Kaikki puhuivat tietoyhteiskunnasta. Paitsi Attac?
Attacin ohjelma - valuuttatransaktiovero, finanssirikollisuuden hillitseminen, velkabumerangin pysäyttäminen - johtaa nykyisen tietoyhteiskuntaideologian kritiikkiin ja - kenties - toisenlaiseen tietoyhteiskuntaan.
Ari-Veikko Anttiroiko huomauttaa tietoyhteiskunnan käsitteestä:
"Sitä käytetään monissa eri merkityksissä, ja tämä merkitysten moninaisuus on kaikkea muuta kuin tuomittavaa. Päinvastoin, juuri tämä piirre tekee teknologiavetoisesta tietoyhteiskunnan ideasta omalla tavallaan inhimillisen". (1)
Kiitos tutkijalle vapauttavasta sanasta, joka ei kuitenkaan kaikilta osin kuvaa todellisuutta. Tietoyhteiskuntapuheet eivät todellisuudessa loista "merkitysten moninaisuudella" vaan ne ovat pääsääntöisesti yksiulotteisia tuottavuuden, kapitalistisen yrittäjyyden, uusien pääomasijoitusmahdollisuuksien ja kilpailukyvyn ylistyslauluja. Kertosäkeissä toistuu myös kestävän kehityksen kauniimmalta kuullostava teema (tietoyhteiskunnan kehitystä väitetään kestäväksi koska bittien siirtäminen ei vahingoita luontoa; mutta väheneekö ihmisten ja tavaroiden siirtäminen todella tietoyhteiskunnassa?)
Ja puheita riittää, tietoyhteiskunnasta on tullut komissaarien, ministereiden ja virkamiesten lempiaihe. Tässä on siis kysymys enemmästä kuin yhdestä käsitteestä ja sen merkityksestä. Tietoyhteiskunta on ensisijaisesti yhteiskunnan todellisia oloja peittävää käsitteellistä lumetta, toisin sanoen ideologiaa ja liturgiaa. Tietoyhteiskunnan kritisoiminen on tämän päivän Suomessa kuin kirkossa kiroilua.
Tietoyhteiskunnan käsite ja ne ilmiöt, joihin sen yhteydessä viitataan, eivät toki ole pelkästään ideologiaa. Myönnettäköön, että tietoyhteiskuntakäsitteessä on jotakin ylipääsemätöntä. Se kertoo meille ainakin sen, että tarvitsemme uusia ajatusvälineitä ja paljon avointa mieltä. On helppo nimittää tietoteknologiaa tietoyhteiskunnan kovaksi ytimeksi, mutta tästä seuraa pian johtopäätös, että teknologian ja yhteiskunnan välillä vallitsee yksinkertainen syy-yhteys, ts. että tietoyhteiskunta "johtuu" tietoteknologiasta. Teknologinen determinismi, tai ainakin teknologian vaikutusten ylikorostaminen, vaanii nurkan takana kaikkia tietoyhteiskunnan teoreetikkoja.
Tietoteknologian rajaaminen voi myös osoittautua yhtä vaikeaksi kuin tietoyhteiskunnan määritelmä. Missä kulkee biotekniikan ja tietotekniikan välinen raja? Onko nanoteknologia tietotekniikkaa? Tietoteknologian hahmottamiseen liittyy avointen tieteellis-teknisten kysymysten ohella myös kysymyksiä, jotka ovat luonteeltaan filosofisia. Eräs sellainen kysymys koskee kirjoituskulttuurimme näkymiä. Digitalisoituessaan ja verkottuessaan ei ainoastaan kirjan vaan itse kirjoituksen olemus on muuttumassa, mutta millaiseksi? Tämän kysymyksen kautta ympyrä sulkeutuu, sillä kirjoitus on alkuperäistä, puhdasta tietotekniikkaa.
Uutisissa ja medioissa puhutaan globalisaationvastaisesta liikkeestä ja Attac nähdään tämän liikkeen yhtenä osastona. Attacin piirissä tähän nimitykseen on reagoitu kielteisesti: me emme vastusta globalisaatiota sinänsä vaan globalisaation nykymuotoa, olemme siis globalisaatiokriittinen, emme globalisaation vastainen liike. Lehdissä, radiossa ja televisiossa ei sen sijaan (ainakaan tätä kirjoitettaessa) puhuta tietoyhteiskunnanvastaisesta liikkeestä eikä Attacia mielletä tietoyhteiskunnan vastustajaksi. Jos näin kuitenkin tapahtuisi, tulisi meidän mielestäni vastata samalla tavalla kuin globalisaation tapauksessa: emme vastusta tietoyhteiskuntaa sinänsä, vaan arvostelemme sen nykyistä ideologiaa ja toteutumismuotoa. Attac ei ole tietoyhteiskunnan vastainen vaan tietoyhteiskuntakriittinen liike.
Teknologiayritysten kuten Nokian ja Soneran hehkuvimman palvonnan hiivuttua eTampere-hanke ja sen osaksi perustettu Tietoyhteiskuntainstituutti osoittavat tietoyhteiskuntavillityksen yhä jatkuvan. Vuoteen 2005 jatkuvan ohjelman kokonaiskustannukset arvioidaan n. 130 miljoonaksi euroksi. Hankkeen suurimpina rahoittajina toimivat yritykset, Tampereen kaupunki ja Tekes. Tietoyhteiskuntainstituutin tutkimusprojekteihin käytetään n. 17 miljoonaa euroa.
