JUHANI ARTTO

AY-UUTISET
MAAILMALTA

PAPERILIITTO 5-2002

Dagens Industri naittaa Stora Ensoa ja Sappia

Stora Enso on edennyt taannoisen jättihankintansa Consolidated Paperin sulattelussa niin pitkälle, että se on valmis seuraavaan suureen yritysostoon. Näin esittää ruotsalainen talouslehti Dagens Industri. Edellytyksiä uuden harppauksen tekemiseen luo myös se, että yhtymän Lontooseen siirretyn päämajan organisaatio on saatu pystyyn.

Ruotsin metsäteollisuusyhtiöistä Stora Ensolla ja SCA:lla on muita yrityksiä ratkaisevasti vahvemmat taloudelliset voimavarat merkittäviin yritysostoihin, Dagens Industri arvioi.

Viime aikoina julkisuudessa on spekuloitu Stora Enson ja alan suurimman yhtiön International Paperin (IP) fuusiolla. Dagens Industri arvelee, että IP:n sisäiset ongelmat estävät vielä pitkään idean toteutumisen. Sen sijaan eteläafrikkalainen Sappi-yhtymä saattaa hyvinkin kiinnostaa Stora Ensoa, lehti otaksuu.

Ruotsissa hallituksen energialinjaus arveluttaa metsäteollisuutta

Hallituksen energiapoliittinen linjanveto hyödyttää ainoastaan voimayhtiöitä. Muu teollisuus, palkansaajat ja kotitaloudet häviävät. Näin arvostelee Ruotsissa maan hallituksen uutta pitkän aikavälin energialinjausta metsä-, kemian-, kaivos- ja terästeollisuuden yhteisen hankkeen SKGS:n puheenjohtaja Håkan Murby.

Hänen mukaansa hallituksen ehdotus lisää epävarmuutta ja vaikeuttaa investointisuunnitelmien tekoa runsaasti sähköä kuluttavassa teollisuudessa. SKGS:n jäsenyritysten osuus Ruotsin koko teollisuuden sähkönkulutuksesta on 75 prosenttia.

Murby leimaa hallituksen tarjoamat energiavaihtoehdot liian kalliiksi. Hän arvelee, että metsä-, kemian-, kaivos- ja terästeollisuuden sähkönkulutus ei pienene, vaan kasvaa myös tulevina vuosina.

Homemyrkkyä epäillään Parkinsonin taudin aiheuttajaksi

Appelsiinien käärepaperin valmistuksessa käytetyn difenyylin epäillään aiheuttavan Parkinsonin tautia. Asiasta raportoi Ruotsissa neljän ammattiliiton verkkolehti Dagens Arbete. Epäily on herännyt sen vuoksi, että Vargön tehtaalla viisi työläistä on sairastunut Parkinsonin tautiin.

Appelsiinien käärepapereissa difenyylillä torjuttiin hometta 1950- ja 1960-luvuilla, mutta Dagens Arbeten mukaan sen käyttö lopetettiin, kun suomalainen paperityöläinen kuoli 1969 difenyylin aiheuttamaan myrkytykseen.

Ruotsissa difenyyliä on käytetty Vargön lisäksi Emsforsin, Hylten ja Koppomsin tehtailla. Emsforsissa appelsiinien käärepaperin valmistus lopetettiin vasta 1974 ammattiliitto Pappersin sitkeän painostuksen tuloksena.

Myrkylle altistuneita ei aikoinaan tutkittu kunnolla. Hyltessä työsuojeluvaltuutettu Ulf Hedin patistelee yrityksen työterveydenhuoltoa paneutumaan asiaan edes nyt vuosikymmenien viipeellä.

Anglo American
investoi Venäjälle

Kultakaivoksistaan kuuluisan Anglo Americanin tytäryhtiö Mondi Europe hankkiutuu enemmistöasemaan venäläisessä Syktyvkarin metsäteollisuusyhtymässä. Anglo Americanin mukaan omistusosuuden nostaminen 19,4 prosentista 68,5 prosenttiin maksaa lähes 300 miljoonaa euroa.

Kaupalla Mondi Europe vahvistaa asemaansa Euroopan kopio- ja toimistopaperien kärkituottajana. Syktyvkarilla on 700 000 tonnin tuotantokapasiteetti. Pääosassa on päällystämätön puuvapaa paperi.

MeadWestvacon muodostaminen pysäyttää neljä päällystyskonetta

Tammikuussa Yhdysvalloissa kahden yrityksen yhdistymisen kautta muodostettu MeadWestvaco aikoo pysäyttää pysyvästi neljä päällystyskonetta oheislaitteineen. Suunnitelma toteutetaan huhti-toukokuussa ja se merkitsee 425 työpaikan lopettamista.

Yhtiö ilmoittaa, että tuotanto siirretään vähitellen muualle tehokkaammin toimiviin tuotantoyksiköihin.

Ekbåge arvostelee
johtajien huippuansioita

Ruotsissa ammattiliitto Pappersin puheenjohtaja Sune Ekbåge on osallistunut keskusteluun liike-elämän johtajien palkkioista. "Luonnollisesti yhtä ja toista paperityöläistä oudoksuttaa se, miksi hänen oma palkkansa on noussut kymmenessä vuodessa vain 48 prosenttia, kun SCA-yhtymän johtaja Sverker Martin-Löfin korvauksia on samanaikaisesti nostettu 750 prosenttia", Ekbåge kirjoittaa Dagens Arbeten kolumnissaan.

Kanada vienee USA:n puutavaratullit WTO:hon

Kanada valmistautuu viemään Maailman kauppajärjestön WTO:n käsittelyyn Yhdysvaltojen kanadalaiselle puutavaralle määräämän tullin. Yhdysvallat perustelee tullia väittämällä, että Kanada alihinnoittelee eli dumppaa puutavaraansa Yhdysvaltojen markkinoilla. Kanadan mukaan Yhdysvallat ei ole pystynyt näyttämään toteen syytöstään.

WTO:ssa tämäntapaisten kiistojen käsittely vaatii tavallisesti useita vuosia.

Weyerhaeuser toivottaa willametteläiset tervetulleiksi videolla

Pohjois-Amerikassa Weyerhaeuser toteuttaa monipuolista ohjelmaa, jolla sen äskettäin ostaman Willametten työntekijät toivotetaan tervetulleiksi uuden työnantajan palvelukseen. Tuhannet työntekijät osallistuvat tilaisuuksiin, joissa entisiä willametteläisiä kohitellaan tervetulovideolla ja Weyerhaeuserin johdon esiintymisillä. Niissä yrityskauppa todetaan edulliseksi myös Willamettellä työskennelleille. Uusille työntekijöille jaetaan lisäksi informaatiota työturvallisuudesta.

Weyerhaeuser julistaa verkkosivuillaan päämääräkseen tulla maailman metsäteollisuuden ykkösyhtiöksi.