logo.gif (21112 bytes)

Etusivu



Karisto vauhdilla 100-vuotiaaksi

Helsinki (Kirjakauppalehti 3/2000 - Arto Suninen) Viime vuoden alku tuntuu olleen kustantajille pirun vaikeaa aikaa kysynnän hiljaisuuden vuoksi. Tästä kärsi Karistokin. Mutta jos investoinnit tehdään tulevaan nousukauteen, niin silloin Karistossa osuttiin päätöksenteossa niin nappiin kuin vain voi olla mahdollista.

Kun kysyntä lähti vuoden loppupuoliskolla reippaaseen nousuun, Karisto pääsi siihen mukaan lähes kahdeksan miljoonan markan laiteinvestoinnilla. Yhtiöön hankittiin sillä rahalla viisivärioffsetkone. Kaiken lisäksi Karisto teki investointinsa melkein kassavirrallaan. Se oli pakkasella vain 400.000 markkaa. Investoinneista muu osa tehtiin leasingilla. Sen avulla yhtiössä uusittiin painopinnanvalmistuksen työnkulku, siihen liittyvät järjestelmät ja hankittiin CTP-tulostin. Leasing-sopimus on vain neljän vuoden mittainen, jolloin niistä johtuvat vuokrat ovat etupainotteisia.

Vakavaraisuus nousi hieman

Koska investointeja varten Karistossa ei tarvittu juurikaan lainarahaa, niin ennestään heikko tase jatkoi jo useamman vuoden kestoista varovaista paranemistaan. Yhtiön vakavaraisuus parani kahdella prosenttiyksiköllä, päätyen 23 prosenttiin. Velkojen rakennetta rukattiin edullisemmaksi. Kalliimpaa pankkilainaa vähennettiin kymmenellä miljoonalla markalla. Sen korvasivat eläkelainat.

Suhteellisen suuri investointi vaikutti hämmästyttävän vähän Kariston maksuvalmiuteen. Quick ratio näytti edelleen selvästi yli yhtä. Karistolla on siten valmius jatkaa investointejaan.

Hankalan alkuvuoden takia velkojen suhde liikevaihtoon nousi hieman. Asia parantunee jo tänä vuonna suunnan muuttuessa.

Lähes sata uutuutta

Kariston toimintakertomuksessa mainitaan ensimmäisenä kustannustoiminta. Sillä kerättiin liikevaihtoa 17 miljoonaa markkaa. Sitä olivat tekemässä 89 uutuutta. Uusia painoksia otettiin 28.

Eniten liikevaihtoa teki kuitenkin painotoiminta. Sen osuus koko liikevaihdosta oli 53 prosenttia, markkoina yli 24 miljoonaa markkaa. Vajaa kymmenys liikevaihdosta tehtiin hyväkatteisilla paperijalosteilla.

Kariston liikevaihto oli yli 46 miljoonaa markkaa. Se oli hienoisessa laskussa. Koska kaikki kuluerät olivat hienoisessa nousussa, ne söivät käyttökatetta. Sitä tuli joka tapauksessa varsin hyvin, koska käyttökateprosentti oli yli kuusitoista. Se olisi ollut jonkin verran parempi, jos hankintoja ei olisi tehty leasingillä. Niistä aiheutuvat vuokrat vähennetään ennen käyttökatetta, kun omaisuutta kartuttavat investoinnit näkyvät poistojen jälkeen vasta liikevoitossa.

Liikevoitto jäikin vajaaseen neljään miljoonaan markkaan. Vuotta aikaisemmin siinä päästiin kuuden miljoonan markan paremmalle puolelle.

Varsin velkaisen yhtiön rahoituskustannukset olivat vain reilut miljoona markkaa. Siitä johtuen voitto ennen veroja ja järjestelyjä pysyi plussalla reilusti päälle kaksi miljoonaa markkaa. Ylipoistojen ja verojen jälkeen viimeiselle riville jäi puolitoista miljoonaa markkaa. Se ehdotettiin jätettäväksi kokonaan taseeseen, eli osinkoja ei makseta.

Kariston tuottavuus on muiden suurempien kustantajien tasolla, kun tehdystä arvonlisäyksestä jäi henkilöstökulumarkan jälkeen arvion mukaan 66 penniä pääomalle.

Juhlat marraskuussa

Hyvällä vauhdilla ja kannattavalla toiminnalla Karisto etenee suuriin juhliinsa. Niitä vietetään tämän vuoden marraskuussa, jonka 21. päivänä yhtiö täyttää sata vuotta. Se on herkkä kohta. Karisto on kuitenkin talouden luvuilla arvioituna nuorentunut viime aikoina kymmenillä vuosilla.

Yhtiö arvioi myyntinsä kasvavan juhlavuotenaan 6-7 prosenttia. Samalla henkilöstön lukumäärä kasvanee parilla henkilöllä.

Tunnusluvut