Saapuminen
Kotiutuminen
Autolla liikkuminen
Sarin vanhemmat
Remonttia, remonttia, remonttia
Fillarit
Hankintoja, hankintoja
Alakerran aulan ja kellarin tuuletus
Lämpöä +32 C tulvahti vastaan Barcelonan lentokentällä koneen laskeuduttua. Kun kaarroimme auton Rue de la Mairielle ja torille, pitkään sateisesta kesästä kärsittyämme, tunsi kuin olisi pitkä ikävä poistunut ja olisin palannut kotiin. Meidän Ranskan talomme oli ollut kolmen vuoden poissaolon jälkeen ajatuksissa ja unissa, ja sen suojissa oleskeltuamme siitä oli tullut niin rakas.
Toden totta, liki kolme vuotta oli edellisestä käynnistä kulunut, ja muistoissa se oli kuin eilen. Mutta nyt ensimmäistä kertaa matkustimme sinne keskikesällä, kuumimpaan aikaan, kun halusimme siellä kokea etelän lämmön. Halusimme myös nähdä millainen on Roussillon ja Pyreneit vilkkaimpaan turistiaikaan, ja kokea uimarantojen lämpöinen vesi ja vilske. Uutta oli myös se, että vuorasimme ensimmäistä kertaa auton Barcelonan lentokentältä, osana lentomatkan 'pakettia'. Aikaa meillä oli tosin nyt 'vain' 2 viikkoa, aikaisempien 3 viikon lomailujen sijaan, ja kaikki halut, toiveet ja kohteet piti tähän aikaan mahduttaa.
Kotiutuminen kävi nopeasti. Sunnuntaina leipä- & lehtireissulla, kyläkaupassa Henry ja vaimo, jotka pitivät nyt paperikaupaksi muuttunutta myymälää -- perheen tytär oli nyt elintarvikeliikkeen hoitaja -- kutsui meidät kotiinsa aperitiiveja nauttimaan. Vaihdoimme kuulumisia ja päivittelimme vuosien rientämistä. Myös pihanpuolen seinänaapuri, kahdeksankymppinen ex-kyläkoulun opettaja Cecilia Pasteur kävi tervehtimässä ja kertomassa kuulumisia. Silmin nähden kylä on muuttunut, kehittynyt ja uudistunut. Aikaisemmin tyhjiä taloja remontoidaan, väkeä muuttaa vanhaan keskustaan, meidän korttelin nurkille. Tapasimme myöhemmällä viikolla myös Falgaronin perheen, talomme entiset omistajat, kun autoilimme heidän kesäpaikkansa ohitse ja poikkesimme käymään aperitiiville joen yläjuoksulla le Tech nimisessä kylässä.
Ajelimme vuokra-peugeotilla ympäriinsä, ylös joen vartta, Perpignaniin, rannalle ja pitkin rantaa, katselle paikkoja, joissa olimme jo aikaisemmin olleet. Hitaasti kävellen ja polkupyörän selästä katsotut paikat vilistivät nopeasti ohitse auton ikkunan. Huomasimme eron hitaan ja nautiskelevan sekä nopean ja tuskin viivähtävän matkailutavan välillä. Nopeassa tuskin malttaa pysähtyä, kun on matkaan päässyt, ja oudot mutkaiset tiet pitävät kuskin ja pelkääjän katseet asfaltin seuraavassa mutkassa. Hitaassa matkustustavassa maisena lipuu ohitse kuin hidastetussa filmissa ja yksityiskohdat, äänet, hajut ja elämän maku jää paremmin mieleen. Mutta ilmastoidulla autollakin on helteessä etunsa, 'jaksoimme' kiivetä vuorille Espanjan rajalle ja katsella sieltä huipuilta Pyreneitten tuhansia sinivihreitä kukkuloita. Polkupyörillä pääsimme aikaisemmin vain puoliväliniin Las Illasiin.
Kovin kauaksi emme kerinneet, vaikka kahdessa viikossa mittariin tuli 2200 km. Äärilaita tuli vastaan Avignonissa, Rhonen varrella, jossa kyläilimme Sarin amerikan-tutun ranskalaisen, Patrician luona. Avignon kuuluu jo Provencen kuuluun maakuntaan ja se oli meille kummallekin ensi visiitti sinne. Oli kamalan kuuma, ehkä 36 tai ylikin, ja kävellen liikkui hyvin hitaasti ja pitempia matkoja vältellen. Avignonin silta-tynkä ja pätkä Rhonea, joka oli aikanaan 600 vuotta sitten ollut Ranskan ja Paavin valtakuntien raja, tuli päivällä nähtyä kuin Patricia oli töissä myymässä kukkia. Avingnonissa oli jonkinlaiset teatteri tms. festarit ja iltaisin kadulla valui ja esiintyi oudon näköisiä hiippareita, oliskohan se sitä performance-porukkaa? Yö meni kuunnellessa kaskaitten -- heinäsirkkojen --siritystä, sitä Provencessa ritti päivin ja öin, kun nukuimme kaksi henkeä yhden hengen harjateltassa; emäntämme yksiö omakotitalon kivijalassa kun oli niin pieni ettei sinne vieraita mahtunut.
