Sana 'matkustaminen' saa uuden sisällön
Keskiluokkaista keskikerroksen elämää
Uudet ja vanhat matkakohteet
Merkittäviä kasvonkohotuksia näkyvillä
Jutustelua tuttujen ja tuntemattomien kesken
Tapaamisia ulkomaalaisen kolonian kesken toreilla ja turuilla
Hommia talolla: hyötyä ja kaunistusta
Tehtäviä tuleville talon asukkaille
Sana 'matkustaminen' saa uuden sisällön
Kaksi vuotta oli välissä siitä kun viimeksi pääsimme Ranskan talollemme, kaksi vuotta ikävää ja Välimeren muistelua. Vain unissa pieni kylämme Pyreneillä oli läsnä ja sitä innokkaammin sinne valveilla halusimme. Uniimme ja valveilla olomme oli tällä välin tullut lisä, elokuussa 2000 syntyneet poikakaksoset Aku ja Ben, ristimänimiltään Otso ja Leo, ja nämä nahkavekkarit seurasivat nyt mukanamme luvattuun maahan. Ensimmäistä kertaa matkustimme poikien kanssa mihinkään oudompaan paikkaan, edes yökylässä he eivät ole olleet kanssamme aikaisemmin, joten koettelemuksemme olivat sen mukaiset.
Matka talolle sujui ilman suurempia ongelmia. Matkustimme Finnairin koneessa, Harri edullisella Iberia-yhtiön lipulla ja Sari Finskin tiketillä käyttäen pluspisteitä. Pojat pääsivät 10% lipunhinnan korotuksella sylimatkustajina. Käytännössä kun koneessa oli tilaa, heillä oli mennessä oma istuin käytössä. Toista oli tullessa, täydessä ahtaassa koneessa pojat olivat sylissämme koko ajan, mitä nyt lentoemo piti poikia syödessämme niukkaa ateriaa. Oli kokemus viihdyttää poikia sylissä, syöttää ja nukuttaa heitä asentoa vaihtamatta, vain välillä vaihtaen sananmukaisesti lennossa vaippaa ahtaassa toiletissa. Paluumatkalla itku oli aika lähellä, sillä en ehtinyt edes riisua kenkiä ja takkia yltäni, kun kädet olivat varatut.
Lentokentät eivät ole koskaan olleet mukavia ja nyt ne poikia & tavaroita kantaessa olivat hirveitä paikkoja, koska sopivia rattaita pikkumiesten kuljettamiseen ei ollut. Menomatkalla lehtorahdissa lastenrattaiden pari pyörää telottiin soikeiksi, mutta onneksi vahinko ei ollut fataali.
Barcelonassa odotti tila-auto, Renault Scenic, jossa saimme itsemme, pojat ja tavarat talolle kohtuullisessa ajassa ja vain yhdellä syöttötauolla. Ja tavaraa olikin mukana, kaksosten kuomurattaat, matkasyöttötuolit, auton turvaistuimet, evästä ja huoltorompetta, joka onneksi kulti ilmaiseksi muun matkatavaran ohessa. Ajoimme läpi toukokuisen Katalonian ja näimme vuorten ja vihreiden laaksojen vähitellen lähestyvän meitä kun jo olimme itse perillä. Kylämme St Jean Pla de Corts oli paljon kauniimpi kuin muistin, rannikko oli paljon viihtyisämpi ja houkutteleva, talomme itse oli sama tuttu nukkavieru ja luotettava, kaipuumme kaukainen kohde. Nyt me olimme täällä poikien kanssa.
Keskiluokkaista keskikerroksen elämää
Kun pojat sanelivat kaiken tekomme ja liikkeemme, asetuimme taloksi keskikerrokseen ja tuskin kävimme paljoa yläkerrassa. Olohuoneen viereiseen makkariin kannoimme ylhäältä kolmannen 'lisävuoteen' poikia varten ja itse nukuimme kahdella sivulla. Tämä unikuvio toistui päivä- ja yöunet ja siihen pimennettyjen luukkujen takaiseen hämärään saimme kaikki tottua. Päivät kulutimme talolla olohuoneessa, jossa pojat ansiokkaasti luuttusivat lattiaa, kunnes etumus oli liasta musta. Lopuksi huomasin sitoa pojille kaulan ympäri pyyhkeen, joka kulki heidän kontatessa mukana ja joka tehokkaasti puhdisti lattiaa. Olohuoneen lakeerattuun pöytään kiinnitimme syöttötuolit, josta ruokatähteet ja kuola levisivät ansiokkaasti ympäriinsä. Keittiössä olimme silloin kun asiaa ja ulkona puutarhassa kun oli ilmoja. Kaksois-vauva-perheen elämisen jäljet ja äänet kulkivat alati mukanamme ympäri taloa. Erinomainen oli Brorin talolle asentama lapsiportti, joka esti konttaavia vauvoja putoamasta rappukuiluun.
