JUHANI ARTTO |
AY-UUTISET |
21.09.2001 |
| Terrori-iskut
kiihdyttivät työttömyyden kasvua Yhdysvalloissa Syyskuun 11. päivän terrori-iskut New Yorkiin johtivat paitsi tuhansien kuolemaan ja kymmenien miljardien dollarien aineellisiin vahinkoihin myös tekivät tuhansista palkansaajista työttömiä. Osa työpaikkojen menetyksistä johtuu rakennusten sortumisesta ja vaurioitumisesta, osa palvelujen kysynnän romahtamisesta. Raskaimmin ovat kärsineet lentoyhtiöiden ja niiden alihankkijoina toimivien yritysten sekä hotellien työntekijät. Yksin lentokoneita valmistava Boeing on ilmoittanut lopettavansa 31 000 työpaikkaa. Kielteiset seuraukset näkyvät myös huviteollisuuden keskuksessa Las Vegasissa, jossa palvelujen kysynnän lasku on johtanut irtisanomisiin. Ilman terrori-iskujakin työttömyys on viime aikoina lisääntynyt Yhdysvalloissa. Hyökkäys voimisti laskevaa suhdannetta, koska se horjutti entisestään luottamusta maan talouden näkymiin. Yhdysvaltalaiset asiantuntijat kuitenkin huomauttavat, että aiemmin taloudellisesti yhtä laajojen katastrofien, esimerkiksi pyörremyrskyjen, kielteinen vaikutus on jäänyt lyhytaikaiseksi. Terrori-iskuilla on myös uusia työpaikkoja luova vaikutus. Varsinkin turvallisuuspalvelujen kysyntä on lisääntynyt harppauksellisesti. |
Ammattiliitto UE sotaseikkaluja ja
kansainvapauksien rajoituksia vastaan Yhdysvalloissa kaikki eivät hurraa maansa johdon uusille sotavalmisteluille. Sähköalojen työntekijöiden ammattiliitto UE ilmoittaa vastustavansa vireillä olevia sotaseikkailuja sekä yrityksiä rajoittaa terroristiuhan perusteella kansalaisvapauksia. Liitto kehottaa jäseniään estämään hyökkäykset islaminuskoisia ja arabitaustaisia työtovereita ja naapureita vastaan. Norjan LO:n Norjan ammatillisen keskusjärjestön LO:n jäsenliittojen jäsenmäärä on viime aikoina laskenut. Vuoden toisella neljännes se alitti ensimmäistä kertaa aikoihin 800 000 rajan. Huhti-kesäkuussa jäsenistö supistui 3 480 hengellä. |
ITF vetoaa
yhteistyön puolesta ilmailualan ongelmien voittamiseksi Kuljetustyöläisten kansainvälinen liitto ITF vetoaa tehostamaan maailmanlaajuista yhteistyötä lentoliikenteen turvallisuuden kohentamiseksi ja alan kriisin purkamiseksi. Järjestö edustaa 600 000 ilmailualan järjestäytynyttä työntekijää 110 maassa. ITF vaatii ilmailuteollisuudelle valtiollista tukea irtisanomisten estämiseksi. Liiton ilmailusektorin sihteeri Shane Enright patistaa yhteistyöhön yrityksiä, hallituksia, ay-järjestöjä ja alan palvelujen käyttäjiä. Yhdysvalloissa ammattiliitto IAM varoittaa, että talouskasvun hidastuminen ja terrori-iskut uhkaavat ilmailu- ja lentokoneteollisuudessa jopa 100 000 työpaikkaa. Liitto pyytää valtiolta pikaista rahoitusapua alan toiminnan turvaamiseksi. |