Hieno loma rakkaalla kauniilla Ranskan talolla on vietetty ja vähän nähty taas Barcelonaa ajalla 10-17.6.2003. Matka oli vanhaa ja uutta, eikä siitä yllättäviäkään piirteitä puuttunut. Ennen kaikkea vietimme kahdestaan ansaitun vanheimpianloman, ensimmäisen yhteisen loman vuosikausiin, kun saimme pojat viikoksi parkkiin isovanhempien luo. Samalla meillä oli Economy-luokan kuntoloma, kun liikuimme ilman vuokra-autoa, käytimme jalkojamme ja hyödynsimme edullisia lentoja - Sarille oli kertynyt talven matkustelusta Finnairin plussapisteita kopallinen, jolla hän sai ilmaisen matkan.
Lakot olivat matkalla talolle ja sieltä pois uhkana ja vastuksena, joten välillä mietimme miten pääsemme liikkumaan, tai talolle. Lähtöpäivänä Finnairin kenttähenkilökunta meni pistelakkoon klo 10, mutta kone pääsi ilmaan juuri sitä ennen. Ranskan lennonjohtajat olivat lakossa, joten kone lensi poikkeuksellisesti Italiaan ja sieltä Välimeren rantaa Barceloonaan kiertäen Ranskan ilmatilan. Barcelonassa kuulimme, että Ranskan rautatiet olivat lakossa - ne olivat lakossa vielä palatessammekin - joten junayhteys Perpignaniin oli poissuljettu vaihtoehto. Bussiyhteydet Barcelonan ja Perpignanin välillä olivat huonontuneet ja harventuneet siitä kun niitä viimeiksi käytimme, enää oli vain aikainen noin 8 aamulla autokyyti ja yöllä yhden jäljestä toinen vaihtoehto. Eli eli linja-autovaihtoehdon saa itse kukin melkein pyyhkiä pois mielestään.
Miellyttävän yllätyksen koimme Barcelonan rautatieaseman lippujonossa, jossa jahkailimme suomeksi ääneen erilaisia junavaihtoehtoja. Jonossa edessämme ollut keski-ikäinen nainen kääntyi ympäri ja kertoi olevan myös matkalla Ranskaan Perpignanin lähistölle. Vaihdoimme kuulumisia, tietoja, ja lopulta visiittikortteja, jolloin hämmästys levisi naisen kasvoille. 'Onko se todella Harri', hän sanoi katsoessaan korttiani ja uudelleen naamaani. Minä vilkaisin myös epäuskoisena naisen naamaa, kuuntelin puhenuottia ja katselin visiittikorttia: 'Ritva Vuorinen, Superviser Lecturer', oli pakko uskoa. Ritva se siinä, 34 vuoden jälkeen iloinen jälleennäkeminen.
Ritva oli minun Saksan kielen opettajani, palkkaamani yksityisopettaja, joka pänttäsi päähäni kieltä ja kielioppia kesällä 1969, reputettuani kevään ylioppilaskirjoituksissa. Ritva oli silloin nuori ja nätti, ilmeisesti minullakin oli silloin joku ryppy vähemmän, ja valmistunut juuri kielenopettajaksi. Hän oli töissä työvoimaministeriön harjoittelijanvaihtotoimistossa, jossa Siltasaarenkadulla hän opetti minulle päivätyön päätyttyä Saksan kielen perusteet uudelleen, sen verran hyvin että selvisin syksyn kirjoituksista. En tiedä oliko hyvän oppimisen taustalla uudenlainen opetusmetodi vai kannustepalkka. Opetusmetodiin kuului, että parin tunnin kirjallisen hikoilemisen jälkeen siirryimme kadun toiselle puolelle Sillankorvan terassille juomaan olutta. Olin myös luvannut Ritvalle tavanomaisen palkkion kaksinkertaisena, jos minä pääsen ylioppilaskirjoitukisista lävitse.
Pähkäilimme junavaihtoja ja päätimme sitten matkustaa kolmistaan, Sari, Ritva ja minä, espanjalaisella paikallisjunalla Port Bou:hun, jossa tutkisimme uusia vaihtoehtoja. Port Boussa siirryimme asemalta kaupungin keskustaan ottamaan helteessa neuvoa-antavat oluet lähibaariin. Siinä katselimme samalla toisella silmällä kadulla olevia taksiruutuja, jos paikallisia pirssiautoja näkyisi - niitä metsästivät kaikki junassa olleet ja Ranskaan pyrkivät matkustajat. Odottaessamme puhuin meille kyydin erään ranskalaisen yksityisauton mukana rajan yli Cerberesiin, mutta naisilla oli olut kesken eivätkä he suostuneet vielä lähtemään. Cerberes oli myös vain väliakaisratkaisu, koska sieltä meillä oli vielä matkaa edessä. Ritvalla oli - yllätys yllätys - talo meren rannalla Argeles sur Merissä. Päätimme ottaa espanjalaisen taksin ensin sinne Ritvan talolle, ja jos hinnasta päästään sopimukseen, jatkaa samalla autolla edelleen St Jean pla de Cortsin kylään.
