Tarkoitukseni onkin tässä luennossa puhua Internetistä, maailmanverkosta, yhtenä välineenä muiden välineiden joukossa. Tarkemmin sanoen ehdotan, että tarkastelemme Internetiä mediana. Media on jokin, jonka ihminen työntää itsensä ja Toisen väliin. Lähdetään nyt siitä, että Toinen on läheinen tai etäinen ihminen, näin päästään lähelle tavallista merkitystä. Toisin sanoen, medialla tarkoitetaan tässä yhteydessä inhimillisen kommunikaation välinettä.
Ensimmäiseksi haluaisin ottaa esiin peruskysymyksen, joka liittyy kaikkiin medioihin. Lähentävätkö mediat meitä toisiimme? Vai loitontavatko ne meitä toisistamme? Kysymys saattaa herättää voimakkaita tunteita. Sillä tätä kysymystä voi myös muotoilla näin: miten mediat oikeastaan vaikuttavat elämäämme? Tai näin: miten mediat vaikuttavat ihmiseen?
Olen taipuvainen ajattelemaan, että kysymys on dilemma ja että kumpikin vastaus on tosi. Mediat lähentävät meitä toisiimme ja ne myös loitontavat meitä toisistamme. En nyt lähde etsimään jotakin metafyysistä tai muuta suurta prinsiippiä, esimerkiksi termodynamiikan entropialakia, joka voisi selittää maailmamme kehityksen ristiriitaisuuden. Totean vain, että esimerkiksi kirjoittaminen, siis perusmediamme nimeltä kirjoitus, vaikuttaa juuri näin eli loitontaen, ja samalla lähentäen. Lähestyt kirjeellä (jonka kirjoitit kynälläsi tai uudella tietokoneellasi), samalla kuitenkin ta'aat, ettet tule liian lähelle. Olisit ehkä myös voinut ottaa yhteyttä suoraan! Mitä tarkoittaa 'suoraan'? Se tarkoittanee yhteyttä ilman erityisiä yhteysvälineitä, mediatonta yhteyttä.
Nyt on aika mennä tämän luennon varsinaiseen aiheeseen. Aiheenani on "Internet ja julkisuuden rakennemuutos". Olen varastanut otsikon jälkimmäisen osan Jürgen Habermasilta, jolla on vastaavanniminen teos (1). Mielestäni Internet ajankohtaistaa tämän käsitteen. Olemme keskellä siirtymäkautta, joka merkitsee julkisuuden rakennemuutosta.
Habermas määrittelee julkisuuden "järkeileväksi yleisöksi". Hän kutsuu julkisuutta esim "yleisöksi kokoontuneiden yksityishenkilöiden alueeksi". Keskeinen termi on siis yleisö. Tässä vaiheessa voin ehkä selventää miksi aloitin sanomalla jotain medioiden ristiriitaisista vaikutuksista. Yleisö, josta Habermas ja me muutkin puhumme, on nimittäin muodostunut tietyn median välityksellä. Kyseessä on visuaalinen media, tarkemmin sanoen painettu sana. Ennen kirjapainotaitoa mitään yleisöä ei näet vielä ollut olemassakaan, ei ainakaan Habermasilaisessa, tai minun tässä tarkoittamassa mielessä. Vasta kirjoituksen yhä helpompi ja halvempi kopiointi loi yleisön. Euroopan historiassa se jakso, jota koulupenkillä opimme kutsumaan "uskonpuhdistukseksi" oli tämän prosessin ensimmäinen vaihe. Muun muassa historiantutkija Elizabeth Eisenstein on teoksissaan kuvannut tuota varhaismodernissa Euroopassa tapahtunutta mediavallankumousta.
Kirjapainotaito - siis pelkkä tekninen innovaatio - ei tietenkään yksistään luonut yleisöä. Tähän tarvittiin myös ihmisten, toisin sanoen lukevien ja kirjoittavien ihmisten aktiivinen panos. Tuo panos sisälsi kuvaamani kaksi ristiriitaista momenttia - loitontumisen ja lähentymisen. Yleisön täytyi niin sanoakseni ensin hajaantua lukeviksi ja järkeileviksi subjekteiksi, sitten vasta kokoontua esim. yhdistyksiin ja parlamentteihin, ja muodostua varsinaiseksi yleisöksi. Yleisö saattoi kokoontua tällä, historiallisesti uudella tavalla vain itse lukemansa kirjoitetun sanan, t.s. painetun kirjallisuuden välityksellä. Yleisön historialliset kokoontumismuodot ovat tunnetut ja osittain edelleen toimivat: esimerkiksi lukuyhdistykset, kahvilat, kirjakaupat ja kirjastot. Lehdistö, radio ja televisio ovat vain saman prosessin jatkeita. Tutkiessaan 1960-luvun alussa julkisuuden rakennemuutosta Habermas onkin lähinnä kiinnostunut näiden uusien joukkotiedotusvälineiden sekä laajentuvien valtiokoneistojen vaikutuksista. Hän näkee julkisuuden rakennemuutoksen "järkeilevän yleisön" jo tapahtuneena rappeutumiskehityksenä.
Minä puolestani ehdottaisin, että lähestymme nykyistä julkisuuden rakennemuutosta vasta äskettäin alkaneena prosessina, jonka tuloksista emme voi vielä tietää mitään kovin suurella varmuudella. Internet jälleen kerran loitontaa ihmiset toisistaan; se tunkee uusia välineitä kuten sähköpostia, tiedostonsiirtoa ja hypertekstiä meidän toistemme väliin. Internet hajottaa - ainakin jossain määrin - päivälehtien ja muiden joukkotiedotusvälineiden luomat joukoyleisöt. Mitä on esimerkiksi lehden lukeminen ja lehden tekeminen sen jälkeen kun jokainen voi luoda oman "kotisivunsa" Internetin kaiken kattavaan hyper-lehteen, World Wide Webiin, kun toisin sanoen jokainen voi tehdä ja julkaista oman lehtensä? Kenelle se tehdään?
Toisaalta, kuten tunnettua, Internet lähentää kaikki lukijat ja kirjoittajat, poistaa rajat ja maantieteelliset etäisyydet, mahdollistaa kenties globaalisen "järkeilevän yleisön" kokoontumisen. Ei ole enää epäilystäkään, ettei sellaista tarvita. Yleisö, joka on globaalisten ongelmien edessä, tarvitsee epäilemättä juuri sellaisen median kuin Internet.
Näen kuitenkin pienen ongelman. Missä Internet muuttuu julkiseksi? Mikä tekee Internetistä julkisen, miten voimme tehdä siitä julkisen median, jonka avulla saatamme uusilla ja hedelmällisillä tavoilla kokoontua "järkeileväksi yleisöksi"?
Jos vastausta täytyy kiteyttää yhteen lauseeseen niin sanoisin: yhdistä Internet ja yleinen, julkinen kirjasto.
Mikael Böök
(2) Ks esim Eisenstein, E: The Printing Revolution in Early Modern Europe, Cambridge University Press 1983.