Aamuhämärissä matkaan Latvian Jurmalasta, illan pimeydessä matkalaukkuja raahaten käsikopelolla Ranskan-talon ovella - kyllä tiesi matkustaneensa ! Kun saimme valot syttymään ja vedet virtaamaan, totesimme, että uusi kotimme on viihtyisä ja käytännöllinen. Kaikki oli kunnossa (paitsi polkupyörät).
Jo matkalla totesimme, että on siirryttävä solkkaamaan ranskaa; täällä ei puhutakaan espanjaa. Taksikuski (noin 60 € Perpignanista), joka sanoi osaavansa espanjaa, vei meidät numeron 3 (esp. tres) sijasta talon numero 13 (ransk. treize) eteen.
Junamatka Barcelonasta oli hidas ja arvoituksia täynnä. Ahkerasti kyselemällä kaikki selvisi. Vaihto Cerberessa kovia kokeneeseen pienempään junaan. Barcelona muuten miellytti niin että viivyimme siellä paluumatkalla pitempään kuin alun perin pitikään (hotellikeskus pystyi tarjoamaan meille koko kaupungista vain yhden vapaan hotellihuoneen).
Meidän aikanamme talolle näkyvät vuorenhuiput saivat lumipeitteen. Vettä tuli vain parina päivänä. Vaatetta meillä oli mukana selvästi liikaa.
Kävelimme todella paljon. Hyvät, kyllin tarkat kartat, joissa näkyvät vuoripolut, ovat välttämättömiä. Reitit on maastossa paikoin huonosti merkitty - eksymisvaara. Ja kunnon jalkineet.
Ongelma, jos niin voi sanoa, oli se, ettei meillä ollut autoa. Toisaalta nautimme talon rauhasta, luimme, kirjoitimme ja kuuntelimme musiikkia, emmekä halunneetkaan ajaa erityisen paljon. Löysimme talosta bussien aikataulut - kiitos! - ja ne pitivät hyvin paikkansa. Palvelu oli hyvää, vuorovälit tosin pitkiä. Kävimme monissa linjojen varrelle osuvissa kylissä ja kaupungeissa. Lisää vihjeitä ja kokemuksia kirjasimme vieraskirjaan. Kirjaa oli hyvä lukea - edellisten asukkaiden kokemuksista oppi paljon.
Ensimmäinen viinitila, josta sai asevelihintaan viiniä esim. omaan astiaan, löytyi heti joen toiselta puolelta mäen päältä. Tapaamamme suomalainen asiantuntija myönsi, ettei paikka ole niitä huonompia. Erinäisten palvelujen, kauppojen ja ravintoloiden erikoisissa aukioloajoissa oli suomalaisella opettelemista. Lähtömme tienoilla alkoi talvisesonki, jolloin on kai entistä hiljaisempaa ja paikat vielä enemmän kiinni.
Kylästä sai hyvät lihat, makkarat, leivät, hedelmät, melkein kaiken mitä tarvitsi. Asukkaat kylässä ja yleensäkin tällä seudulla ovat ystävällisiä. Kaikki vastaantulijat tervehtivät.
Joessa näkyi monin paikoin suuria kalanvonkaleita. Yhtään ei saatu ylös. Lunastimme tyyriin kalastusluvan Ceretistä, joka on muuten mukava paikka kauppoineen, kahviloineen, markkinoineen ja museoineen.
Kaiken kaikkiaan kaikki meni varmaan paremmin kuin olimme osanneet odottaakaan. Nyt kun aikaa on vähän kulunut, tuntuu yhä selvemmältä, että haluamme joskus palata St. Joaniin, vähän viisaampina.
Jukka Rislakki
Anna Zigure