoseura osallistuu tämän seminaarin järjestämiseen. Kuten olen aikaisemmin esittänyt, kirjastoihmisille kuuluisi myös maailman tietoyhteiskuntahuippukokouksen, WSIS:in, järjestäminen. Nykyiset valtaapitävät, jotka muka tietävät miten tietoyhteiskuntaa tulee organisoida ja miten internetiä tulee hallita, kuitenkin antoivat WSIS:in järjestämisen tietoliikenneinsinöörien tehtäväksi.
   
   
8. Eikö internetin hallinta kuulu demokraattisesti valituille kansanedustajille ja demokraattisesti nimetyille hallituksille silläkin uhalla, että edustajat ja ministerit ovat tietämättömiä ja päättämättömiä? Tämä argumentti on hyväksyttävä, mikäli puhumme yhdestä kansakunnasta kerrallaan. Kun puhumme internetin hallinnasta puhumme kuitenkin koko maailmasta ja siis kansainvälisestä politiikasta. Puhumme globaalista tietoyhteiskunnasta, jossa ei vallitse demokratia vaan viidakon laki. Ensimmäiseksi ongelmaksi muodostuu, miten edes alkeellinen globaali demokratia saataisiin aikaan.
   
   
9. Kysymys internetin hallinnasta liittyy läheisesti globaalin demokratian synnyttämisen ongelmaan. Jos näitä kahta asiaa ei haluta yhdistää, tai ei kyetä yhdistämään, silloin niistä tuskin kannattaa puhua erikseenkään. Internet tekee globaalin demokratian välttämättömäksi, mutta se on myös väline, jota ilman globaalia demokratiaa ei voida saavuttaa. Internet on globalisaation moottori, ja samalla globalisaation muuntaja. Rahoitusmarkkinoiden kasvu tarjoaa tästä erään tärkeän esimerkin. Vuodesta 1977 vuoteen 2004 valuuttakauppa kasvoi, ei kaksin- eikä kymmen- vaan satakertaisesti. Viime vuonna valuuttatransaktioiden kokonaisvolyymi on noin 1880 miljardia dollaria per päivä kun se v. 1977 oli noin 18 miljardia. Tsunamia muistuttavan kansainvälisen pääomavirran syiksi on turha esittää vain kapitalismin deregulaatiota ja uusliberalistista ideologiaa; se johtuu ennen muuta tietoverkkojen ja 1990-luvulta alkaen erityisesti internetin laajentumisesta. Sen seurauksena elämme toistaiseksi rahoitusmarkkinoiden diktatuurissa. Toisaalta finanssiglobalisaation myötä on herännyt vaatimus demokratian takaisin valloittamiseksi, ja tällä kertaa kyse on globaalista demokratiasta. Globaalin demokratian toteuttamiseksi tarvitaan muun muuassa globaaleja veroja kuten valuutanvaihtoveroa. Toisaalta, voidaanko koko maapalloa kattavaa verotusjärjestelmää ja hyvinvointivaltiota edes kuvitella ilman internetiä? Puhumattakaan siitä, että ilman internetiä globaalia demokratiaa ja globaaleja veroja ajavat yhteiskunnalliset ja poliittiset liikkeet eivät kykenisi saavuttamaan päämäräänsä.
   
   
10. Lakien henki-teoksessaan Montesquieu luonnostelee demokraattisten valtioiden peruspiirteitä. Tarvittiin kuitenkin vallankumouksia, tai sanokaamme vaikka vallan transformaatioita, ennen kuin hänen kaavailemansa demokraattiset valtiomuodot toteutuivat käytännössä. Mikä on tilanne tänään? Voidaanko internetiä hallita demokraattisesti ilman uusia vallan transformaatioita? Voiko tietoyhteiskunta valloittaa demokratian takaisin nykyään vallitsevien poliittisten rakenteiden puitteissa? Näihin kysymyksiin täytyy minun mielestäni vastata kieltävästi.
    
    
11. Kysymys joka on noussut tai on nousemassa WSIS:n agendalle, eli kysymys internetin hallinnasta, lienee yhtä perustavanlaatuinen kuin Montesquieun kysymys vallan jaosta. Internetin hallintaa koskevista saannöistä tulisi epäilemättä säätää valtiomuodoissa ja perustuslaeissa. Siihen ei kuitenkaan ole vielä edetty. Internet on edelleen melko tuntematon suure lainsäädännössä, saatikka sitten perustuslaeissa. Suomi sai varsin äskettäin uuden perustuslain. Mainittiinko siinä internet? EU:lle valmistellaan uutta perustuslaillista sopimusta. Lukeeko luonnoksissa mitään internetistä ja internetin hallinnasta?
    
    
12. Mitä uutta uusi vallanjako-oppi voisi pitää sisällään? Itse olen vakuuttunut uuden ns. valtiomahdin tai valtiovallan välttämättömyydestä. Montesquieun kolmikon eli lainsäädäntövallan, tuomiovallan ja toimeenpanovallan lisäksi tarvitaan vielä neljäskin valtiomahti. "Usein mediasta puhutaan neljäntenä valtiomahtina, koska media pyrkii ohjaamaan huomiomme tiettyihin asioihin ympärillämme", luen eräältä internetsivulta (http://info2.info.tampere.fi/eta/kieli/oppi/1johd.html). En kuitenkaan tarkoita lehdistöä tai "mediaa". Pikemminkin tarkoitan kirjastoa ja internetiä.
    
    
13. Ehdotan uuden valtiomahdin nimeksi kirjastovaltaa. Samalla haluan korostaa, että kirjastolaitosta ja internetiä tulisi nähdä yhtenä kokonaisuutena - nimenomaan hallinnollisessa mielessä.
    
    
14. Kirjastolaitos on yhtä vanha kuin valtio, politiikka ja oikeuslaitos. Entä jos kirjastolaitokselle annettasiin perustuslaillinen status, jos siitä tehtäisiin "neljäs valtiovalta" ja jos tämän uuden valtiovallan päätehtäväksi tulisi internetin hallinta?