En tarkoita, etteikö tästä varsin avokätisestä panostuksesta tietoyhteiskunnan tutkimiseen ja sen palveluiden kokeelliseen kehittämiseen voisi syntyä myönteisiäkin tuloksia. Sonera-skandaalin piinaamassa Suomessa kokeiluihin ja -tutkimuksiin osallistuvat kansalaiset etsivät epäilemättä pakoteitä sellaisesta tietoyhteiskunnasta, jossa sijoituskapitalistien henkilökohtaiset tavoitteet asetetaan koko yhteiskuntakehityksen edelle. Kenties hankkeeseen osallistujat kykenevät lähivuosina täyttämään eTampere-hankkeen globalisaatio- ja tietoyhteiskuntakriittisellä sisällöllä? Ehkä Tietoyhteiskuntainstituutin tutkijat tulevat ymmärtämään oman roolinsa sosiologi Pierre Bourdieu'n lailla eli panemaan itsensä ja tietonsa likoon kamppailussa, joka tähtää pankkiirien ja ylikansallisten yritysten ylivallan rajoittamiseen?
eTampere-hanketta kommentoidessaan tunnettu tietoyhteiskuntatutkija Manuel Castells on jo ehtinyt tähdentää "ruohonjuuritason aloitteiden" tärkeyttä innovaatioille. (2) Tarkoittiko hän, että komissaarien, ministereiden ja kaupunginjohtajien tietoyhteiskuntaideologian tilalle tarvitaan ruohonjuuritason utopioita, ideoita toisenlaisesta maailmasta? Siinä tapauksessa hän on mielestäni aivan oikeassa.
Attac keskittyy keinoihin, joilla kansainvälinen finanssimaailma voidaan alistaa kansojen ja kansalaisten tahtoon. Tietoyhteiskunnan problematiikka piilee sen sijaan "tiedon" käsitteessä ja kehityksessä. Mitä yhteyksiä ja liittymäkohtia näiden asioiden välillä oikeastaan on? Seuraavassa hahmotan lyhyesti viittä näkökulmaa, joiden kautta Attac voi mielestäni käydä eräiden tärkeiden tietoyhteiskuntakriittisten kysymysten kimppuun. Viittä näkökulmaa kuvavat seuraavat viisi sanaa: Internet; Raha; lyllinen omaisuus; Läpinäkyvyys; Kommunikaatio.
Globalisaation moottori
WTOn yleinen palvelukauppasopimus General Agreement on Trade in Services (GATS) taitaa edelleen olla melko tuntematon lehdistölle ja suurelle yleisölle, mutta globalisaatiota vastustavan tai kritisoivan liikkeen keskuudessa se on kuuluisa. Sopimuksen kaunopuheisempi osa, palvelukaupan yleiset liberalisointiperiaatteet, hyväksyttiin jo WTOta perustettaessa vuonna 1995. GATSin varsin proosallinen sisältö muodostuu maailman miltei kaikkien maiden miltei kaikkia palvelualoja säätelevien nykyisten kansallisten sääntöjen purkamisesta. 2000-luvun alkuvuosina käydään monimutkaisia ja monenkeskisiä, parlamenteilta ja julkisuudelta pitkälti salattuja neuvotteluja tuhansista ja taas tuhansista käytännön yksityiskohdista.
GATS symboloi juuri senkaltaista globalisaatiota, jonka liike haluaa pysäyttää. Toteutuessaan GATS tietää rajatonta julkisten palveluiden liberalisointia, yksityistämistä ja kaupallistamista, ja näin ollen se antaisi nykyistäkin vapaammat kädet ja enemmän vaikutusvaltaa ylikansallisille yrityksille.
GATS-sopimuksen kiihdyttämää globalisaatiota analysoitaessa huomio kiinnittyy erityisesti palveluihin, joihin liittyy kaupanteko virtaavilla tuotteilla. Näitä ovat esimerkiksi vesi ja sähkö. Itse asiassa raha ja arvopaperit tulee myös laskea virtaavien tuotteiden joukkoon (silloin tosin venytämme tuote-sanan merkityksen äärimmilleen). Niinpä korporaatioiden ja hallitusten keskeisimpiä tavoitteita GATS-neuvotteluissa ovatkin finanssipalveluiden vapauttaminen ja globalisaatiokriitikoiden jo kerran kaataman monenkeskisen investointisopiumuksen, MAIn jälleensynnyttäminen. Kolmanneksi, joskaan ei edellisia vähemmän merkittävänä palvelu- ja tuoteryhmänä, mainittakoon tieto (data, informaatio, osaaminen ja koulutus, tiede, taide, viihde y.m.) .
Nykyisen tietoyhteiskunnan talouselämässä, jota 1990-luvun lopussa alettiin yleisesti kutsua "uudeksi taloudeksi", virtaavia tuotteita käsittelevät yritysjättiläiset näyttelevät erityisen merkittävää osaa. Ajatelkaamme vaikkapa vain ylilyönneistä ja petoksista kuuluisuutta hankkineita Enronia, Worldcomia, AOL-TimeWarneria ja Vivendiä. Vivendi on globaaliksi mediaimperiumiksi ja internetoperaattoriksi pyrkivä yksityinen ranskalainen vesihuoltoyhtiö. AOL-TimeWarner ohjaa uutisvälitystä, viihdettä, internetliikennettä ja paljon muuta. Enron oli finanssitavaratalo yhtä hyvin kuin energiayhtiö.