Kun muu perhe vihdoin nukkui, hiivin takapihalle harjoittamaan paheitani ja nauttimaan harvinaisesta rauhan hetkestä. Join paikallista punaviiniä ja polttelin piippua kuunnellen kylän hiljaisuutta. Pienintäkään ääntä ei kuulunut kapeilta kujilta tai puisten ikkunaluukkujen takaa, kun koko kylä uinui jo ennen puoltayötä. Kirkonkellojen ankara kalke kaikui talojen seinistä sitä suuremmalla kontrastilla, kun kello löi puolen yön soitot, ja kahden minuutin päästä alkoi soiton toisinto. Yksinäiset hetket punaviinilasillisten ja piipun parissa oli päivän kohokohta, jossa hermo hetken lepäsi.
Mitä sitten teimme muuta kuin syötimme ja nukutimme vauvoja ja vaihdoimme vaippoja uudessa paikassa? Teimme pieniä retkiä autolla sinne tänne ja supermarkettiin vauvatarvikeosastoille hankkimaan vauvanruokia. Sarin mukaan ranskalaisissa marketeissa oli enemmän tarjolla koiranruokia kuin vauvanruokia, jotka kylläkin olivat ilmeisen herkullisia poikien mielestä. Auton kuormaaminen lähtöä varten oli oma lukunsa, joten ihan turhan vuoksi ei sitä ei tullut tehdyksi. Auto oli Mairien aukiolla, jonne pojat kannoin yksitellen, turvaistuimen kera. Sitten haettiin ja lastattiin rattaat takakonttiin, mukaan kassillinen leluja, vaatteita vaippoja ja välipalaksi ruokia ja vettä. Ja sitten matkaan.
Uudet ja vanhat matkakohteet
Kahdesti kävimme katsomassa Välimeren rantoja, ensimmäisen kerran sunnuntaina kun talollemme tuli käymään yhdeksi yöksi Sarin ystävä Avignonista. Oli hauska havaita, että paikallisten asukkaiden kesäsesonki oli alkanut ja joistakin turisteista alkoi olla havaintoja. Kansaa oli Port Vendre ja Collioure mustanaan kuin keskikesällä ikään. Jo useat ulkokuppilat/ ravintolat olivat avoinna ja niissä sankka asiakasjoukko. Sama kuvio toistui myöhemmin kansallisena juhlapyhänä, kun katsastimme Canet'in rantakylän St. Cyprienin.
Uusia katsomispaikkoja olivat mm. Elne, Roussillonin vanha pääkaupunki ja piispanistuin 1600-luvulta. Raahasimme kuomurattaat ainoaan paikalliseen nähtävyyteen, luostariin, jossa onneksi oli rajoitetusti rappuja. Luostarin sisäpiha oli näkemisen arvoinen paikka, ainoita lajissaan joita ei oltu poltettu ja hävitetty. Itse kaupunki 'Illberia' oli ollut paikallaan jo ennen ajanlaskun alkua ja siellä oli ollut kuuluisa carthagolainen sotapäällikkö Hannibal ennen meitä vuonna 209 e.Kr. matkallaan 50.000 hengen armeijan ja elefanttien kanssa Le Perthuksen solan läpi ja edelleen kohti nykyistä Italiaa Roomaa hävittämään.
