|
![]() |
|||||||||||||||||||||||||||||||||
Karisto
valitsi kasvun Helsinki (Kirjatyö 1999 - Arto Suninen) Oheinen tunnuslukutaulukko kertoo Kariston viime vuoden kehityksen olleen taloudellisesti arvioituna kaikilta osin edistyksellisen. Käytännössä kaikki oli kasvussa. Liikevaihto nousi ja sen mukana henkilöstön lukumäärä. Kasvu ei vienyt kannattavuutta, koska käyttökatekin vain kohosi. Osaltaan kannattavuuteen vaikutti tuottavuuden nousu. Sen ansiosta arvonlisäys nousi henkilöstökuluja nopeammin. Kannattavan toiminnan vuosi vaikutti myös taseeseen. Sen vakavaraisuus parantui useilla prosenteilla ja maksuvalmius vankistui.
Kariston kehitys tuntuu hämmästyttävältä sitä taustaa vasten, että yhtiö teki historiansa mittavimmat investoinnit (kts. Painomaailma 1/99). Karisto olisi voinut valita toisenkin vaihtoehdon, nimittäin taseen entistä selvemmän vahvistamisen. Yhtiön tulevaisuus on kuitenkin sen asiakkaiden varassa, niinpä Karisto päätti vastata heidän tarpeisiinsa uusimmalla tekniikalla. Viime tilikaudella Karisto laittoi kone- ja laiteinvestointeihin yli neljä miljoonaa markkaa. Niillä saatiin mm. etulehtien liimauskone, kirjanselän liimauskone ja automaattinen lankanitomakone. Alkaneella tilikaudelle yhtiö ei vedä henkeä. Lisäinvestointeihin aiotaan käyttää 10-11 miljoonaa markkaa. Tällä summalla hankittiin tämän vuoden keväällä uusi viisiväriarkkioffsetkone. Myös painopinnanvalmistuksen laitteet ja järjestelmät uusitaan lähes kokonaan.
Vuoden 1998 liikevaihto oli Karistolla 46 miljoonaa markkaa. Se kasvoi yli 14 prosenttia. Tänä vuonna kasvun odotetaan jatkuvan noin viiden prosentin vauhdilla, kiitos kirjapainon lisäkapasiteetin. Kirjapaino tekikin jo 53 prosenttia yhtiön liikevaihdosta. Kustannustoiminta vastasi 37 prosentista ja paperijalosteet 10 prosentista. Liki ainoat luvut, jotka eivät tilinpäätöksessä kasvaneet, kuvasivat julkaistujen teosten ja uutuuksien määriä. Teoksia Karisto julkaisi 125 ja uutuuksia 99. Vastaavat luvut vuotta aikaisemmin olivat 130 ja 111. Uusien painosten määrä kuitenkin nousi 19:sta 26:teen. Kulunsa Karisto hallitsi hyvin. Ne lisääntyivät liikevaihdon tahtiin, paitsi muuttuvat muut kulut, jotka jopa alenivat. Käyttökatemarkkoja jäi yhtiölle vajaat kymmenen miljoonaa markkaa. Niillä tehtiin kovatasoinen käyttökate, 21 prosenttia. Hyvä käyttökate riitti mainiosti poistoihin, korkoihin ja satunnaisiin kuluihin. Ylipoistojen ja yli miljoonan markan verojen jälkeen voitoksi muodostui kaksi ja puoli miljoonaa markkaa. Yhtiön omistajat ja hallitus näyttävät sitoutuneen mittavaan investointiohjelmaan, koska voitosta ei esitetä jaettavaksi lainkaan osinkoja. Liikevaihdon mukana kasvoi myös Kariston taseen loppusumma. Se on lähes sama kuin liikevaihto. Taseen omaisuuksista 19 miljoonaa markkaa on koneissa, rakennuksissa ja tonteissa. Omistettujen osakkeiden tasearvo oli vuoden lopussa vajaat kuusi miljoonaa markkaa. Varastojen arvo oli melkein kahdeksan miljoonaa markkaa. Kariston taseen kasvu perustui omaan rahaan. Yhtiön velat säilyivät ennallaan. Alkaneella tilikaudella Karisto aikoo kasvattaa henkilöstömääräänsä 4-5 hengellä.
|