Joimme olutta ja tingimme taksimatkan hintaa paikalle ilmestyneen autoilijan kanssa. Lopulta sovimme, että Ritva maksaa 30 € omasta kyydistään ja me maksamme lisää 40 € kyydista kotiin. Ajelu autolla pitkin merenrantatietä Port Bou:sta Argelesiin ei ollut hullumpi kokemus, sen olisimme halunneet nähdä joka tapauksessa. Ikkunat auki autossa, auringon porottaessa helteisena siniseltä taivaalta, katselimme lomakauteen valmistautuvia pikku kyliä ja kaupunkeja, hiekkarantoja, joissa 18 C asteisessa Välimeren vedessä polskutteli jo uimareita. Jätimme Ritvan uudehkon rivitaloalueen kadulle, heilutimme hyvästiksi, ja klo 18 korvalla tiistaina - hieman aikataulusta edellä - auto kurvaili St Jean pla de Cortsin kylään. Onnistuneen päivän kruunasi kylän keskustan kahvila-ravintolassa illalla nautittu kolmen ruokalajin menu (10.50 €): alkupaloiksi suuri kupillinen tomaatissa kypsennettyjä etanoita, pääruoaksi entrecote pihvi, jälkiruuaksi valikoima kolmean lajia juustoa, joka huuhdeltiin mainiolla talon viinillä kurkkuun. Huonomminkin voisi päivä päättyä.
Keskiviikkona teimme ainoan pyöretken ylätietä kohti Ceretiä ja suurta markettia. Marketti oli juuri menossa kiinni kun saavuimme kauppaan, joten ostokset jävät hankkimatta. Paluumatkalla Sari vakuutti että helle ja liikenne ei suosi polkupyöräilyä, pyörissä sinänsä ei näyttänyt olevan vikaa. Matkan päätti ruokailu Tonneuaussa, ylätien varrella (paella-annos). Päätimme ostaa ruokatavarat kyläkaupoista, jossa tervehtivät meitä kuin kauan eksyksissä olleita sukulaisia.
Torstaina ajoimme paikallisbussilla Perpignaniin ja illalla tulimme takaisin. Kiersimme kaupunkia maksimaalisen ajan, 5 h noin 34 C helteessä, istuskelimme kuppiloissa ja shoppailimme. Oli tarve ostaa uutta aurinkovoidetta, kertoimella 30, kun nahka alkoi olla punaisena. Ihan kiva päivä.
Perjantaina vietimme päivän kylällä ja talolla. Sari nyhti puutarhasta liiat rikkaruohot ja leikkasi portaiden päälle kallistuneita oleanterin pensaita tyvestä poikki. Puutarha tuli hienoon kuntoon ja siellä alkaa olla mahdottomasti erilaisia istutuksia. Sarin mielestä hortensialle ja lopuille oleantereille voisi tehdä syksyllä harvennusleikkuun, jotta ne pysyisivät vetreinä ja eivätkä valtaisi koko pihaa. Appelsiini oli kasvattanut yhden (1) keskikokoisen hedelmän, jonka jätimme vielä poimimatta. Harri tutki mahdollisia rakennus- ja maalauskohteita. Parvekkeiden ovet olivat pärjänneet hyvin kaksi vuotta ja kaipasivat vihreää maalia. Maalipurkki talolla oli valitettavasti tyhjä, joten maalaushommiin ei päästy. Ruuaksi kokkasimme salattia, lihakaupasti ostettuja tuoremakkaroita ja leipää, viinin kera. Lämmin korkeapaine pysytteli kylän päällä, hellettä oli keskipäivällä pihamittarissa 33 C varjossa ja vielä kirkonkellon lyödessä puoletyöt mukavat 26 astetta.
Rapparista tai rappauksesta emme saaneet uutta tietoa. Naapuritalossa ei käynyt tietääkseni ketään, joten emme päässeet juttusille. Tarkemmin katsoen talon pihanpuoleinen seinä kestää vielä muutaman vuoden/vuosikymmenen, joten sillä ei varmaan ole akuuttia kiirettä. Sen sijaan kanakopin purkaminen olisi hyvä juttu, koska se antaisi terassillemme lisätilaa.
