Helsinki (08.08.1997 - Juhani Artto) Pitkäaikainen ulkomaankauppaministeri ja tullihallituksen pääjohtaja Jermu Laine arvosteli takavuosina suorin sanoin Suomen kehitysmaapolitiikkaa itsekkyydestä.

Kolme vuotta sitten - vähän ennen Laineen siirtymistä eläkkeelle - kritiikin aiheena olivat korkeat tullit, joita Suomi peri kehitysmaiden monelta tuotteelta.

Itsekkyydestä, tarpeesta jopa koko kehitysmaapolitiikan lähtökohtien uudelleenarviointiin, Laine puhuu tänäänkin, mutta sisältö on muuttunut.

Kysymys tulleista on marginalisoitunut, koska EU:n jäsenenä Suomen on ollut mukauduttava unionin yhtenäiseen tullitariffiin ja alennettava huomattavasti niin sanottujen arkojen alojensa korkeita suojatulleja.

Kaiken lisäksi Suomi luopui vuosi sitten vapaaehtoisesti eräiden korkeiden tulliensa pitkistä sopeuttamisajoista. Yllättävä luopuminen oli Laineen mukaan keino saattaa tuontia harjoittavat yritykset tasavertaiseen asemaan. Esimerkiksi suoraan Thaimaasta tuotua paitaa olisi tulliverotettu, mutta vaikkapa Saksan kautta tuotuna sama paita olisi päässyt tullitta, jos maahantuoja olisi "unohtanut" ilmoittautua veronmaksajaksi.

EU ei ole linnoitus

Laine on pääpiirteissään tyytyväinen EU:n tuontipolitiikkaan. "EU ei ole niin protektionistinen, että ostaisimme enemmän kehitysmaiden tuotteita, jos tuonnin rajoitukset olisivat vähäisempiä."

EU:n sisämarkkinoiden laajeneminen Suomeen vahvistaa johtavien jäsenmaiden suurten tuontiliikkeiden asemia Suomen markkinoilla. Kehitysmaatavarat tulevat Suomeen aiempaa enemmän muiden EU-maiden kautta. Lähetysmaiden mukaan tehty tilasto ei enää kerro täyttä totuutta tuotteiden alkuperämaista.

Eräs heijastuma tuontikanavien muuttumisesta on se, että suomalaiset ovat anoneet EU:n kiintiöimien tuotteiden tuontilisenssejä vain puolet viranomaisten ennakoimasta määrästä. "Kiintiöissä on usein tilaa", Laine yleistää.

Suomi tuo usean miljardin markan arvosta elektroniikkatuotteita ja komponentteja Kaukoidän kehitysmaista. Niiden tulli on EU:ssa korkeampi kuin Suomessa ennen unionin jäsenyyttä.

Laineen mukaan suomalaiset tuojat ovat kuitenkin saaneet EU:lta helposti alennuksia alan tulleihin, koska he ovat pystyneet osoittamaan, että vastaavien tuotteiden tuotanto on EU:ssa vähäistä.

WTO tuo järjestystä

Maatalouttaan EU suojaa tiukoin tuontirajoituksin, mistä kärsivät kolmannen maailman kehittyneet viejät ja hyötyvät eräät Ranskan entiset siirtomaat, joita EU suosii. Laineelle se on "poliittinen realiteetti".

"EU dumppaa maataloustuotteidensa ylijäämää maailmalle. Globaalisti ja kehitysmaita kohtaan se on moraalitonta, mutta alalla kaikki ajavat omaa etuaan samaan tapaan kuin MTK Suomessa suomalaisten viljelijöiden etua."

"Tällaisissa asioissa demokratia ei toteuta oikeudenmukaisuutta, vaan tuottaa tuloksia, jotka heijastavat vahvimpien tahtoa."

Maailman kauppajärjestöstä WTO:sta Laineella on myönteinen käsitys. "Olen sitoutunut olemaan sen takana."

Hän korostaa, että järjestö toimii neutraalimmin ja on globaalimpi kuin edeltäjänsä. WTO tuo maailmankauppaan tarvittavaa kuria ja järjestystä, mikä ilmenee sekä seuranta- että rankaisumenettelyn vahvistumisena.

"Seurannan ja rangaistusten puuttuminen - nollatilanne - olisi huonompi vaihtoehto."

"Kymmenen vuoden kuluttua moni kehitysmaa voi hyötyä siitä, että tavaramerkkejä, patentteja ja tekijänoikeuksia valvotaan. Ehkä aasialainen rock'n roll kaipaa silloin maailmanlaajuista suojelua enemmän kuin yhdysvaltalainen tällä hetkellä."

Laine laskee WTO:n arvovallan ansioksi kehitysmaiden vientiä pitkään merkittävästi hillinneen monikuitusopimuksen asteittaisen purkamisen.

Moralismeja varoen

Laine suhtautuu varovaisesti WTO:ssa esillä olevaan ehdotukseen, jonka mukaan kansainvälisen kaupan ehtoihin sisällytettäisiin työnteon ehtojen vähimmäisnormit, ns. sosiaaliklausuuli.

"Ehkä siinä on vähän moralismia", Laine kommentoi luottaen, että vakavimmista ihmisoikeuksien loukkauksista päästään ilman kauppaa sitovia ehdottomia määräyksiä.

"Ikävä kyllä moni asia kuten lapsityövoiman käyttö kuuluu köyhässä maassa vauraamman yhteiskunnan synnytystuskiin", Laine toteaa muistellen sivulauseessa omia juoksupojan töitään 9-12-vuotiaana. Niihin sisältyi yötyötäkin.

