Kirja-arvostelut (Petteri Järvinen; Kari Hintikka)
Kirja-arvostelut
Petteri Järvinen: Tietoverkot - opas tulevaisuuden
tietoyhteiskuntaan. WSOY 1994, 439 siv.
Kari A. Hintikka: Internet - kalastusta tietoverkoilla.
Painatuskeskus 1994, 184 siv.
Siitä ei ole kauan kun "verkkojen verkosta" eli Internetistä
löytyi tasan yksi kansanomainen kirja, josta aloitteleva
verkon käyttäjä saattoi saada jotain käytännön apua, mutta tuo
kirjanen ("Zen and the Art of the Internet", kirj. Brendan P.
Kehoe) edellytti paitsi englannin kielen lukutaitoa myös
ystävää, joka ties millä konstilla oli jo järjestänyt
itselleen pääsyn nettiin ja joka oli myös ehtinyt hankkia
riittävästi kokemusta netin käytöstä. Zen-teosta piti
nimittäin ensin hakea tietokonetiedostona itse netistä ja
sitten vasta tulostaa paperille tai lukea ruudulta.
Nyt on tilanne sikäli muuttunut, että Paavo Ahosen aikaisemmin
tänä vuonna ilmestyneen "Internet-oppaan" lisäksi ovat
äskettäin ilmestyneet myös kaksi muuta hyvinkin
varteenotettavaa kotimaista tietoverkkoja käsittelevää
tietokirjaa. Tarkoitan Petteri Järvisen paksua
"Tietoverkot"-kirjaa sekä Kari Hintikan teosta "Internet -
kalastusta tietoverkoilla".
Mikrokirjailija Järvinen väittää kirjansa olevan ensimmäinen
Suomessa julkaistava kokonaisesitys tietoverkoista ja näin kai
on; en ainakaan tunne toista näin kattavaa teosta. Järvinen
ei keskity juuri Internetiin, mutta hän varaa kuitenkin
Internetin palveluille (telnet, ftp, mail, news, gopher, World
Wide Web ym.) oman lukunsa. Tietoverkot-kirjassa käsitellään
monta asiaa: tietoliikenteen perusteita, modeemin käyttöä,
"purkkeja" (yksityisiä sähköpostilaatikoita joilla ei
välttämättä ole yhteyksiä muualle kuin puhelinverkkoon),
tiedostojen siirtoa eri tietokoneiden välillä, useita tele- ja
puhelinlaitosten ylläpitämiä tieto- ja sähköpostiverkkoja,
sähköisiä pankkipalveluja ja telefaksia. Tulokseksi on saatu
hyödyllinen hakuteos ja opikirja, joka luultavasti vielä -
ennen väistämätöntä ja nopeaa vanhentumistaan - ehtii kulua
monen tietoverkkokäyttäjän käsissä.
Teknisluontoisten perustietojen lisäksi Järvinen esittää
omia mielipiteitään verkkojen kehityksestä, mikä
on sinänsä johdonmukaista, sillä:
"Ottaen huomioon miten tärkeä aihe on, siitä on on
keskusteltu julkisuudessa kovin vähän. Insinöörit ovat saaneet
rauhassa kehittää järjestelmiä, jotka vaikuttavat meidän
kaikkien tulevaisuuteen, kysymättä meiltä mitään" (Järvisen
esipuhe).
Järvisen mielestä "teledemokratia" merkitsisi
parhaimmillaan että tietoverkon kautta "päätöksiä
tehtäessä voitaisiin aina järjestää myös laajamittainen
kansanäänestys"(s 332). Sopii kysyä: lisääntyykö
kansanvalta suorassa suhteessa kansanäänestysten määrään
tai äänestämisen teknologian kehitykseen?
Tietoverkkojen mahdollisuudet uutena demokraattisen
julkisuuden ja kansalaisyhteiskunnan muotona liittyvät
keskeisesti kysymykseen ketkä ovat verkkojen kutojat.
Tietoverkot kaunistaisivat nykyistä, television ja
valtalehdistön liiaksi hallitsemaa mediamaisemaa. Tietoverkot
vapauttaisivat uutta taiteellista, poliittista ja
taloudellista luomisvoimaa - edellyttäen, että entistä
laajemmat piirit osallistuisivat verkkojen kudontaan. Tässä
mielessä ei ole mielestäni kohtuullista, että amerikkalainen
Compuserve Information System on Järvisen kirjassa saanut
osakseen kokonaisen luvun kun taas kansalaisjärjestöjen
maailmanlaajuiset verkot (esim. APC eli "Association for
Progressive Communications") ovat jääneet kokonaan vaille
mainintaa. Lohdullista on kuitenkin se, että Järvinen
riittävän laajasti ja kaikella kunnioituksella
käsittelee "purkkeja" (yksityishenkilöiden, yhdistysten tai
esim. pienyritysten perustamia sähköpostilaatikoita ja
sähköisiä ilmoitustaulujärjestelmiä) sekä itse Internetiä.