Matkalla Avignoniin poikkesimme jälleen Beziersissä kolmen vuoden jälkeen, Canal du Midiä ja kanavan sulkuja ihaillen. Paluumatkalla Avinonista kotiin seurasimme Rhonen vartta, kun halusin katsella tarkemmin kulkuvesiä tulevia kanootti & veneretkiä varten. Jossain vaiheessa eksyimme yhteen kylään, jossa oli härkien juoksutus pitkin katuja alkamassa. Pysähtyimme oitis, ja katso, härkiä ei ollutkaan yksi tai kaksi, niitä oli 100, joista aina muutama päästettiin kerrallaan kadulle. Väkeä näille festareille olikin kertynyt niin runsaasti, tuhansia, ettei ehkä pienempi määrä grillivarras-härkää olisi riittänytkään.
Toisen viikon alussa haimme Barcelonan lentokentältä Sarin vanhemmat, Pekan ja Soilan, talolle. Kaksi hermostunutta, paikalliseen liikenteeseen ja Harrin ajotapaan tottumatonsa takapenkillä pani hieman jarruja menoon, eikä sitten sen jälkeen viikon vanhetessa käytykään yhdessä missään kauempana tai korkeammalla, paitsi Sarin kuskaamana. Syynä Harrin talolla oleskeluun oli myös jo ensimmäisellä viikolla rannalla rakoille (!) palanut nahka, joka tarvitsi viileätä varjoa ja lääkitystä. Sitä tottumattomuus aurinkoon Suomen sadekesässä vaikuttaa ! Samoin pienet maalausremontit veivät aikaa yhteensä parin päivän verran.
Uusia bongattuja kohteita tällä matkalla olivat Avignonin lisäksi Canet'in rantakaupunki ja -hiekat, jotka ovat Perpignanilaisten itsensä suosimia löhöily-kohteita. Täällä Canet'issa tyylimme oli työnjako: Sari makoili rannalla hiekalla ja kävi uimassa, Harri istui 20 m taaempana rantakahvilan varjossa ja joi olutta. Itse matkalla saimme mitä pyysimme, lämpöä oli talolla koko ajan +29...34 C kuumimpaan aikaan, ja yöllä/aamulla viileimpään aikaan 23...28 C.
Talo oli tullessa hirmu siisti ja sinne oli hyvä asettua olemaan, kiitos edellisten kävijöiden. Ahojen hommaama vedenlämmitin toimi hienosti, samoin oli hieno keittiön uusi pöytä. Sähköjäkään en ollut nähnyt uusitulla kunnossa, kun niiden asentaja tuli asumaan taloon minun jälkeeni, vajaa 3 vuotta sitten.
Pekka Y-A oli maalannut yhden alaparvekkeen oven vihreäksi ja Sami B. oli tehnyt ilmastointiasennuksia alakerran kellarin tuulettamiseksi. Yritin jatkaa näiden ja edellisten asukkaiden viitoittamalla tiellä ja tehdä jotain tähdellistä.
Kolmen vuoden takainen hatara muistikuvani sai minut tutkimaan tarkoin ikkuna-luukut, joita useampaan kertaan on esitetty uudistettavaksi. Tutkimusteni perusteella saatoin helpottuneena todeta, että luukut ovat yhä aivan kelvolliset siihen tarkoitukseen mihin ne on tarkoitettu: suojaamaan lasi-ikkunoita sateelta ja auringolta. Luukut tarvitsivat vain maalia ja kittiä, tässä ilmanalassa aina 3-5 vuoden väliajoin. Jos uudetkin hankkisi, tällä hoidolla ja maalausvälillä nekin olisivat pian entiset. Luulen, että sillä energialla joka ns. uusimiskeskusteluun on mennyt, luukut olisivat jo kunnossa jos se olisi kohdistunut itse luukkuihin.
Siispä ryhdyin toimeen ja korjasin -- liimasin, kittasin, hioin ja maalasin -- yläkerran oikeanpuoleisen makuuhuoneen luukut likimain tyydyttävään kuntoon. Nämä olivat heikoimmassa kunnossa, joten otin ne työn alle. Luukkujen rakoon liimasin puusta vuollut täytepalat, jotka kittasin maalattavaan kuntoon. Vanhan vaaleansinisen maalin raavin kauttaaltaan ulkoa ja maalasin kahteen kertaan ostamallani tummanvihreällä öljyvärillä. Pekka oli tehnyt hyvää työtä alakerran vasemmanpuolisten luukkujen kanssa. Viimeistelin Pekan työtä, ja kittasin alakerrassa sekä vasemman- että oikeapuolimmaisten ovien paneleiden alareunan jotta niissä olisi viiste veden valua ja että vesi ei meinisi oven sisään. Näiden kittaushommien jälkeen maalasin kittausjärjet kahteen kertaan. Näihin talon kunnostustoimiin meni minulta 2+ päivää.
