Helsinki (03.09.2002 - Juhani Artto)Tasavallan presidentti Tarja Halonen johtaa yhdessä Tansanian presidentin Benjamin Mkapan kanssa maailmankomissiota, joka käsittelee globalisaation sosiaalisia ulottuvuuksia. Päätöksen elimen perustamisesta teki Kansainvälinen työjärjestö ILO marraskuussa 2001. Maailmankomissio aloitti työnsä helmikuussa 2002.

ILO:n toimitusjohtaja, SAK:n entinen kansainvälisten asioiden sihteeri Kari Tapiola selosti elokuun lopulla Helsingissä maailmankomission perustamisen taustoja sekä elimen tehtäviä.

"Globaalisaatioon liittyvät sosiaaliset ongelmat tunnemme aika hyvin. Tiedämme, mitä on pielessä. Nyt on löydettävä vastauksia ja rakennettava siltoja ongelmien ratkaisemiseksi", Tapiola totesi. "Globalisaation kehityksessä on piirteitä, joiden vuoksi sosiaalisten ongelmien ratkaisuilla alkaa olla kiire."

"Maailmankomission perustamisen taustalla on näkemys, jonka mukaan globalisaatio ei toimi ihmiskunnan enemmistöä hyödyttävällä tavalla."

Kylmän sodan päätyttyä runsas vuosikymmen sitten maailmalla levisi laajasti usko siihen, että demokratian ja markkinatalouden yhdistäminen syrjäyttää kehityksen esteet ja epäoikeudenmukaisuuden. "Vielä 1990-luvun lopulla moni uskoi siihen, vaikka oli tullut ilmeiseksi, etteivät ne riitä lopettamaan köyhyyttä ja lapsityötä. Sen sijaan köyhyys, lapsityö ja muut vaikeat sosiaaliset ongelmat tulivat muuttuneessa maailmassa aiempaa näkyvämmiksi." Se on lisännyt painetta todelliseen edistykseen ongelmien lieventämisessä. Näin edellytykset myös maailmankomission työn onnistumiselle ovat kasvaneet, Tapiola totesi.

Arvovaltainen 21-jäseninen maailmankomissio tekee ensi vuoden alkupuolella ratkaisuehdotuksia kaikkein polttavimpiin ongelmiin. Niihin odotetaan lievennystä jo lyhyellä aikavälillä. Ryhmän aihepiiri on laajempi kuin ILO:n toimenkuva ja ulottuu muun muassa siirtolaisuutta, kehitysmaiden velkaa sekä teollisuusmaiden markkinoiden avaamista koskeviin kysymyksiin.

Mieluummin teknistä apua kuin pakotteita

Maailmankomission työssä korostuu pyrkimys lopputulokseen, joka hyväksytään laajasti ympäri maailmaa. "Yhdysvalloista on saatava mukaan toimintaan komission esitysten toteuttamiseksi niin republikaanit ja demokraatit kuin työnantajat ja ay-liike", Tapiola havainnollisti tavoitellun yhteisymmärryksen ulottuvuuksia. Laajaa hyväksyntää voi odottaa vain ehdotuksille, joista kaikki osapuolet uskovat saavansa itselleen hyötyä.

Kaksi muuta esimerkkiä kertoo lisää siitä, mitä nykyisessä ILO:ssa tarkoitetaan ratkaisujen ennakkoluulottomalla etsimisellä. Ensimmäinen koskee Burmaa, jonka boikotoimista ILO on suositellut kesästä 2000 lähtien maassa laajamittaisesti harjoitetun pakkotyön vuoksi. Boikotti-kampanja onkin saanut Burman sotilasjohtajat varuilleen ja tekemään siirtoja, jotta boikotti lopetettaisiin. Se oli taustalla kesällä 2002, ILO perusti Burman pääkaupunkiin Rangoonin toimiston edistääkseen yhteistyössä sekä Burman vallanpitäjien että opposition kanssa "pakkotyöstä vapaiden alueiden" perustamista.

