Menimme koko perhe viime vuoden tapaan syyslomalle rakkaalle Ranskantalolle, joka odotti meitä kutsuvana syyskuun lopussa 17.-24.9.05, kun viininkorjuuaika käynnistyi ja Suomen kesää vastaavat aurinkoiset päivät houkuttelivat retkille ja luontoon. Matka talolle sujui ongelmitta 12 tunnissa, vaikka edessä oli varhainen aamuherätys ja pitkä ajomatka Barcelonasta. Ainoa vuodesta toiseen takkuava vaihe on auton vuokraus tullessa lentokentällä, kun Hertz ei saa palveluaan toimimaan - kaikki kestää mahdottoman kauan, ja auton viikon vuokrahinta (270 €) lähentelee ryöstöä. Uutta oli matkalla Finnairin viikonpäivien mukaan joustavat hinnat, joista edullisin vaihtoehto (la-la) maksoi 800 € kahdelta aikuiselta ja lapselta; 'vääränä' päivänä lähtö maksaisi noin kaksinkertaisen hinnan samalta lennolta.
Suomessakin lomailulla on kesällä puolensa, mutta täydellinen katkos arkirutiineista ja uusien maisemien katselu & oleskelu talolla rauhoittaa kummasti. Sekä Sarilla että minulla on ollut omat arki&työ rasitteet ja talolta palasi todella virkistyneenä ja melkein uutena ihmisenä. Ainoa harmittava juttu oli perjantaina, viimeisenä lomapäivänä paluun ajatukseen totuttelu, mieluusti olisi samalla matkustamisella ollut paikan päällä vielä ainakin yhden viikon. Pojat Otso ja Leo ehdottivat, että jäisimme kokonaan asumaan Ranskan talolle, kun siellä oli niin mukavaa ja jännittävää. Kun kerroimme ettei se nyt käy, he ehdottivat ensi vuoden lomien pitämistä siellä ja me Sarin kanssa lupasimme harkita - sitä olemme ajatelleet itsekin.
Ajattelimme ottaa rauhallisesti, mutta näimme sentään retkillämme vanhaa ja uutta kaunista Ranskan maaseutua sekä punaviinin ja patongin painikkeeksi vähän kulttuuriakin. Varsinkin rantalomat olivat arvossaan, kun meriveden lämpö oli vielä 21 astetta ja aurinkoa oli sopivasti. Tullessa ankarat sateet piiskasivat viileää Barcelonaa ja moottoritiellä joutui ajamaan hidasta vauhtia pohjoiseen, mutta matalapaine ja harmaan pilvet jäivät Pyreneiden eteläpuolelle.
Kylässä tuntui olevan muuten paikat ennallaan, ehkä se vaan siistiytyy vuosi vuodelta. Sarin mielestä suurin muutos on ollut lasten ja nuorison väheneminen lähitaloista. Alkuvuosina mopot pärryttivät pitkin kujia ja rokki soi talojen sisältä häiriten vanhempien rauhaa, ja vielä viisi vuotta sitten kadulla pyöri toistakymmentä keskenkasvuista koululaista. Nyt ei iltasella eikä juuri päivälläkään tapahdu yhtään mitään ja takapihalla istuskellessa mitään hälyääntä ei kuulu koko kylästä - torilla istuskelevia ukkoja ja kirkonkellojen pauketta lukuunottamatta.
Ehdimme myös hieman jaloitella kylässä ja sen ulkopuolella kävellen luontoretkellä pitkin joenvartta ja pikku viljelypalstojen välissä. Vanhoille pelloille kylän uusi koulukeskus (hinta 750 000 €) oli valmistunut ja katselimme sitä ulkopuolelta. Alue oli aidattu kaksinkertaisella verkkoaidalla, ja - toisin kuin Suomessa - koulun piha liikunta&leikkipaikkoineen ei ollut yleistä aluetta. Portinpielen kouluohjelman mukaan päivä oli pitkä klo 9-17 ja välissä 2 tunnin ruokatauko. Joen varresta löysimme kävellen ne pyöränrenkaita syövät maastopyöräreitit/polut, joista olimme Ylä-Anttilan Tuomakselta ja Tuukalta kuulleet ja lukeneet. Samojen henkilöiden toimesta oli talomme polkupyörät keväällä huollettu ja tarkastettu ja hyväksi todettu, josta oli perusteelliset merkinnät ja käyttöohjeet talon vieraskirjassa.
Omat huoltohommat jäivät vähiin. Sari puhdisti suhteellisen siistiä pihaa entisestään ja nyhti ruohoa roskapusseihin - ilahduttavaa oli Markun istuttaman appelsiinipuun tuottamat neljä (4) alullaan olevaa vihreää hedelmää. Hedelmäpuun viereen voisi ehkä rakentaa kiipeilytelineen villiviinille, jotta se muodostaisi kauniin kaaren keskelle pihaa. Céretiin vievän ylätien lähellä, rautatien toisella puolella Vivesiin vievän tien alussa on muistaakseni ollut pikku rautatakomo/paja, jossa voisi ehkä saada kiipeilytelineen teetettyä? Itse tutkin jälleen kadunpuolen ikkunaluukut ja totesin ne maaliltaan suhteellisen hyviksi. Alakerrassa maalia on paksulti, yläkerrassa voisi ensi vuonna tai aikaisemmin vetää luukkuihin uuden vihreän maalikerroksen vaalenneen ja ohenneen päälle (maalipurkki on valmiina kellarissa).