Jos Martin syyskuussa hioo ja maalaa yläkerran vasemmanpuoleiset parvekkeen ovet -- jotka ovat parhaimmassa kunnossa ja helppoja kunnostaa -- saamme todennäköisesti muutamaksi vuodeksi unohtaa ikkunaluukkujen uusimiset ja siten myös suuremman rahamenon.
Polkupyörät ovat talollamme tarpeellisia kapineita, tosin helteellä vähemmän kuin viileänä aikana. Pekka Sahlbergin avustuksella uusittiin naistenpyörän jarrupalat, jotka olivat kuluneet ja kovettuneet. Nyt jarrut toimivat siinä melkein kuin pitääkin, pienen koeajon perusteella. Samoin miestenpyörä tuntuu olevan likimain kunnossa. Ketjut ja rattaat kaipaisivat perusteellista puhdistusta, ja vaihteiden pienet muovirattaat uusimista lähiaikoina. Ehkä joku voi sen joutessaan tehdä, nyt siihen ei ollut aikaa.
Fillareita varten hankittiin kaksi uutta, hyvää pumppua, ja heitettiin neljä (4) vanhaa ja käyttökelvotonta roskiin. Ilman pumppaaminen fillarien renkaisiin on talokirjan mukaan ollut monelle tuskallista, melkein mahdotonta. Syynä lienevät olleet pumput ja se seikka, että ennen pumppaamista venttien yläpuolinen kiristysruuvi täytyy ensin sormin avata, jotta ilma menee renkaisiin, ja pumppaamisen jälkeen ruuvi kierretään kiinni.
Ranskan talo alkaa olla jo hyvä asuttava, kun kalusteet ovat täydentyneet aina vähä vähältä paremmiksi. Suuria hankintoja ei taloyhtiön budjettikaan siedä, mutta jotain tarpeellista kannattaa aina ajan kanssa ja harkiten hankkia. Nyt päätimme etsiä olohuoneeseen kaappi-lipaston, jos sellaisen edullisesti saisimme. Tällaista pikkutavaran ja kirjallisuuden säilytystilaa talomme tarvitsee, on tarvinnut jo pitkään.
Sarin kanssa metsästimme jälleen käytettyjen huonekalujen liikkeitä, jotka nyt olivat muuttaneet Perpignanin liepeille. Onneksi autolla on helppo ajella, ja tunnin metsästyksen jälkeen katsoimme yhden ja menimme toiseen. Ja katso, sieltä me korkean lasivitriinikaapin löysimme. Löytämämme kaappi on umpipuuta, alhaalla kappi kahdella ovella, ja sen on yläosassa kaksi lasiovea. Hetkeä aikaisemmin tämä ruskea kaunotar oli maksanut 1500 FF, nyt saimme sen kuljetuksineen noin 1000 FIM hintaan.
Tämä kaappi koristaa nyt olohuonettamme, heti oven viereisellä seinällä, ja se kätkee sisäänsä nykyisen kirjaston ja kartta & matkaesitetkokoelman. Myöhemmin sen sisuksiin voidaan siirtää esim. astioita -- kuten Anneli on esittänyt -- jotka eivät mahdu keittiön kaappeihin. Tietty, kappi kävisi myös mainiosti ns. baarikaapiksi, jos joku haluaa sitä sellaisena käyttää.
Muita hankintoja kaapin lisäksi edusti pieni maalitölkki (vihreää öljyväriä), siveltimet, kaksi pumppua, neljä jarrupalaa.
Kellarikerroksen kosteudesta ja tuuletuksesta on vaihdettu tajaan mielipiteitä ja tietoja, ja ehkä joku uusi kommentti ja parannusehdotus tähän ikuisuus-ongelmaan on paikallaan. Kosteusongelmat seuraavat varmaan taloamme -- ja meitä -- hamaan hautaan asti, koska ne ovat suurelta osin rakenteellista lajia. Me käyttäjät voimme itse vaikuttaa kosteuden vähentämiseen lähinnä vain kahdella tavalla: talon käytöllä ja tuuletuksen tehostamisella.
Tuuletusta varten tulisi alaeteisessä jonne astutaan kadulta ulko-ovesta -- pitää lasinen väliovi auki aina kun talo on tyhjillään ja mieluusti asuessakin, jotta kostea viileä ilma nousisi ylöspäin ja tuulettuisi yläkerran ikkunoiden ja parvekkeiden ovien raosta. Vain tällä tavalla saadaan riittävä ilmakierto ja kellarin eteinen kuivaksi.
Talli on eri juttu, ja sen tuuletus tarvitsee ulko-oviin ruuvattavat venttiilit läpivivetoa varten.
Tämä on tämän pituinen tarina.