Globaalitasolla toimivia virtaavien tuotteiden operaattoreita johtaa uusi "finanssinerojen" sukupolvi, toisin sanoen sijoituskapitalistien uusi luokka. Sen edustajat uskovat hallitsevansa suvereenisti ylikansallisen ja digitalisoituneen finanssiviidakon lait. Ennenäkemättömään kukoistukseen puhjenneet pankki- ja veroparatiisit ovat heidän todellisia kotimaitaan. Sonera tulee tietenkin mieleen ensimmäisenä esimerkkinä tietoyhteiskunnan uuden talouden virtaavia tuotteita käsittelevistä suomalaisyrityksistä ja sijoituspankkiiri Kaj-Erik Relander on Suomen (sinänsä turhaan antama) vastaus Kenneth Lay'lle tai Jean-Marie Messierille.
Vaikka nämä globalisaatiopedot ovatkin aiheuttaneet aikamoista julkista hälyä, heitä ei kuitenkaan tarpeeksi usein mainita tietoyhteiskunnan, Maailman kauppajärjestö WTOn tai edes globalisaation yhteydessä - GATSista puhumattakaan. Niin mielenkiintoista luettavaa kuin internetissä kesällä 2002 levinnyt pamfletti "Minne hävisivät Soneran rahat?" olikin, siitä sai turhaan etsiä globalisaation kläsitettä, tai edes globalisaatio-sanaa. Meidän onkin opittava katsomaan tietoyhteiskuntaa oikeassa yhteydessään, yhteiskuntana, joka on ehtinyt Enronin, Worldcomin, Vivendin ja Soneran asteelle. Yhteiskuntana, jonka todelliset kasvot ovat vasta äskettäin alkaneet paljastua.
Keväällä 2002 Attac järjesti yhdessä Maan Ystävien ja julkisalan ammattiliittojen kanssa julkisen kuulemisen GATSista. Emme silloin lainkaan puhuneet tietoyhteiskunnasta. Jälkeenpäin jouduin kuitenkin ajatuksissani palaamaan tietoyhteiskunnan probelmatiikkaan, kuten seuraavasta käy ilmi.
Julkisessa kuulemisessamme Vesa Himanen ulkoministeriöstä esiintyi valtiovallan edustajana. Yritimme parhaamme mukaan piinata kokenutta kauppadiplomaattia kysymyksillämme eduskunnan (olemattomasta) roolista kansainvälisten GATS-neuvottelutavoitteiden ja -tarjousten muotoilemisessa, vesihuollon yksityistämisestä kehitysmaissa (tätä erityisesti Ranska ja muut EU-maat ml. Suomi ajavat kuin käärmettä pyssyyn) sekä EU-komission salaperäisestä kauppapoliittisesta vallasta.
Julkista kuulemista edelsi tietovuoto internetin kautta. Globalisaatiokriittisten järjestöjen yhteinen kansainvälinen GatsWatch-tietopalvelu oli julkaissut EU-komission kaikessa hiljaisuudessa laatimat yksityiskohtaiset GATS-pyynnöt internetsaitillaan.
Julkista kuulemista seurasi internetissä käyty julkinen raportointi ja keskustelu. Siinä pohdittiin Vesa Himasen ja muiden maiden vastaavien, globalisaatiota työkseen toteuttavien korkeiden valtionvirkailijoiden roolia. Olli Tammilehto muotoili seuraavan kysymyksen: "Eikö nimenomaan virkamiesten ja yhtiöjohtajien muodostama globaali eliitti ole nykyglobalisaation keskeinen moottori?" (3).
Mielestäni on totta, että "byrokraattinen valta globalisoi". Pidän kuitenkin esimerkiksi kunnianarvoisaa Vesa Himasta vallan välineenä, en vallanpitäjänä. Näkyvimmillä ja tavallisesti demokraattisesti valituilla poliittisilla johtajilla on sittenkin ratkaisun avaimet käsissään. Esimerkkinä voi mainita Lionel Jospinin hallituksen päätös MAI-sopimuksen torpedoimiseksi lokakuussa 1998, mikä tosin lienee ollut 1990-luvun demarihallitusten ainoa merkittävä vasemmistolainen toimenpide.
Ilmaisua "nykyglobalisaation keskeinen moottori" kannattaa pohtia tarkemmin. On aina jossain määrin harhauttavaa johtaa prosessin kehitystä yhdestä ainoasta keskeisestä lähteestä tai voimasta. On esimerkiksi houkuttelevaa nimetä yksi määrätty ryhmä tai yhteiskuntaluokka, kuten yllä kuvaamani sijoituskapitalistien kasti, tai Olli Tammilehdon mainitsema "byrokraattinen valta" (ylikansallisten yritysten johtajat + teollisuusmaiden korkeita virkamiehet) koko yhteiskunnallista kehitystä määrääväksi subjektiksi.
Keskeisen moottorin tai subjektin problematiikka on eräänlainen älyllinen loukku. Yhteiskuntahan muodostuu useista, keskenään ristiriitaisista osista, jotka vasta yhdessä määräävät sen kehityskulkua.
Tästä huolimatta meidän on uusia ilmiöitä (kuten tietoyhteiskuntaa) tutkiessamme luultavasti pakko ensiksi hieman liioitella erilaisten yksittäisten "syiden" selitysvoimaa. Vasta ajan mittaan osaamme sitten paremmin suhteuttaa niitä toisiinsa.