Yölukemisena Herttoniemessä minulla oli ollut kirja Hannibalista, joten oli kiintoisaa nähdä näitä paikkoja. Tajusin siinä silloin, että olen tietämättäni pienen elämäni aikana kulkenut ympäri Välimeren Hannibalin jalanjäljissä. Olen nähnyt Libyan ja Marokon, joista Pohjois-Afrikkaaa hallitseva Carthago keräsi jalkaväkeä ja veroja, olen nähnyt Algerian ylängöllä Tebessassa berberien kuuluja ratsumiehiä, jotka muodostivat armeijan kevyen ratsuväen ja usein ratkaisivat taistelut. Olen nähnyt Ebro-joen eteläpuolisen Espanjan, joka oli Carthagon siirtomaa hopeakaivoksineen ja josta Hannibal värväsi raskaan jalkaväen palkka-armeijaansa. Olen käynyt Mallorcalla, josta tulivat sotajoukkoon kuuluvat tuhannet linkomiehet (slingers) ja olen käynyt Maltalla, Sisiliassa ja Etelä-Italiassa, joita Hannibal kumppaneineen hallitsi tai hävitti. Hän löi taistelukentillä 13 vuoden aikana roomalaisen legioonan toisensa jälkeen mutta pystymättä koskaan valtaamaan Rooman kaupunkia - häneltä puuttui piirityskalusto, jolla olisi saanut muurit murrettua. Olen jopa kaivellut Tunisiassa Carthagon raunioita ja ostanut pikkupojilta muinaisen kolikon parin tuhannen vuoden takaa. Olen ollut jopa Libanonin kaupungissa nimeltään Thyros, muinaisessa Foinikiassa, joka perusti alun perin Carthagon kaupunkivaltion. Ihmeellistä tämä historia.
Kävimme automatkalla myös Thuirissa, Midin viininvalmistuksen keskuksessa. Kävimme suuressa viinipanimossa ihailemassa maailman suurinta miljoonan litran tammista viinitynnyriä. Panimoon pääsi opastetulle kiertoajelulle ja se kävi hyvin lastenrattaiden kera. Tehdas oli rakennettu yhteen tasoon, joten liikuntaongelmia ei ollut. Pojat olivat vaikuttuneita näkemisestään, äänistä hajuista ja multi-media show:sta. Suosittelen.
Kävimme pariin kertaan 'pyhiinvaellusmatkalla' Ceretin keskustassa istumassa Cafe de la Postissa, jossa näki koko ranskalaisen elämän soljuvan kadulla ohitse - mitään itse tekemättä. Se on ainakin minun, Harrin mielipaikka ajan tappamisessa ja vieraan kulttuurin ihmettelyssä ja siellä olisin viettänyt aikaa vaikka joka päivä. Ceret oli myös mukava kaupunki työnnellä lastenrattaita, vaikka kapeat jalkakäytävät ei olekaan tehty kaksoisrattaita varten. Le Bouloun itsepalvelupesula tuli myös tutuksi säännöllisten vierailujemme ansiosta.
Jonkun päivän olimme vain omassa kylässä ja talolla, tai kävimme joen toisella puolen viinitilalla hakemassa tuotteita kulutukseen ja kotiin vietäväksi. Loppupuolella ilmat olivat sen verran lämpöisiä - ma ennen lähtöä oli puutarhassa lämpöä 32 astetta - että mihinkään ei tehnyt mieli mennä. Oltiin vain ja istuttiin viileän talomme sisällä, tai askarreltiin jotain tähdelliseltä tuntuvaa.
Mitä kuumemmaksi kävi, sitä huonommin pojat nukkuivat ja sitä enemmän tuli huutoa kahdesta kurkusta. Mitta alkoi tulla monesti täyteen jo ennen yönukutusta - suurinta voimanponnistusta. Mietin jo ajankuluksi erilaisia tapoja poikien listimiseksi. Jos vaikka heittäisin haikaloille syötäväksi? Sitten muistin, ettei Välimeressä ole haikaloja. Herättäisi myös epäluuloja, jos viskaisin heidät turistiveneestä mereen. Joutuisin vuokraamaan oman veneen, jotta pääsisin edes merelle. Haikaloille syöttäminen ei ainakaan ollut kelpo idea.
Merkittäviä kasvonkohotuksia näkyvillä
Nyt oli mahdollisuus nähdä mitä talolla oli kahden vuoden aika tapahtunut ja mitä uutta sinne oli syntynyt. Merkittävin uudistus oli ilman muuta uusi tiilikatto, joka vaikutti asialliselta ja varmaan kestää taas 100 vuotta. Yläkerroksen oikean puoleisen (suuremman) huoneen ikkunan yläpuolisessa penkissä/seinässä näkyi pieni halkeama, joka on saattanut tulla kattokuormasta. Se saattaa olla myös vanhempaa perua. Ateljee oli Ahojen taiteellisten ponnistelujen ansiosta aikaisempaa viihtyisämpi, ja jopa asumiseen kelpaava mutta kalustusta vailla.