Pidättyvyys on hänen mielestään tarpeen myös painostettaessa sortavia hallituksia ja yrityksiä kuluttajaboikoteilla. "Kohdemaissa pelissä on kuitenkin aina köyhien työpaikkoja ja heidän välitön toimeentulonsa."

Suomella toisin kuin muilla EU-mailla ei ole valtion rahoittamaa elintä, jonka tehtävänä olisi kehitysmaatuonnin lisääminen. Laine ei pidä sitä puutteena. "Ei siinä ole mitään häpeämistä, että Suomella ei ole omaa laitosta edistämässä kehitysmaatuontia."

Laineen ministerikauden kauppavaltuuskunnissa oli yleensä mukana joitakin tuontisektorin edustajia. Ex-ministerin puheesta voi kuitenkin päätellä, että ostopuolen tehtävänä oli lähinnä parantaa valtuuskuntien imagoa isäntien silmissä.

Kolme, neljä partneria

Laine ei pidä Suomen mahdollisuuksia auttaa kehitysmaita erityisen suurina. Sen lisäksi, että suomalaiset vaikuttavat EU:n kehitysmaapolitiikkaan, Suomi voisi keskittyä kahdenvälisessä yhteistyössään kolmeen, neljään kehitysmaahan, yhteen kussakin etelän maanosassa.

Näin maakohtainen tuki kasvaisi ja vastaanottajamaa suhtautuisi vastaavasti vakavammin suomalaisiin sitoutuvana yhteistyökumppanina, eikä rahaa hukkuisi huonoon hallintoon.

Suomen sitoumus olisi nykyistä pitkäjänteisempi. Tukea kohdennettaisiin ennen muuta perusrakenteiden kehittämiseen ja teollistamiseen. Vastaanottajat hyödyntäisivät erityisesti suomalaisten osaamisen vahvoja alueita.

Olennaista olisi murtaa paha noidankehä, jossa köyhyys ruokkii köyhyyttä ja lamaannuttaa kansalaisten uskoa omaehtoisen kehityksen mahdollisuuteen.

Perimmäiset kysymykset

Laine ei pidä kehitysyhteistyön päämääriä itsestään selvinä, koska häntä askarruttaa se, mitä nopean väestönkasvun ja elintason yleisen nousun yhdistelmästä maailmassa seuraa.

"Kysyisin, onko kehitysyhteistyön päämääränä nostaa kehitysmaiden ihmisten elintaso länsimaiselle tasolle. Jos on, niin siitä tullaan aika suuriin ongelmiin, dilemmoihin."

"Maapallon väestökasvu vuodessa vastaa Saksan koko asukasmäärää, vuosikymmenessä Intian asukaslukua, eikä kysymys ole vain ihmisten määrästä vaan myös heidän kasvavasta ostovoimastaan. Kuinka paljon köyhät mutta vaurastuvat maat tulevat vaatimaan osuuksia maapallon luonnonvaroista?"

"Suurten kehitysmaiden kulutustason noususta voi tulla ihmiskunnan perimmäisiä uhkia, koska en voi kuvitella, että Yhdysvallat ja Eurooppa laskevat elintasoaan tehdäkseen tilaa muille."

"Vaurastuminen alentaa kyllä syntyvyyttä, mutta silti tulee syntymään suuri määrä niitä, joista tulee itsetietoisia, pitkäikäisiä ja kulutustasonsa nostamiseen kasvavia elintasokiipijöitä."

Matkalla kuilun pohjalle

Laine nimeää vaativan yhtälönsä kehitysyhteistyön perimmäiseksi kysymykseksi, perusristiriidaksi.

"Se on haluttu sivuuttaa, koska ristiriita on ollut liian arka käsiteltäväksi koko vakavuudessaan."

"En tiedä onko siihen edes ratkaisua. Se on samanlainen kuin Suomen työttömyys. Kukaan ei ole valmis luopumaan mistään tai jakamaan töitä. Ne, jotka ovat päässeet hyviin töihin ja ansiotuloihin, ovat valmiita jakamaan niitä vain puheissaan."

"Globaalisti toimiva YK:n alainen suunnittelu-, valvonta- ja ohjauselin on yhtä teoreettinen kuin väite, jonka mukaan Suomella alkaa mennä paremmin heti, kun tänne saadaan suunnitelmatalous."

"Maailma on ajautunut tehokkuus- ja kilpailuajatteluun sekä yksilöllisen onnentavoittelun oikeutukseen. Ne ovat eräällä tavalla hyviä, mutta niiden seuraukset ovat kohtalokkaita."

"Enää ei ole edes vihreitä poliitikoita, jotka vastustaisivat käytännössä kasvuajattelua."

"Globaalitasolla ei ole olemassa mitään ratkaisua kasvun ongelmallisiin seurauksiin, koska ihminen ei hyväksy uutta ajattelua ennen kuin olemme peruuttamattomassa luisussa kohti kuilun pohjaa, ja ihmisen on pakko myöntää, että järjestelmä ei enää toimi."

"Ennusmerkkien ja järkisyiden pohjalta perusristiriidan vaatimiin muutoksiin ei ryhdytä. Perimmäiset kysymykset ovat liian suuria ja vaativia."

"Materiaalisen kasvukiihotuksen korvaaminen elämän laadullisen parantamisen ajattelulla olisi parasta kehitysyhteistyöpolitiikkaa. Kehitysmaiden markkinavetoinen teollistaminen lännen hyvinvoinnin ikiliikkujavankkureiden vetäjäksi on globaalia itsepetosta."

*Haastattelu on julkaistu alunperin Kehitys Utvecklingissä 3-1997