Omasta puolestani olen päätynyt ajattelemaan, että jos minun tulee vastata kysymykseen "Mikä on globalisaattorin keskeinen moottori?", vastaan valitsevani internetin.
Internet on novum. Internet on se historiallinen uutuus, joka "selittää" sekä rahoitusmarkkinoiden globalisaation hurjan kiihtymisen, että vastareaktion eli globalisaatiokriittisen liikkeen nopeuden ja tehokkuuden. Verkottuminen ja internet ovat myös n.k. "uuden talouden" avainkäsitteitä. Virtaavat palvelut ja tuotteet virtaavat internetin kautta, tai ne ne voidaan hallinnoida globaalisti internetin kautta.
On toivottavaa ja myös täysin mahdollista, että internetin olemassaolo ja kehitys tulevat jatkumaan senkin jälkeen kun nykyinen tietoyhteiskunta nykyisine poliittisine ja taloudellisine imperiumeineen on kaatunut. Internet lienee sitkeähenkinen, niin kuin kirjasto tai itse kirjoitus. Globalisaation voimalähteenä internet ei ehkä ole neutraali mutta ei myöskään selvästi kielteinen tai myönteinen, hyvä tai paha. Yleinen tietoverkko on itsessään lukuisten pienten, molekylaaristen prosessien synteesi, laidalta asteittain syntynyt uusi globaali elonkehä. Se syntyi vastoin "byrokraattisen vallan" tahtoa, niin kuin uudet tieteelliset tulokset ja tekniset keksinnöt usein syntyvät. Internetin vuoksi en voi vastustaa globalisaatiota sinänsä.
Money, Mobey?
"Uskomme, että meidän on mahdollista muuttaa tapaa jolla yritykset ja yksittäiset ihmiset kommunikoivat". Tämä Nokian tiedottajien usein toistama mainoslause viitannee erityisesti yhteen tiettyyn kommunikaatiolajiin, nimittäin rahatransaktioihin.
Nokia toisin sanoen uskoo kykenevänsä muuttamaan tapaa, jolla yritykset ja ihmiset kommunikoivat rahalla ja rahamarkkinoilla. Näin ymmärrettynä väite saattaa sisältää aimon annoksen realismia.
Rahan viimeaikaiset muodonmuutokset, jotka ovat digitaalisen tietotekniikan käyttöönoton seurannaisvaikutuksia, eivät ole voineet jäädä keneltäkään huomaamatta. (Monelle tavalliselle kansalaiselle tietoyhteiskunnan merkitys pelkistyy luultavasti toistaiseksi laskujen maksamiseen automaattien tai modeemien avulla.) Varsin mielenkiintoisten kysymysten eteen tullaan, kun rahan ja informaation välille yksinkertaisesti piirretään yhtäläisyysmerkki.
Kuten tiedämme, Nokia on lyönyt rahoiksi matkapuhelimilla. Nyt yritys haluaa kuitenkin paitsi myydä matkapuhelimiaan myös tehdä tuotteistaan puhdasta rahaa. Kirjaimellisesti. "Lupaus maksaa", kuten joku on rahan määritellyt, tallennettaisiin puhelimiin. Puhelin korvaisi pitkälti kolikot, setelit ja luottokortit. Siitä tulisi yleisin maksuväline.
Ongelma on vain siinä, että rahan uudesta olomuodosta on ensiksi sovittava "yritysten ja ihmisten" kesken. Ennen kuin tähänastiset maksuvälineet voidaan korvata puhelimilla on päätettävä markkinoiden toimijoita sitovista normeista ja standardeista.
Nordean ja Nokian vetämä Mobey Forum pyrkii olemaan tämän alan merkittävimpiä projekteja. Kotisivullaan (www.mobeyforum.com) Mobey Forum kertoo olevansa "vakiintunut, globaali järjestö", jonka tarkoituksena on edistää mobiilin teknologian käyttöönottamista finanssipalveluissa.
Mobey Forumin perustajajäsenten luettelo on vaikuttava. Mukana ovat (tai olivat foorumia perustettaessa) ABN Amro Bank, Banco Santander Central Hispano, BNB Paribas, Barclays, Citigroup, Deutsche Bank, HSBC Holdings, MeritaNordbanken (nykyisin Nordea), SEB- Skandinaviska Enskilda Banken, UBS, Visa International, Ericsson, Motorola ja Nokia.
"On erittäin hienoa, että johtavat verkkopankkipalveluita tarjoavat rahoituslaitokset ja matkapuhelinten valmistajat työskentelevät yhdessä ja edistävät maailmanlaajuisten standardien kehittämistä, jotta ostosten tekeminen ja pankkiasioiden hoitaminen Internetin välityksellä on turvallista kaikkialla maailmassa", sanoi Nordean (silloisen MeritaNordbankenin) varatoimitusjohtaja ja Mobey Forumin ensimmäinen puheenjohtaja Bo Harald järjestön perustamiskokouksessa, joka pidettiin Frankfurtissa toukokuussa v. 2000.
Sopii tietekin kysyä, onko tavallisten kuluttajien "turvallisuus" todella Mobey Forumiin osallistuvien tahojen päällimmäinen huoli. Vai olisiko villakoiran ydin siinä, että Mobey Forumin jäsenet toivovat uuden standardin myötä ennen muuta löytävänsä uusia sijoitusmahdollisuuksia ja pääomien kasaamistapoja?
