Suomen kehitysmaatuonnin murros:
Kaukoitä on noussut vahvasti
- muut alueet polkevat paikoillaan

Helsinki (01.03.1997 - Juhani Artto) Suomi osti vuonna 1986 kehitysmaista**** tavaroita 5,4 miljardin markan arvosta. Sen jälkeen tuonnin markkamääräinen arvo kaksinkertaistui alle kymmenessä vuodessa. Se oli 12,2 miljardia markkaa vuonna 1994 ja 10,7 miljardia markkaa vuonna 1995. Tammi-elokuussa 1996 tuonti jatkui samalla tasolla.

Suomen kehitysmaatuonnin yksityiskohtainen analysointi paljastaa kasvun syyksi jotain hyvin tärkeätä.

Mitä?

Koko lisäys perustuu siihen, että Kaukoidän teollisuus tuli 80-luvulla kilpailukykyiseksi eräillä maailmantalouden kasvualoilla.

Muutos näkyy dramaattisena vallankeikauksena Suomen tuontimaiden listalla. Vuonna 1986 kehitysmaatuonnin kolmen kärjen muodostivat Saudi-Arabia, Kolumbia ja Brasilia. Vuonna 1995 suurimpia olivat Kiina, Taiwan ja Etelä-Korea.

Kaukoidän myrskyisästi kasvaneet maat olivat 20 suurimman joukossa jo vuonna 1986, mutta varsinainen mullistus tapahtui sen jälkeen.

Vuoden 1995 listalla kärkikolmikkoa seuraa Kaukoidän kolme muuta tiikeriä: Malesia, Hongkong ja Singapore. Thaimaa sijoittui kahdeksanneksi. Filippiinit löytyy 12. ja Indonesia 13. sijalta. Kaakkois- ja Itä-Aasian maiden väliin kiilasivat vain Brasilia (7.), Kolumbia (9.), Chile (10.) ja Intia (11.)

Kaukoidän yhdeksän maan osuus Suomen kehitysmaatuonnista oli 64 prosenttia vuonna 1995. Vuonna 1986 se oli 29 prosenttia. Maaryhmä kasvatti vuosittaisen vientinsä Suomeen 1,6 miljardista markasta 6,8 miljardiin markkaan.

Samalla ajanjaksolla muiden - noin 140 kehitysmaan - yhteenlasketun viennin arvo Suomeen pysyi ennallaan.

Teollisuustuotteita raaka-aineiden sijaan

Kehitysmaatuonnin arvon kaksinkertaistuminen vuosikymmenessä ei ole ratkaisevasti nostanut kolmannen maailman osuutta Suomen koko tuonnista, koska sekin on kasvanut reippaasti. Kehitysmaiden osuus rikkoi kymmenvuotisjaksolla kymmenen prosentin rajan vain vuosina 1993-94.

Vuosien 1986-95 keskiarvo oli 8,3 prosenttia. Tammi-elokuussa 1996 osuus oli 8,9 prosenttia.

Nousevan trendin merkitystä korostaa se, että Suomen raakaöljyhankinnat kehitysmaista ovat olleet viime vuosina vähäisiä, koska Neste on keskittänyt ostojaan omille tuotantoalueilleen Pohjanmerellä. Vielä vuonna 1991 kolmannen maailman suuriin tuontimaihin kuuluivat Saudi-Arabia (4.), Oman (10.), Nigeria (12.) ja Arabiemiirikunnat (13.).

Tuonnin arvon kasvu on tärkeä trendi, mutta vuosien 1986-95 muutoksen ydin on se, että tuotevalikoiman painopiste on siirtynyt raaka-aineista ja jalostamattomista tuotteista teollisesti valmistettuihin tuotteisiin.

Kolmannes vuoden 1994 kehitysmaatuonnista koostui koneista ja laitteista. Markoissa sen arvo oli lähes yhtä suuri kuin koko tuonti kolmannesta maailmasta vuonna 1986.

Runsas neljännes kertyi muista valmistetuista tavaroista kuten vaatteista, jalkineista ja kameroista sekä kemianteollisuuden jalosteista.

Muutoksen merkitystä ei himennä se, että keskeiseen asemaan nousseet teollisuustuotteet on valmistettu työvoimavaltaisissa prosesseissa. Maailmanmitassa se kertoo kansainvälisen työnjaon suuresta muutoksesta. Työvoimavaltaisten teollisuustuotteiden valmistusta siirretään asteittain perinteisistä teollisuusmaista taloudellisesti nouseviin kehitysmaihin.

Tuotantoa siirretään köyhimpiin maihin

Vaatteiden, tekstiilien ja jalkineiden tuotantoa on siirretty jo pitkään pohjoisesta etelään, ja maanvaihdot etelän sisälläkin ovat alkaneet.

Se vaikuttaa myös Suomen kehitysmaatuonnin maajakaumaan. Työvoimavaltaisimmat teollisuustuotteet eivät enää tule taloudellisesti kehittyneimmistä kehitysmaista vaan niiden kehitysmallia seuraavista, köyhemmistä maista.

Maailman tavaramarkkinoilla matalampien työvoimakustannusten maat korvaavat kalliimpia: Malesia Singaporea, Thaimaa Malesiaa, Vietnam Thaimaata.