Muurahaisista ei ollut jälkeäkään, kun kuivatavarat oli tungettu useimmiten umpinaisiin astioihin, ja Sari pani niihin vielä irtosokereita lisää. Mielestäni talolle menijät voisivat kuluttaa jo siellä olevaa ruokakamaa - tai heittää vanhoja reippaasti pois - ennen kuin ostaa sinne uutta hyllylle. Nyt laskin esim. talon keittiössä olevan noin 7 kg sokeria ja teetä monen kuukauden tarpeeksi.
Suomessa olin jutellut ystäväni Torsti Loikkasen kanssa ja kertonut olevani menossa Ranskantalolle, jossa hänkin vieraili joskus vuosikymmen sitten perheineen. Torsti oli menossa konferenssiin Espanjan Baskimaahan Bilbaon kaupunkiin ja seuraava kokous odotti seuraavana viikonloppuna Espanjan Sevillassa. Suomeen lennot ovat pitkiä ja kotona ei ehtisi käydä kuin kääntymässä, joten hän ilmaisi halunsa tulla seuraksemme St. Jeanin kylään. Perjantaina illan suussa hän sinne ilmaantui, pakatessamme seuraavan aamun lähtöä varten matkalaukkujamme, ajettuaan koko päivän vuokra-autolla 800 km matkan. Lähtiessämme Torsti jäi talolle lepäämään tiistaihin, jolloin hänellä oli aikomus ajaa Barcelonaan ja lentää sieltä Sevillaan.
Tapasimme kylässä joitakin tuttuja. Ex-kauppiaan rouva kertoi heidän tyttärensä luopuneen kyläkaupasta (jossa toimi nyt joku muu kauppiaana) ja muuttaneen miehensä kanssa johonkin tuppukylään pitämään kylän ainoata ravintolaa. Kylämme vanhimmassa osassa kapean ja korkean (yksi huone per kerros) ja vanhan kylätalon omistaneet englantilaiset Linda ja Mike olivat sen myyneet ja ostaneet uuden modernin Maureillasin tien varrelta, tenniskenttää vastapäätä. Mike oli jäänyt 55 vuotiaana eläkkeelle myyntihommista ja nyt kylämme oli heidän ainut kotinsa. Sisäpihan naapurimme rva Pasteur ei näyttäytynyt, mutta keskusteli ikkunasta kanssamme - ilmeisesti vanha opettaja on ollut sairaana. Vastapäisen talon Mersu-auton omistajan, mukavan vanhemman monsierin kanssa keskustelimme jonkun kerran tavatessamme. Tapaamisista ja juttelusta on yleensä se hyöty, että pääsee nopeasti kartalle siitä mitä tärkeää kylässä on tapahtunut.
Allekirjoittanut (Harri) ja Sari yhdymme Outin kommenttiin talon vanhan ilmeen säilyttämisestä, sisällä ja ulkona, ja juuri se tekee siitä miellyttävän ja kiinnostavan. Jos jotain tehdään, se tulee tehdä vanha ilme ja perinne säilyttäen tai sitä vielä korostaen. Pieni lattian laattojen epätasaisuus tms ei meitä ainakaan häiritse, varsinkin kun pintamateriaali on kestävä ja hyvin puhdistettava. Jos aamulla herätessä ei heti tiedä onko kotona Helsingissä tai Ranskan talolla, on aika vaihtaa taloa. Esim. nykyään InterMarche kaupassa - joka on auki tauotta ma-la ja jonka laatutaso on noussut huimasti - on samassa talossa hyvä itsepalvelupesula, jossa ehtii hyvin pyykkinsä pestä ostoksien aikana. Itse pesimme siellä omien vaatteiden lisäksi esim. parit päiväpeitot. Näin esim. joskus puheena ollut pesukone talolle on melkoisen turha investointi, ainakin autolla liikkuville vierailijoille. Jos jotain ehdotettuja remontteja aloitetaan, kannatamme ensisijaisesti talon takaseinän rappausta ja sen edessä olevan ruokailutilana olevan kuistin betonin tasoitusta/ laatoitusta eli suhteellisen pientä hommaa.
Lopuksi, ainoa harmittava asia talolla oli perjantaina tunne, että viikon loma on ohitse ja seuraavana päivänä täytyy lähteä kotiin. Toinen lomaviikko olisi mennyt melko sutjakkaasti.
Sähkön kulutus: Mittari tullessa 17.9. 27906, lähtiessä 24.9. noin 27990.
Harri