Mobey Forum ja vastaavat pyrkimykset rahapajan siirtämiseksi internetiin eivät voi olla kiinnostamatta Attacia, siis liikettä, joka ajaa valuuttatransaktioiden verottamista kansalaisen hyväksi. Ehkä Attacinkin tulisi pyrkiä Mobey Forumin jäseneksi? Miksei? Keillä on ja keillä tulee olla valta päättää maksuvälineiden tulevaisuudesta?
Kuten edellä todettiin, raha voidaan myös nähda yhtenä "uudelle taloudelle" ominaisena virtaavana tuotteena. Mobiilin tietotekniikan ja internetin logiikka näyttääkin tässä vaiheessa olevan sellainen, että raha kehittyy verkkopalveluksi, joka käyttäjän on tilattava yksityiseltä yritykseltä. Palvellakseen asiakkaitaan tehokkaasti kyseisen yksityisen yrityksen on siis yht'aikaa toimittava pankkina, verkko-operaattorina ja ehkä myös puhelinten tai kämmenmikrojen myyjänä. Kun pankki muuttaa puhelimeen, pankkitilistä tulee puhelinliittymä. Palvelua voitaneen käytännössä organisoida usealla eri tavalla, olennaisempaa on tässä yhteydessä pohtia uuden rahamuodon potentiaalista läpimurtovoimaa. Rahasta voisi tulla verkon kaikkien aikojen killer application. Ettei siitä tulisi myös sovellus, joka on tappava internetillekin!
Osaksi sähköisen rahan ja kukkaron globaali läpimurto kuuluvat jo menneisyyteen. Alkoihan raha jo vuosikymmeniä sitten elellä täysin abstraktia, kolikoista ja seteleistä irrallista sähköistä elämäänsä. Tärkeässä Révélations-teoksessaan Denis Robert ja Ernest Backes osoittavat kuinka faxmoney alkoi jo 1970-luvulla syrjäyttää rahan aineelliset, paperiset ilmentymät kansainvälisessä arvopaperikaupassa ja kuinka raha sittemmin muuttui "maailman notaarien" eli Clearstreamin, Euroclearin ja SWIFTin tietokoneisiin tallennetuksi "sähköiseksi kirjoitukseksi".(4)
Verrattain harvat ovat vihkiytyneet kansainvälisen rahajärjestelmän uusiin digitaalisiin puitteisiin. Toistaiseksi. Sillä kohta rahan digitalisoinnin vaikutukset alkavat tuntua myös aivan henkilökohtaisissa kukkaroissamme. Anteeksi, kännyköissämme. Tai tarkemmin sanoen laskuissamme. Todennäköiseti joudumme jälleen maksamaan enemmän. Tällä kertaa itse rahasta.
Rahan digitalisoinnista ja siirtymisestä langattomiin tietoverkkoihin koituu epäilemättä myös erilaisia myönteisiä seurauksia. Jotakin olennaista on tapahtumassa rahalle. Pääsemmekö mahdollisesti siitä kokonaan eroon? Tarvitaanko pankkeja ja pankkiireja enää tämän jälkeen ollenkaan? Eikö "sähköiseksi kirjoitukseksi" muuttuneen rahan hallinnointi voisi olla pikemminkin kirjastonhoitajille lankeava asia? Pohditaanko tätä mahdollisuutta Tampereen Tietoyhteiskuntainstituutissa?
Näitä kysymyksiä voidaan kenties syyttää spekulatiivisiksi. Otan maanläheisemmän esimerkin. Rahan uudet olomuodot saattavat avata uusia myönteisiä mahdollisuuksia köyhien kehityspankeille, jotka myöntävät pienenpieniä luottoja kehitysmaiden naisten alkuunpanemille liikeyrityksille. Mikroluotto ja mobiiliyhteydellä varustettu kämmenmikro tai matkapuhelin sopivat mainiosti yhteen. Esimerkkejä vaihtoehtoisista, ruohonjuuritasolla toimivista kehityspankeista ovat bangladeshiläinen Grameen Bank ja kirkkojen ylläpitämä Oikocredit. Köyhille tarkoitettujen pankkien toiminta laajenee, eikä vähiten sen vuoksi että ne hyödyntävät digitaalista tietotekniikkaa ja matkapuhelimia. Grameen Bank on jo vuosia määrätietoisesti pyrkinyt matkapuhelinten hyödyntämiseen luotonantotoiminnassaan.(5)
Hyviä ideoita pitää varastaa
Lainaan ylläolevan otsikon ruotsalaisen iltapäivälehden Expressenin pääkirjoituksen kirjoittajalta, Charlotte Marteukselta (se on myös hänen kirjoituksensa otsikko; kts. "Bra idÈer ska stjälas", Expressen 10.4.2002). Tekijänoikeuslaki sallii sitaatin hänen tekstistään, varsinkin kun nyt olen maininnut lähteenkin. Otsikkoon sisältyy myös idea. Senkin olen vienyt. Kyllä, hyviä ideoita ei ainoastaan saa, niitä myös pitää varastaa.
Ainakin mannerten välillä. 1800-luvulla amerikkalaiset varastivat eurooppalaisten ideoita, myös ja erityisesti sellaisia ideoita, joista heille oli taloudellista hyötyä. 1900-luvulla japanilaiset ottivat ja kopioivat eurooppalaisten ja amerikkalaisten ideoita. 2000-luvulla olisi aasialaisten, afrikkalaisten ja latinalaisamerikkalaisten vuoro. Heidän tulisi nyt oman ja kaikkien muidenkin edun nimessä varastaa teollisuusmaiden hyviä ja hyödyllisiä ideoita.
