JUHANI ARTTO

AY-UUTISET
MAAILMALTA

REAKTIO 14-2001

Ruotsissa Akzo Nobelin ay-johto kieltäytyy ilmaisista osakkeista

Ruotsalais-hollantilainen kemianteollisuuden yhtymä Akzo Nobel tarjoaa jokaiselle työntekijälleen ilmaiseksi kuutta osaketta. Ensi vuonna on luvassa lisää ilmaisosakkeita. Jako toteutetaan Ruotsissa, Hollannissa, Britanniassa ja Yhdysvalloissa.

Ruotsissa Akzo Nobelin Nordsjön tehtaan ammattiosaston hallituksen jäsenet ovat kieltäytyneet vastaanottamasta heille tarjottuja ilmaisosakkeita. Puheenjohtaja Kalle Skarp perustelee yllättävää linjanvetoa tarpeella pitää ideologinen raja selvänä. "Ei tuntuisi oikealta istua neuvottelemassa irtisanomisista ja samanaikaisesti huomata, kuinka osakekurssit nousevat", Skarp sanoo.

Hän toteaa, että ammattiosaston aktiivit ovat käyttäneet paljon aikaa osake- ja eläkerahastojen asioiden käsittelyyn. Skarp arvelee, että moni tärkeä asia on sen vuoksi jäänyt liian vähälle huomiolle. "Ideologia on kärsinyt." Kokemustensa perusteella hän otaksuu, että terävä ideologinen rajanveto lisää nuorten kiinnostusta ay-toimintaan. Skarp korostaa, että ammattiosaston hallitus ei tarkoita kannanotollaan, etteivätkö järjestön yli 300:a muuta jäsentä voisi vapaasti määritellä oman suhtautumisensa ilmaisosakkeisiin.

Taiwanilaisen omistajan henkilöstöpolitiikkaa:
Kuukausien työsulku kimröökkitehtaalla USA:ssa

Continental Carbon on painostanut toukokuusta lähtien työsululla Ponca Cityssä Yhdysvalloissa sijaitsevan tehtaansa lähes sataa työläistä hyväksymään palkan ja muiden työehtojen radikaalin heikentämisen. Työnantajan vaatimat palkkojen ja lomakorvausten alennukset sekä työläisten osuuden moninkertaistaminen työterveydenhuollon kuluista ja eräät muut huononnukset veisivät työläisiltä pahimmissa tapauksissa jopa 10 000 markkaa kuukaudessa.

Autonrenkaiden valmistuksessa käytettävää kimröökkiä tuottavan tehtaan omistaa upporikas taiwanilainen Koon perhe. Yhdysvaltalaiset ja taiwanilaiset ay-järjestöt sekä kansainvälinen ay-keskus ICEM ovat aloittaneet kansainvälisen solidaarisuuskampanjan Continental Carbonin työläisten oikeuksien puolustamiseksi.

Belgiassa BP antoi potkut työnsuojelun tehostamista vaatineille työntekijöilleen

Viikko AZF:n Toulousen tehtaan tuhoisan räjähdyksen jälkeen BP:n Chembelin tehtaalla Belgiassa syttyi tulipalo. Sen leviämistä kyettiin rajoittamaan, mutta onnettomuudessa loukkaantui useita ihmisiä. Chembel on luokiteltu EU:n Seveso-direktiivissä vaaralliseksi, kuten AZF Toulousekin.

Tulipalon aikana työvuorossa ollut 12-jäseninen työporukka vaati tapauksen jälkeen yritystä tehostamaan työsuojelua. Laitteet ja prosessit olisi heidän mielestään pitänyt tarkastaa huolellisesti sekä toteuttaa tehtaalla joitakin muutoksia.

Chembelin tehtaan johto reagoi vaatimuksiin irtisanomalla koko kahdentoista hengen ryhmän. Sen jäseniin sovellettiin lain kohtaa, jonka mukaan "vakavaan väärinkäytökseen" syyllistynyt voidaan erottaa välittömästi.

Työnantajan vastuuton reaktio johti tehtaalla lakkoon. Lakkolaiset ja heitä tukevat ay-järjestöt vaativat työtovereidensa työsuhteiden palauttamista sekä työpaikan terveydenhuoltoa ja työsuojelua koskevan vuoropuhelun kehittämistä.

Tilannetta on kärjistänyt yrityksen samoihin aikoihin ilmoittama rakenneuudistussuunnitelma, joka uhkaa viedä työpaikan joka neljänneltä työläiseltä. Ammatillinen keskusjärjestö FGTB lähtee siitä, että ay-liikkeen edustajien on voitava osallistua rakenneuudistusten suunnitteluun.

Novartikselle lääketeollisuuden
ensimmäinen globaali ay-verkosto

Lääketeollisuuden suuryhtiössä Novartiksessa on perustettu maailmanlaajuinen ay-verkosto. Se on lajissaan alan ensimmäinen. Edistysaskeleesta raportoi kansainvälinen ay-federaatio ICEM, jonka jäsen Kemianliitto on. Novartiksen päämaja toimii Sveitsissä. Yhtiö on 70 miljardin markan liikevaihdollaan maailman yhdeksänneksi suurin lääkefirma.

ICEM:n sveitsiläisen jäsenliiton SIB/GBI:n työntekijä Roland Conus vetää verkoston kehittämistyötä. Conus toteaa ICEM:n lehdistötiedotteessa, että verkosto on omaksunut saman moton kuin Novartis: "Ajattele globaalisti, toimi paikallisesti".

Verkoston tehtävänä on maiden ja maanosien välinen tiedonvaihto ja yhteisen maailmanlaajuisen ay-strategian kehittäminen. Päämääränä ovat myös yhteiset kampanjat sekä tes-toiminnan koordinointi. Keskeisenä työvälineenä osapuolet aikovat käyttää sähköistä tietoverkkoa.

Saksan ja Italian liitot
tiivistävät yhteistyötään

Kemianteollisuuden saksalainen ammattiliitto IG BCE ja italialaiset Filcea, Uilcem ja Femca ovat sopineet yhteistyönsä tiivistämisestä. IG BCE:n puheenjohtaja Hubertus Schmoldt toteaa, että Eurooppa-tason työ on hänen johtamansa järjestön toiminnan ydinalue. "On kysymys yhteen kasvavan Euroopan sosiaalisesta ulottuvuudesta."

Saksalais-italialainen ay-yhteistyö keskittyy sosiaalisen vuoropuhelun kehittämiseen Euroopan kemianteollisuudessa. Liitot toimivat suotuisten toimintaehtojen varmistamiseksi alan yrityksille sekä vahvistavat ay-aktiiveja yli rajojen yhdistävien yritysneuvostojen asemaa. Sopimuksessa liitot sitoutuvat myös antamaan tukea toistensa jäsenille.