Sillä Internetin suosio ja sen jatkuva laajentuminen
perustuvat nimenomaan Internet-toiminnan omaehtoisuuteen,
siihen, että sitä on rakennettu ja se rakennetaan yhdessä ja
vapaa-ehtoisesti tutkimuksen, kansainvälisen yhteistyön,
harrastusten ja sosiaalisen kanssakäynnin välineeksi.
Järvinen ei kumma kyllä lainkaan tuo esiin Linuxia,
suomalaisen tietokoneohjelmoitsijan Linus Torvaldsin
synnyttämää Unix-käyttöjärjestelmää, joka tekee tavallisesta
mikrostietokoneesta oivallisen verkkoserverin - ilmaiseksi.
Linuxin nykyisestä merkityksestä kertoo jotain jo pelkästään se
tosiasia, että USA:ssa ilmestyvä erikoisaikakauslehti Linux
Journal'illa on yli 30.000 tilaajaa. Linux on Internetin
omaehtoisuuden symboli ja samalla kauneimpia esimerkkeja
jaetun tiedon yhteisistä iloista. Linuxin kehittämiseen
valmiiksi ja varmasti toimivaksi PC-käyttöjärjestelmäksi
tarvittiin nimenomaan "maailmanlaajuista tiedon verkkoa" eli
tuhansien enemmän tai vähemmän kokeneiden ohjelmoitisjoiden
yhteistoimintaa. Nyt se on siinä, verkossa, jokaisen vapaasti
kopioitavissa, ja mikä tahansa yhdistys tai esim. kunnan
kirjasto voi sen avulla luoda itselleen oman "solmunsa"
kiinteine yhteyksineen "verkkojen verkkoon".
(Internet-yhteyksiin tarvittavat julkisohjelmat sisältyvät
Linuxin vakiopakkaukseen).
Linuxista (ja myös APC-verkoista) vaikeneminen kuuluvat myös
Kari A. Hintikan tekemän Internet-kirjan puutteisiin. Haluan
kuitenkin heti todeta, että Hintikka on saanut aikaan erittäin
sympaattisen johdannon "nettiin" ja "nettikulttuuriin".
Hintikka on selvästikin "pyhimys" (saint), joka auliisti jakaa
tietojaan kaikille "vasta-alkajille" (newbies); kirjaan
sisältyy jopa suppea ja juuri siksi käyttökelpoinen
unix-kurssi. Hintikka ei siis itse ole mikään "taikuri"
(wizard, unix-guru), mutta kylläkin "jumala" (god) eli henkilö
joka on jo kauan kuulunut tietoverkon "käyttäjiin" (users). -
Tuo viimeinen käsite on muuten kaikessa arkisuudessaan yksi
kaikkein mielenkiintoisimmista; tuleeko meistä kaikista
"käyttäjiä", onko "käyttäjänä" oleminen ihmisen uusi ehto?
Onko kohta mielekästä kutsua meitä (tieto)yhteiskunnan ja
valtion "käyttäjiksi" pikemmin kuin "kansalaisiksi"?
Hintikka ei lähde analysoimaan verkoista aiheutuvaa
koko kulttuurin muutosta; tässä suhteessa hän ei pidä kaikkia
kirjan johdannossa antamiaan lupauksia ("ryhdyin tekemään omaa
opasta ..." koska "yhdessäkän lukemassani Internet-oppaassa
ei ole vielä esititelty tai arvioitu Internetin sosiaalisia ja
viestintärakenteellisia vaikutuksia ..."). Tämäkään kirja ei
siis kaikilta osin täydennä Juergen Habermasin "Strukturwandel
der Oeffentlichkeit"-teosta (1962) nykyisen verkkokehityksen
osalta, vaan sen vahvin anti on siinä, että se "esittää oikeat
asiat oikealla tavalla" (lainaus on edelleen kirjan
johdannosta) eli tutustuttamalla lukijaa Internetin sisällä
syntyneeseen alakulttuuriin, "nettikulttuurin" termejä ja
käsitteitä selvitellen. Varsinkin kaksikymmentäviisi vuotta
täyttäneen ihmisen ns. kynnys saattaa madaltua huomattavasti
jos hän kyberavaruuteen lähtiessä saa seuraakseen
näinkin ystävällisen oppaan.
Mikael Böök
Julk. Helsingin Sanomissa 10.12.94
book@kaapeli.fi