Nykyiset ylikansalliset yritykset ja niitä tukevat teollisuusmaiden hallitukset tekevät kuitenkin parhaansa estääkseen mannertenväliset ideasiirrot. Ei kokonaan, teollisuusmaiden ideoita saa ostaa ylikansallisten yritysten määräämän hinnaston mukaan. Kehitysmaiden ihmisiä ja yrityksiä pannaan siis maksamaan siitä minkä teollisuusmaiden ishmiset ja yritykset aikoinaan katsoivat parhaaksi ottaa haltuunsa omavaltaisesti ja ilmaiseksi. Maksaakseen ideoista kehitysmaat joutuvat ottamaan lisää lainaa, jotta he rikastaisivat teollisuusmaiden pankkiireja.
Eikä siinä kaikki. Ylikansalliset yritykset suojaavat omia henkisiä pääomiaan, omia ideoitaan ja tietojaan, mutta samanaikaisesti ne myös varaavat itselleen oikeuden biopiratismiin, kehitysmaiden perinteisten viljelymenetelmien ja lääkkeiden patentointiin. Amerikkalaisen patenttilainsäädännön mukaan biopiratismi on laillista.
Maailman kauppajärjestön WTO:n kautta ylikansalliset yritykset ajavat amerikkalaisen patentti- ja tekjänoikeuslainsäädännön ulottamista koko maailmaan.Niiden globalisaatio-ohjelmassa on omistettu tälle pyrkimykselle kokonainen luku, jonka otsikko kuuluu: The Agreement on Trade-Related Aspects of Intellectual Property Rights (TRIPS).
TRIPS-sopimus on edellä mainitun GATS-sopimuksen kaksonen. Ne ovat saman valloittajahengen, vahvemman oikeuden lapsia. Patentit, alunperin kuningaan myöntämät "avoimet kirjeet" (litterae patentes) ovat itsessään valloituksia. Kristoffer Kolumbus sai aikoinaan "patentin" eli omistusoikeuden löytämäänsä uuteen maailmaan! Myös TRIPS merkitsee uusien, tällä kertaa immateriaalisten, aineettomien maailmojen keksimistä ja valloittamista. Teksasilaisen RiceTec-firman yritys patentoida intialaisten perinteinen basmatiriisi lienee useimmiten mainittu esimerkki siitä mihin TRIPSissa sovittu kehitys voi johtaa. USPO (Yhdysvaltain patentti ja tavaramerkkitoimisto) tosin päätti hylätä basmatipatentin elokuussa 2001. Tämän myönteisen tuloksen saavuttamiseen tarvittiin kuitenkin ärhäkkä intialainen ja maailmanlaajuinen protestikampanja.
TRIPS, kenties vielä enemmän kuin GATS, on nykyisen globaalin tietoyhteiskunnan "hallitusohjelma" tai jopa "perustuslaki". Bio- ja geenipatentteja suosivana sopimuksena TRIPSin mahdolliset vaikutukset maatalouden ja elintarviketuotannon sosiaaliseen organisaatioon voivat osoittautua erityisen kauaskantoisiksi ja kielteisiksi. Elämä bioteknologiayritysten ja niiden osaamiskeskusten torpparina - siinäkö maanviljelijöiden ja elintarviketuottajien tulevaisuus tietoyhteiskunnassa?
TRIPSillä pyritään myös säätelemään (lue:yksityistämään) tietoyhteiskunnan ydinaluetta, eli tietoteknologiaa. TRIPS ja vapaat tietokoneohjelmat eivät ole yhteensopivia. Niinpä samat voimat, jotka pyrkivät saattamaan TRIPSin voimaan koko maailmassa, yrittävät myös ajaa läpi tietokoneohjelmien patentointia edistäviä lakeja ja direktiivejä.
Toistaiseksi kenelläkään ole hallussaan internetin, globalisaattorin moottorin, patenttia. TRIPS ja internet ovatkin vaikeasti yhteensovitettavissa.
GATSissa jaTRIPSissa vallitsee identtinen henki: kaikki on valloitettava markkinavoimille, kaiken on oltava kaupan. Palvelut. Kulttuuri. Ideat. Tieto. Attacin menestys maailmanlaajuisena kansalaisliikkeenä on osittain selitettävissä eräänlaisena joukkopsykologisena hylkimisreaktiona GATSissa ja TRIPSissä ilmenevää patologista yksityistämistä ja kaupallistamista vastaan. Naomi Klein dokumentoi yksityiskohtaisesti kyseistä sairaalloista ilmiötä mainiossa "No Logo"-kirjassaan.
Mutta TRIPS on myös ja ennen muuta räikeästi epäoikeudenmukainen sopimus. Se on vahvempien oikeutta puhtaimmillaan. Expressenin pääkirjoituksen kirjoittaja Charlotte Marteus vaatii selkein sanoin, että TRIPS "on kumottava". Kerrankin suuri iltapäivalehti ja globalisaatiokriittinen liike ovat samalla linjalla.
TRIPsissä päällimmäisenä esiintyvän "älyllisen omaisuuden" (intellectual property) käsitteen globaali esiinmarssi ja vakiintuminen kuvaa nykyisen tietoyhteiskunnan erästä megatrendiä. Aineettomia asioita, joita tähän saakka on pidetty julkisina hyödykkeinä tai palveluina, rajataan yksityisomaisuudeksi ja liikevoittoa tuottaviksi sijoituskohteiksi.