"Pakotteiden ja arvostelun sijaan ILO:n työssä ovat tulleet yhä tärkeämmiksi teknisen avun antaminen ja yhteistyö", Tapiola perusteli.

Uutta kerrottavaa hänellä oli myös Saudi-Arabiasta, joka on pitkään tunnettu työelämän kansainvälisiä normeja vakavasti rikkovana valtiona. "Vielä muutama vuosi sitten en olisi millään arvannut, että marraskuussa 2001 ILO:n edustajat neuvottelevat Riadissa kruununprinssi Abdullahin kanssa työntekijöiden osallistumisjärjestelmästä."

Tapiola otaksui, että vaatii paljon aikaa ennen kuin Saudi-Arabian työelämässä edetään konkreettisiin muutoksiin, mutta jo yksin yhteistyöprosessin aloittaminen on hänestä merkittävä avaus. "Näissä asioissa matkan ensimmäisen viidenneksen kulkeminen on usein tärkeämpää kuin viimeisen viidenneksen."

Sosiaaliklausuuli ei
turvaisi perusoikeuksia

Ns. sosiaaliklausuuliin, joka on pitkään kuulunut kansainvälisen ay-liikkeen keskeisiin vaatimuksiin, Tapiola kohdisti yllättäen arvostelua. Sosiaaliklausuulin ideana on sisällyttää kansainvälisen kaupan sääntöihin ehto, joka antaa valtioille luvan rajoittaa työelämän perusnormeja rikkoen tuotettujen tuotteiden markkinoille pääsyä. Sosiaaliklausuuli on siis pakote.

Sille ovat lämmenneet ay-liikkeen lisäksi Yhdysvallat ja iso osa EU-maista. Kehitysmaat ovat suhtautuneet siihen kielteisesti. Ne epäilevät, että teollisuusmaat yrittävät luoda sosiaaliklausuulista keinon, jolla ne voisivat suojella omia tuotteitaan kehitysmaiden tuotteiden kilpailulta.

Tapiolan mielestä kampanja sosiaaliklausuulin puolesta on ollut ongelmallinen sikäli, että se on keskittänyt keskustelua työelämän normeista pakotteeseen. Vaihtoehtoisten reittien etsimiseen ja käyttämiseen on käytetty niukasti voimavaroja.

Tapiola leimasi illuusioksi käsitykset, joiden mukaan pakotemenettelyä soveltava sosiaaliklausuuli voisi toimia ratkaisevana tekijänä työelämän perusnormien toteuttamisessa. Esimerkkinä vaihtoehdosta Tapiola mainitsi mahdollisuuden myöntää kauppaetuja työelämän perusnormit täyttäville kehitysmaille.

Kamppailu sosiaaliklausuulin puolesta on ongelmallisuudestaan huolimatta kuitenkin edesauttanut usean hyvän asian toteutumista, Tapiola jatkoi. Ay-liikkeen sosiaaliklausuulikampanja on helpottanut ILO:ssa työelämän perusnormeja koskevan yhteisymmärryksen syntyä ja järjestöön on luotu normien toteutumisen seurantajärjestelmä. Lisäksi perusnormien ratifiointi on edennyt ympäri maailmaa niin, että niistä on tulossa luonteeltaan universaaleja, Tapiola luonnehti.

Komissiolla itsenäinen rooli

Maailmankomissio valmistelee esityksiään vuoropuhelussa muun muassa YK:n järjestöjen, Maailmanpankin sekä Maailman kauppajärjestön WTO:n kanssa. Komission sihteeristö on muodostettu ILO:n virkamiehistä.

Tapiola korostaa, että komissio muokkaa loppuraportin oman luovan työnsä päätelminä. "Elintä ei ole muodostettu kumileimasimeksi, jonka tehtävänä olisi vain ottaa nimiinsä muiden työn tulokset. Tekstistä ei tule liturgista, vaan se tulee koostumaan ennen muuta konkreettisista ehdotuksista."