Helsinki (23.01.2001) Intialaisella Mohammad Kamrun Hodalla on kaksi ammattia. Puolet vuodesta hän vetää riksakärryssä matkustajia ja heidän tavaroitaan Kalkutassa, toisen puolen hän elää kotiseudullaan Biharin osavaltiossa viljellen omaa pientä peltoaan ja työskennellen maatyöläisenä. Biharilaisessa Baghahan kylässä 55-vuotiaalla jalkariksalla on 30-vuotias vaimo, neljä poikaa sekä tytär. Vanhin lapsista on 10-vuotias, nuorin 1-vuotias. Kaksi vanhinta käy koulua.

Kun Mohammadilla on Kalkutassa hyvä päivä, hän ansaitsee kuusitoista markkaa. Siitä menee kolme markkaa kärryn omistajalle Sharajul Sardarille, jolla on viranomaisilta 60 riksalupaa. Köyhät eivät niihin pääse käsiksi.

"Isäntäni on hyvä mies", Mohammad sanoo. Päivävuokraa kärrystä Mohammadin on maksettava huonoinakin päivinä, joina hän odottaa turhaan kyytiläisiä Sudder Streetin ja Mirza Khalib Streetin kulmassa. Vakituisia asiakkaita hänellä ei ole.

Puolen kilometrin matkasta riksat veloittavat runsaan markan, kolmesta kilometristä viisi markkaa. Riksojen aikoinaan voimakas ay-liike on hiipunut olemattomaksi sen legendaaristen vetäjien ikäännyttyä ja kuoltua. Palvelun tarjonta ylittää pahasti kysynnän ja taksat on ajautuneet surkeiksi.

Laaja keskusta-alue, jolla jalkariksat operoivat, kuhisee päivisin elämää kuin kuteva kalaparvi ja kadut ovat meluisia ja umpisaastuneita. Miehet liikkuvat kärryineen ajotiellä autojen lomassa. Mohammad on selvinnyt vaaratilanteista yhdellä sairaalamatkalla. Miesten ainoa turvalaite on jäteraudasta tehty iso kulkunen, jota kalisuttamalla he koettavat tehdä itselleen tilaa kiilaavien autojen ja skoottereiden ja säntäilevien jalankulkijoiden kaaoksessa.

"Autoilijat suhtautuvat meihin kohteliaasti", Mohammed vakuuttaa, vaikka riksojen paikka liikenteessä näyttää epätoivoiselta. Vauhtiin päässeen kärrymiehen jarrutusmatkaa pidentävät usein raskaat kuormat. Kyydissä voi olla kolme, jopa neljä ihmistä.

Mohammad alkaa odottaa ja kiskoa asiakkaita kuudelta aamulla, lopettaa yhdeksältä illalla. Yön hän viettää kärryn isännän vuokralaisena. Huoneessa nukkuu viitisenkymmentä virkaveljeä. Jokainen asukas maksaa vuokraa kahdeksan markkaa kuukaudessa.

Intialaiseen tapaan Mohammadin mieliruokia ovat rotit ja chapatit, leivät, jotka maistuvat rikkaillekin. Annos curry-riisiä ja tomaattia lohkaisee päivän ansiosta 80 penniä. Kala höysteenä kaksinkertaistaa hinnan.

Jalkariksoilla ei ole minkäänlaista sosiaaliturvaa. "Poika hoitaa minua sitten, kun en enää jaksa tehdä työtä", Mohammad kertoo. Täysi arvoitus on se, miten lukutaidoton biharilainen hankkii tuhansien markkojen myötäjäiset tulevaisuudessa, kun tyttären on aika avioitua.

Kotona perhe kasvattaa puolen hehtaarin pellollaan riisiä ja vihanneksia. Koko sato menee 7-henkisen perheen omaan kulutukseen. Heidän talonsa on savesta, kuten Baghahan kylän muidenkin köyhien asumukset.