Entisajan liberaaleille ajattelijoille ja taloustieteilijöille nykyiset tietokoneohjelmia, geenejä ja viljaa ja patentoivat "uusliberaalit" olisivat todennäköisesti yhtä naurettavia kuin FrÈdÈric Bastiat'n (1801-1850) kuvaamat kynttilänvalmistajat, jotka anoivat eduskunnalta auringonvalon maahantuontia kieltävää lakia.
Hakkereiden eli vapaiden tietokoneohjelmistojen tekijöiden nestori, Richard Stallman kuuluu niihin, jotka haluavat päästää ilman älyllisen omaisuuden käsitteestä.(6) Se, jos mikään, on hämärä käsite, hän sanoo. Sillä halutaan kattaa liian monia liian erilaisia asioita. Muun muassa tietokoneohjelmia. Mutta myös TV-ohjelmia. Tai mielipidekirjojen lukuja. Puhumattakaan paikannimistä. Tai geenimanipuloiduista viljalajeista. Kaikki tämä ja vielä paljon muutakin luokitellaan "älylliseksi omaisuudeksi". Sanalla sanoen tiedoksi.
Nykyisen tietoyhteiskunnan ehkä vaikeimmat ristiriidat liittyvät "älyllisen omaisuuden" käsitteeseen. Tähän käsitteeseen liittyy kuitenkin myös eräs lohdutusta ja kenties ristiriitojen ratkaisemista edesauttava seikka. Valistuksesta ja Ranskan vallankumouksesta juontuvat politiikan suuret kertomukset, sosialismi ja liberalismi, ovat näet "älyllisen omaisuuden" suhteen pitkälti yhtäpitäviä. Molemmille vapaus merkitsee ensinnäkin tiedon vapautta. Ja molemmille tiedon vapaus merkitsee myös tiedon jakamista eli yhteisomistusta.
Vapaassa tietoyhteiskunnassa yleiset julkiset kirjastot, tietopalvelut ja arkistot ovat avainasemassa. Niiden kehittymisestä ja niiden toimivallan laajanemisesta, niin sanoakseni, riippuu demokratian tulevaisuus. Tässäkin kohdassa on syytä huoleen, sillä poliitikkojemme päinvastaisista vakuutuksista huolimatta ei ole epäilystäkään, etteikö myös kirjastoja haluta GATSin ja TRIPSin hengessä muuttaa yksityisessä omistuksessa oleviksi palveluiksi, jotka myyvät tietoa per tavu ja per minuutti. Itse asiassa kymmenen WTOn jäsenmaata ovat jo GATS-neuvotteluissa sitoutuneet avaamaan kirjastojaan kaupallisten yritysten kilpailulle. (Kyseiset maat ovat Bolivia, Ecuador, Gambia, Guinea-Bissau, Hong Kong, Islanti, Japani, Keski-Afrikan tasavalta, Uusi Kaledonia, Sierra Leone, Singapore, USA ja Venezuela.)
Tobinin verolla tietoyhteiskunnan sydämeen?
Tietoyhteiskunnan tulee olla yhteiskunta, josta tiedämme enemmän. Kannatan Tobinin veroa ennen muuta siksi, että sen toteutus muuttaa globalisaation astetta läpinäkyvämmäksi ja siksi myös demokraattisemmaksi.
Tiedän poikkeavani jonkin verran taloustieteilijä Tobinin alkuperäisestä transaktioveroideasta. Tobinhan tähtäsi verollaan spekulaation hillitsemiseen heittämällä joitakin hiekanjyväsiä rahoitusmarkkinoiden liian nopeasti pyöriviin rattaisiin. Haluan kuitenkin muistuttaa, että prof. Tobin ehdotti tunnettua veroaan jo globalisaation ensimmäisessä vaiheessa, 1970-luvulla, jolloin USA oli päättänyt antaa dollarin kellua, mikä oli tärkeä askel kohti rahoitusmarkkinoiden nykyistä diktatuuria. Siihen aikaan tietoyhteiskunta oli vielä melko tuntematon käsite.
Tobinin veron toteuttamisessa lienee nykyisessä tilanteessa ensisijaisesti kysymys tiedosta ja vasta sitten rahasta. Tai kuten edellä jo kirjoitin: todella mielenkiintoisiin kysymyksiin päästään, kun tiedon ja rahan välille vedetään kaksi lyhyttä horisontaaliviivaa.
Tietotekniikka voi edesauttaa tiedon ("elektroniseksi kirjoitukseksi" muuttuneen rahan) julkistamista, mutta tietotekniikka tarjoaa myös uusia salailun välineitä. Tietoyhteiskunnassa tullaan riippuviksi tietotekologian ammattilaisista ja niistä organisaatioista, joille uskotaan digitalisoituneen tiedon hallinta.
Missä määrin läpinäkyvyys (tietämisen mahdollisuus) toteutuu globalisoituvassa finanssimaailmassa, joka on Attacin erityisen kiinnostuksen kohde? Kuinka paljon saamme loppujen lopuksi tietää Soneran rahoista?
Tietotekniset edellytykset rahoitusmarkkinoiden nykyistä paremmalle transparenssille ovat olemassa mutta poliittinen tahto demokratian laajentamiselle on tähän saakka puuttunut. Osoittaessaan Tobinin veron kautta puuttuvan tiedon ongelman Attac osuu tietoyhteiskunnan sydämeen.