Brorin asentama ja hankkima kamina peltitorven alapäässä vaikutti aivan ylivertaiselta lämmittimeltä, sähköiseen ja kaasuun verrattuna. Todella nerokas keskuslämmitys 100 vuoden takaa ja yhä varsin pätevä. Kahtena koleana iltana kokeilin kaminaa ja sen kokeilun tulokset tunsi heti sisälämmössä. Luulen pidemmän syksyn ja varhaisemman kevään matkailun lisääntyvän tuntuvasti, kun meillä ja vieraillamme on kunnollinen - nopea edullinen ja ilmaa kuivattava - lämmitys käytössämme.
Puutarhassa oli tapahtunut uusia istutuksia ja se alkaa kohta täyttyä. Viiniköynös työnsi versojaan ja appelsiinissa oli somat pikku pallerot, hedelmien alut. Puutatarhaan oli istutettu myös kaksi oleanteria, jotka Sarin ranskalainen puutarhuri-ystävätär tiesi myrkylliseksi. Oleanteria ei pidä hipelöidä paljain käsin, lapset saavat niistä myrkytyksen jos lehtiä syövät. Oksia ei pidä polttaa takassa tai käyttää grillaukseen. Kannattanee harkita, jos oleanterit vaihdetaan vaarattomampaan vaihtoehtoon?
Autotalli on osoittanut selvästi kuivumisen merkkejä, kiitos - ilmeisesti - Martinin asentamien tuuletusluukkujen. Brorin keittiön oven ja ikkunan remontti oli pätevää työtä. Astioita ym tilpehööriä on talolle siunaantunut kiitettävästi ja ne riittävät jo vaativampiakin ruokailuja varten. Keittiössä olevat pienet loisteputket ja käytävän kohdevalot täydensivät mukavasti viihtyisää kokonaiskuvaa.
Ainoa silmiin pistävä ikävä yksityiskohta oli alakerran eteinen, joka näytti nykykunnossa törkyiseltä. Valkoinen maali hilseili alas suurina levyinä. Jotain olisi varmaan sille tehtävä, alkuperäiskunnossakin se oli nykyistä paremman näköinen. Kenties aikaisemmin puheena ollut seinien panelointi olisi paikallaan?
Jutustelua tuttujen ja tuntemattomien kesken
Kävely kylällä ja rattaiden työntely kertoi, että osa asukkaita on entisillä sijoillaan, osa naapureista on tullut viimeisen kahden vuoden aikana. Sama vanha porukka eläkeläisukkoja ja akkoja istuskeli edelleen vanhan kunnantalon rappusilla, seurasi muukalaisten toimia ja tervehti kuorossa, kun siitä ohi käveli.
Kylän kauppiaspariskunta oli kuullut Ahoilta tulostamme ja rouva tarkasteli tyytyväisenä jälkikasvuamme. Ilmeni siinä, että kauppiaan tytär - itse asiassa nykyinen kauppias - oli itsekin pieniin päin ja odotti lasta. Kaupassa oli tapahtunut sukupolven vaihdos ja vanha pariskunta oli jäämässä eläkkeelle.
Autokorjaamon omistaja ja palopäällikkö G. Izern oli entisensä ja vain tukkaan oli tullut harmaata. Törmäsimme autokorjaamoon leipomoreissulla ja kävellessämme sisään ja tervehdittyäni Georges katseli minua kuin outoa elävää. Sitten hän näki Sarin ja tunnisti kenestä oli kyse. Vaihdoimme muutaman sanan ja päivittelimme vuosien kulumista: 'Ette ole käyneet täällä vähään aikaan', Georges totesi ja minä myöntelin. Kadulla seisoskeli riskin näköinen parikymppinen mies, joka osoittautui autokorjaamon omistajan pojaksi. Muistin pojan kymmenen vuoden takaa kun kävin lainaamassa työkaluja polkupyörän kokoamista varten, sillä poika ymmärsi jonkun sanan englantia. Nyt mies, poika, oli Georgesin apuna ja heillä oli jotain yhteisiä bisneksiä.
Talomme entisen omistajan, rouva Falgaronin tapasimme sattumalta Le Bouloun supermarketissa. Sari oli tavannut aikaisemmin kylällä hänen miehensä, Jaquesin, joten he tiesivät meidän olevan kylässä. Taas lasten päivittelyä ja taas totesimme, että niin se aika kuluu.