Lauantaina kävelimme alatietä Ceretiin. Harri väitti ulkomuistista, että matkaa oli vain 3 km, jonka jokainen normaalikuntoinen aikuinen jaksaa kävellä helteelläkin. Kävelimme Villagersin peltojen kautta ja tankkasimme mehua leirintäalueella. Kävelyaikaa tuli 1 h 15 min, joka johtui matkan jälkitarkastuksesta: 6.5 km, Sarin mukaan. Oli kamalan kuuma, ja olimme naatteja päästyämme vihdoin Ceretin keskustaan ja istuimme ruokapöytään. Muutama tunti istuessa toivuimme jälleen kävelykuntoon. Harrilla oli tyhjä vihreä maalipurkki repussa mallina, mutta maalikauppaa hakiessa ne olivat kiinni iltapäivän siestan, ja maali jäi ostamatta. Bussit eivät oikein aikataulullisesti sopineet, joten otimme taksin kotikylälle. Kun ei tarvinnut pelätä kannettavaa, ostimme tuliaisviinit avoinna olevasta viinikaupasta, taksifirman naapurista. Tällä kertaa keskityimme Colliersin viineihin, jotka ovat jääneet maistamatta. Ceretin taksitoimistosta kyselimme hintoja ja halukkuutta ajaa Espanjaan.
Sunnuntaina lähdimme kohti Barcelonaa, kun junat olivat edelleen lakossa ja bussitarjonta huonoa. Tilasimme Ceretin taksin, joka vei meidän Figuerasiin, kylältä noin 35 km päähän rajan ylitse. Katselimme karttoja ja päättelimme, että Figueras on suurista kaupungeista paras vaihtoehto, suhteellisen lähellä ja sieltä menee taajaan junia Barceloonaan. Meidät haki talon etuovelta uusi Audi farmari, joka ajoi Le Boulloun moottoritien liittymään ja sieltä pikatietä väliin 160 km/h nopeudella kohti päämääräämme Figuerasia, jossa olimme noin 30 min kuluttua rautatieasemalla, hintaan 70 €. Lippua Barcelonaan ostaessamme ilmeni, että juna oli lähdössä kahden minuutin kulutua (lipun saa ostaa myös junassa jos on kiire) ja lönkyttelimme ilmastoidussa junassa reilut 2 tuntia perille.
Olimme varanneet vuoteet Park Hotellista (mikä nimi viihdyttää vanhoja Käpyläläisiä), lähellä satamaa, vanhaa kaupunkia ja Ramblasta. Tulopäivämme ei ollut vielä ehtinyt iltaan, joten nyt kävelimme vaihteeksi Barcelonan uimarannan päästä päähän, sopivassa helteessa ja hikisenä. Illalla nautimme runsaan menyyn Sarin jostain luettelosta katsomassa kehutussa ravintolassa, jossa meitä palveli vaaleatukkainen ruotsalainen tarjoilijatar.
Maanantai oli viimeinen päivämme Barcelonassa ja nyt katsoimme jalkaisin kultuuria ja keskustaa. Rauhallisesti kävelimme vanhasta arvorakennuksesta ja katukahvilasta toiseen, alkaen Ramblan kävelykadulta ja päätyen iltaisella Gaudin keskeneräiseen kirkkoon. Illalla ravitsimme itseämme läheiseltä vanhan kaupungin poikkikadulta löytämässämme italialaisessa pizzaravintolassa. Viimeisen illan romanttisuutta lisäsi se, että ravintolasta meni sulakkeet ja sähköt, jotka eivät korjaantuneet koko illan aikana. Kun ravintolan sisällä hohkasi kivinen puilla lämmitettävä pizza-uuni, helle ravintolassa oli lopulta suurempi kuin ulkona.
Tiistai oli paluupäivä, jonka hoidimme kevyen ja helpon kaavan mukaan. Runsas aamuleipä hotellin edustalla olleessa tanskalaisten ylläpitämässä katukuppilassa, sitten kamat kasaan, taksiin ja lentokentälle (20 €). Kotona odotti poikien lisäksi kolea ja kostea suomalainen kesäsää.
Muuta merkittävää. Loman lopussa huomasimme tammiklapien varaston huvenneen lähes olemattomiin - ilmeisesti kaksi vuotta takaperin tilaamalle 2 kuutiometriä halkoja ovat olleet tarpeeseen. Emme ehtineet viime päivinä tilata uusia Le Boullousta, jossa eräs englantilainen (kylässämme asuva herra) piti halkokauppaa. Halkokauppiaan puhelinnumero on punaisessa 'tärkeiden paperien kansiossa'. Halkojen tilaaminen jäi jälkeemme tuleville osakkaille, joilla on joko tarvetta tai aikaa hoitaa homma. Valmiiksi halaistut puolimetriset halot maksoivat kaksi vuotta takaperin 380 mk/m3, ja ne maksetaan tuotaessa käteisellä, joten tilaajan on hyvä varata sopiva rahasumma setelirahaa. Huomasimme samalla, että kaksi vuotta sitten tilaamamme ja maksamamme halot ovat yhä veloittamatta, joten Ranskan talon tiliä veloitamme lähiaikoina jälkikäteen tällä summalla.
Kirjasi
Harri