Kansainvälisten valuutta- ja arvopaperitransaktioiden verottaminen toisi valvonnnan aineksia alueille, jotka tässä vaiheessa ovat käytännössä kaiken valvonnan ulkopuolella. Tobinin veron toteuttaminen edellyttää eri maiden RATA-elinten yhteistyötä ja niiden työn laadun parantamista. Transaktioveroa koskevassa kansainvälisessä sopimusluonnoksessa ennakoidaan uusia kansainvälisiä elimiä, joiden tehtävänä on tarkistaa, arvioida ja selvittää veron soveltamista. (7)
Valvonta tarkoittaa ennen muuta informaation saantia, läpinäkyvyyttä. Valitettavasti rahaa koskevan tiedon hallintomiehet ja -naiset, toisin sanoen pankkiirit, eivät yleensä pidä läpinäkyvyydestä. Varsinkin toimiessaan ylikansallisilla, globaaleilla rahoitusmarkkinoilla, pankkiirit ovat suorastaan allergisia läpinäkyvyydelle.
Jos pankinjohtajat ja valtiovarainministerit vastustavat Tobinin veroa (niin kuin he usein tekevät), eivät he tee niin pelkkää ahneuttaan vaan siksi, että Tobinin vero saattaisi paljastaa heidän syvimmän salaisuutensa: pankkisalaisuuden.
Mitkä viranomaiset valvovat käytännössä pankkien ylläpitämiä kansainvälisiä arvopaperikeskuksia kuten Clearstreamiä ja Euroclearia? Teoriassa Clearstreamia valvovat pankkiparatiisi Luxemburgin rahoitustarkastajat. Voidaanko Luxemburgin pankkiireista ja läpinäkyvyydestä edes puhua samana päivänä?
Tarkat tiedot rahan, osakkeiden ja obligaatioiden liikkeistä (tai siirtymisistä eri omistajien välillä) ovat kyllä olemassa. Itse asiassa tätä tietoa pidetään nykyisen digitaalisen finanssiteknologian keinoin erinomaisen tehokkaasti ennennäkemättömän hyvässä järjestyksessä arvopaperikeskusten ja SWIFT-yhdistyksen tietokoneiden massamuisteissa. Tobinin veron toteuttamiseen tarvittavat tiedot odottavat siis pankkiirien omassa globaalissa kyberavaruudessa. Attacin tehtävä on vaikuttaa näiden tietojen tarkistamiseen tarvittavan poliittisen tahdon herättämiseksi.
Kommunikaatioyhteiskunta
Tätä kirjoitusta päättäessäni valmistelut ovat jo käynnissä YK:n ensimmäistä tietoyhteiskuntaa käsittelevää huippukokousta varten. World Summit on Information Society (WSIS) pidetään Genevessä joulukuussa vuonna 2003 ja sen on määrä jatkua Tunisissa v. 2005. Muun muassa edellä mainittujen tietoyhteiskunnan vaikeiden ristiriitojen vuoksi näkymiä konferenssin onnistumiselle ei voi pitää kovin valoisina.
Valopilkun muodostaa ehdotus, jonka mukaan konferenssin tulisi käsitellä ja jos mahdollista hyväksyä yleismaailmallinen oikeus kommunikaatioon. Oikeus kommunikaation täydentäisi YK:n julistusta ihmisoikeuksista.
Kommunikaatiota korostamalla voidaan välttää liiallista juuttumista informaatioteknologiaan. Jos tietoyhteiskuntakonferenssissa keskitytään täsmentämään yleismaailmallista oikeutta kommunikatioon, vältytytään myös tietoyhteiskunnan uusliberalistisesta liturgiasta. Se epäilemättä olisi edistysaskel. Cees Hamelink on jopa ehdottanut, että konferenssissa puhuttaisiin mieluummin kommunikaatioyhteiskunnasta kuin tietoyhteiskunnasta. (8) Siinä voi olla ideaa.
Mikael Böök
Viitteet:
(1) Anttiroiko, Ari-Veikko: Tietoyhteiskunnan käsite , Tampere 8.2.1998 [http://www.uta.fi/~kuaran/tieto.html]
(2) Kts. "Innovaatiot syntyvät ruohonjuuritason yhteistoiminnasta. Tapaaminen Manuel Castellsin kanssa 16.6.2002 [http://www.eoppiminen.tut.fi/talkoot/castells.html]
(3) GATS-kuulemisen raportti ja Olli Tammilehdon keskustelupuheenvuoro löytyvät Attacin verkkofoorumista [http://forum.attac.kaapeli.fi].
(4) Robertin & Backesin tutkimuksista, kts. esittelyni Maailman suurin pesukone, Voima 4/2002 ja perusteellisempi verkkoversio [http://www.attac.kaapeli.fi/lib/own/taxhavens/004International/001Clearstream/004pesukone.htm]
(5) Lisää tietoa sivulla http://www.grameenphone.com/.
(6) Kts. http://forum.attac.kaapeli.fi/1012747240.
(7) Heikki Patomäki, Lieven Denys: Draft Treaty On Global Currency Transactions Tax, NIGD Discussion Paper 1/2002, kts. Title XII, Article 15, ß2 [http://www.attac.kaapeli.fi/lib/own/tobin/DraftTreaty]
(8) Cees Hamelink: Keynote at the Opening Session of the Civil Society Sector Meeting at the Prepcom 1 for the World Summit on the Information Society, July 1, 2002, Geneva. [http://www.geneva2003.org/home/events/documents/gen_hamelink_en.htm]