Aina lähtiessämme liikkeelle talosta, Otson ja Leon piiritti lauma naapurin lapsia. He heittäytyivät juttusille ja päivittelivät poikien kokoa, joka rotevana kymmenkiloisena vastasi jo kävelevää ranskalaista pikkulasta. Otson shortseista ja lyhythihaisen paidan alta pilkottava tukeva reisi ja käsivarsi oli lasten suuren ihmettelyn kohteena, samoin Leon vaalea tukka ja siniset silmät.
Ranskalaisten lapsirakkaus oli silmään pistävää, ja ehkä he eivät olleet useasti nähneet näin kookkaita kaksosten kuomurattaita. Kadulla ja marketeissa lähes poikkeuksessa kaikki naiset, pojille oudot tädit, halusivat hypistellä poikia. Innokkaimmat tädit suutelivat Otson ja Leon vaunuista sojottavia jalkoja ja varpaita.
Tapaamisia ulkomaalaisen kolonian kesken toreilla ja turuilla
Kylämme oli saanut uuden hienomman torin 'les Aires' kunnantalon taakse, pinta oli asvalttia, ympärillä oli tyylikäs tiiliaita, istutuksena oli kookkaita palmuja, ja kaiken huippuna oli mainio näköala Canigou vuorelle. Tämä entinen hiekkakenttä on nykyinen markkinapaikka, jossa myös juhlia järjestetään. Seurasimme siellä harrastelijaryhmää naapurikylästä, joka muodosti siellä ihmistorneja. Piirissä seisovat ihmiset kiipesivät ja seisoivat toistensa olkapäillä ja korkeimmalla neljäntenä oli joku pieni tyttö tai poika. Hauskannäköistä harrastusta.
Kylän englantilaiskolonia oli saanut täydennystä, tai vaihtunut. Tapasimme eläkkeellä olevan opettaja-taiteilija pariskunnan Cornwallista, joka viettää kylässä puolet vuodesta. He olivat ostaneet nelisen vuotta sitten jonkun toisen englantilaisen talon kylän vanhasta osasta, kirkon takaa. Aikaisemmin he olivat asuneet Tech joen latvoilla, Amelie-les-Bainsin suuressa kylpyläkaupungissa, ja halusivat mieluummin pienempään paikkaan, kyläämme. Rouva taiteilija tunnusti myöhemmin, kyläiltyään talollamme, ettei hän tiennyt varmasti missä Suomi kartalla sijaisee, ja tarkisti asemamme heti kotiin päästyään.
Tapasimme 'ihmistorni' -esityksessä muitakin kylämme ikääntyneitä englantilaisia ja yhden eläkkeellä olevan lääkäri-pariskunnan naapurista Maureillasista, melkein koko seudun britit. Kiitin onneamme, että meitä suomalaisia ei ole viittä miljoonaa enempää, muuten joutuisi puhumaan suomea Ranskassakin. Englantilaispariskunta kertoi, että naapurikaupungissa asuskelee joku tanskalainen radioääni-kuuluisuus, jolla alkoi käydä paljon tuttuja kylässä. Ennen pitkää saman kaupungin yksi kokonainen katu alkoi olla tanskalaisten omistama ja asuttama, kun muutkin innostuivat sinne samaan paikkaan muuttamaan.
Itse asiassa tapasin sattumalta kylämme toisen suomalaisen talonomistajan, konsuli Tavelan juuri ennen lähtöäni Ranskaan. Istuin Palace hotellin kattoterassilla juomassa pastista SET:n laskuun, kun Tavela käveli ohitse. Pyysin saada puhutella kauppaneuvosta ja kerroin meillä olevan yhteisiä intressejä, talot samassa ranskalaisessa kylässä. Konsuli ja kauppaneuvos, Palace ravintolan nykyinen omistaja, oli yllättynyt mutta hyvin ystävällinen ja pyysi joskus käymään. Sanoi olevansa siellä noin neljä kuukautta vuodessa ja että hänellä on suomalainen sauna ja ranskalaisia koivuhalkoja saunan lämmitykseen. Vaihdoimme käyntikortteja ja sanoin harkitsevani kyläilyasiaa.
Hommia talolla: hyötyä ja kaunistusta
Nautimme talolla olosta ja panimme kortemme kekoon pienin ylläpitoinvestoinnein sekä yritimme lisätä viihtyisyyttä. Vapaa-aikamme oli rajoitettua, joten monena päivänä emme saaneet monta tuntia työtä aikaiseksi.
Sari oli ommellut puna-valkoruudullisen savuverhon Helsingissä, jonka kiinnitimme nastoilla keittiön takan reunuksen ympäri. 'Aito katalonialaismallinen' verho estää jossain määrin savua valumasta huoneeseen ja antaa uuden ilmeen keittiöön, mielestämme aikaisempaa viihtyisämmän. Sari myös nyhti heinää pihalta ja teki puutarhastamme hieman hoidetumman näköisen.
Takkaa varten Sari tilasi 2 m3 tammihalkoja Le Boulou'n halkoliikkeestä. Eräs englantilainen mies piti halkokauppaa ja hän kippasi tilatut halot sovittuna aikana talon eteen. Pinosimme Sarin kanssa kuivat ylivuotiset puut autotallin perälle, jossa ne ovat käyttövalmiina. Päivä oli kuumin kaikista, 32 astetta lämmintä, joten viileässä autotallissa oli hauska työskennellä - poikien katsellessa vierestä hommia kuppituoleissaan. Halkokauppiaan nimi ja puhelinnumero on 'tärkeiden papereiden' kansiossa, kun tavaraa taas tarvitaan.
Ennen halkojen tuloa Harri siivosi ja lakaisi autotallia ja keräsi sieltä puoliksi maatunutta puupölyä yms orgaanista ainetta, joka kosteana ehkä aiheuttaa talliin ummehtuneen maatuneen hajun. Tavaraa kertyi seitsemän (7) roskapussillista, yli 100 kg (!), jotka kannettiin roskikseen.
Harri katsasti kadunpuoleiset ikkunaluukut, joita hän muutama vuosi takaperin suurella työpanoksella kunnosti. Luukut havaittiin yhä olevan hyvässä kunnossa ja vain pientä täydennysmaalausta vailla. Vihreässä öljymaalipurkissa oli kuivuneen kakkaran alla yhä henkeä ja tärpätillä ohennettuna se pääsi vahvistamaan ikkunaluukkuja.
Aikanaan jäi kiusaamaan yläkerran vasemmanpuoleisen huoneen ikkunaluukku, joka - parhaassa kunnossa olevana - jäi aikanaan maalaamatta. Vaalean sininen maali oli kauttaaltaan rapissut alas, joten nyt oli korkea aika sen kunnostamiseen. Päivälla oli noin 30 astetta lämpöä, joten maalaamisesta ei tullut mitään, maali olisi kuivunut pensseliin jo ennen sivelyä. Klo 03 poislähtöä edeltävänä yönä, rauhan ja kuorsauksen laskeuduttua taloon, sain roikkalampun valossa ikkunaluukut maalattua vihreäksi, kun maali juuri ja juuri riitti kertamaalaukseen. Siinä olivat remontit, ja klo 6 aamulla odotti ylösnousu, lähtö Barceloonaan ja kotiin.
Tehtäviä tuleville talon asukkaille
Nykyinen tiskipöytä on aikanaan kätkenyt sisäänsä Junkers-mallisen vedenlämmittimen kaasupullon ja nyt pöydän alusta on tyhjillään. Kaapin sisällä on valmiina välihyllyn kannattimet ja kellarista löytää vanhan oven, josta saa sahaamalla hyllylautoja. Kellä on aikaa ja halua, voisi tehdä kaappiin välihyllyn, jolloin saamme säilytystilaa esim. tiskivadeille ja kattiloille. Nyt muovivadit ja kattilat ovat useimmiten takan kivetyksellä, turhaan esillä ja tiellä. Aika oli kortilla, joten en saanut työtä itse tehdyksi.
Yläkerrassa kadun puolella vasemmanpuoleisen makuuhuoneen ikkunaluukku kaipaa lisää maalia, nyt siihen sain yhden pohjamaalikerroksen. Vihreän öljymaalin tyhjä purkki on ateljeessa jäljiltäni keskellä lattiaa - esittäen taiteellista asetteluani 'Kesken' - ja samanlaista maalia voi ostaa lisää tulevia tarpeita varten. Kannattanee ostaa 3 kpl litran purkkeja, koska osa maalista jää aina tätä menoa kuivumaan ja tarpeen tullen tuoretta maalia on valmiina talolla.
kirjasi Harri, mukana matkalla Sari ynnä Otso & Leo