Tuontivalikoiman jalostusasteen nousun arvoa ei heikennä myöskään se, että huomattava osa maailmanmarkkinoilla pärjäävistä, kehitysmaissa sijaitsevista tuotantolaitoksista on joko suoraan monikansallisten omistamia tai jollakin muulla tavalla niistä olennaisesti riippuvaisia.

Tehtaan sijaintimaa hyötyy valuutta- ja verotulojen muodossa ja työntekijät saavat työtä, palkkatuloja, sosiaaliturvaa ja koulutusta.

Suomen jalkinemarkkinoilla kilpailevat tasaväkisesti Länsi-Euroopan kenkämaat ja Kaukoidän kehitysmaat. Kiina on selvästi suurin kaikista 24 prosentin osuudellaan Suomen koko jalkinetuonnista. Etelän ja pohjoisen kilpailu on tasaväkistä kuitenkin vain tuonnin arvolla mitattuna. Jos mittapuuna käytetään tuontikenkien jalostusarvoa, Italia ja muut Länsi-Euroopan maat edustavat aatelia, kehitysmaat yksinkertaista tuotantoa.

Samantapaista jakoa noudattaa vaatteiden ja tekstiilien tuonti. Kalliit tuotteet ostetaan Länsi-Euroopan maista, halvat Kaukoidästä ja Itä-Euroopasta. Matalapalkkamaiden ylivoimaa yksinkertaisissa vaatteissa ovat pitkään rajoittaneet ainoastaan tuontikiintiöt ja korkeat tullit.

"Banaanitasavallat" polkevat paikoillaan

Elleivät Kaukoidän maat olisi rynnistäneet voimalla pohjoisen markkinoille, Suomen kehitysmaatuonti olisi polkenut paikoillaan vuosikausia. Kolmannen maailman muiden alueiden myynti Suomeen koostuu yhä samankaltaisesta ja hätkähdyttävän kapeasta tuotevalikoimasta kuin vuosikymmenen sitten.

Kolmas maailma ilman Kaukoidän yhdeksää maata myi vuonna 1994 Suomeen tuotteita 4.875 miljoonan markan arvosta.

Pelkästään Brasilian ja Kolumbian kahvitoimitukset Suomeen tekivät 714 miljoonaa eli yli seitsemäsosan noin 140 kehitysmaan koko viennistä Suomeen. Pelkän kahvin osuus maaryhmän tuonnista oli 1.170 miljoonaa markkaa eli 24 prosenttia.

Panama, Costa Rica ja Ecuador myivät vuonna 1994 Suomeen 460 miljoonan markan arvosta banaaneja, joista yli puolet Suomi kauppasi edelleen Venäjälle. Banaanien välittäminen Venäjälle jäi kuitenkin väliaikaiseksi ilmiöksi.

Suomi toi hedelmiä ja raakasokeria noin 140 kehitysmaan ryhmästä 1.140 miljoonan markan arvosta.

Rautaa ja terästä tuotiin Kolumbiasta ja Dominikaanisesta tasavallasta 272 miljoonan markan arvosta. Chilestä ja Papua-Uusi-Guineasta Suomi osti kuparimalmia ja -rikasteita 211 miljoonalla markalla.

Loput 2.080 miljoonaa markkaa jakaantuu lukuisiin pieniin toimituksiin. Suomi osti Lähi-Idästä ja Kazakstanista raakaöljyä ja sen jalosteita, Intiasta ja sen naapurimaista vaatteita ja tekstiilejä, Israelista ja Meksikosta koneita ja laitteita, Etelä-Afrikasta liukosellua ja kivihiiltä, Argentiinasta soijapapuja, Bahamalta aluksia.

Moni kehitysmaa, joka sijoittuu Suomen kehitysmaatuonnin 30 suurimman joukkoon, pystyy myymään Suomeen käytännöllisesti katsoen vain yhtä tai kahta alhaisen jalostusasteen tuotetta kuten banaaneja, kahvia, raakasokeria, rautaa tai kuparia.

Vienti kehitysmaihin on reilusti ylijäämäistä

Suomi vei vuonna 1995 kehitysmaihin tuotteita 26,4 miljardin markan arvosta, mikä löi kirkkaasti aiemman ennätyksen. Vuonna 1986 Suomi myi tuotteitaan kehitysmaihin 6,6 miljardin markan arvosta.

Harppaus perustuu ennen muuta suomalaisen konepajateollisuuden tuotteiden kysynnän kasvuun Kaukoidän nousevissa maissa. Ne hallitsevat suvereenisti Suomen kehitysmaa-asiakkaiden listaa. Kärjessä ovat Kiina, Hongkong, Etelä-Korea, Thaimaa, Indonesia ja Singapore. Malesia löytyy 9. ja Taiwan 10. sijalta. Filippiinit on 19.

Vienti Kaukoidän yhdeksään kehitysmaahan oli 14,2 miljardia markkaa eli 54 prosenttia Suomen koko kehitysmaaviennistä.

Muut vientitoimitukset jakautuivat muualle ympäri kolmatta maailmaa vailla selviä alueellisia painopisteitä. Myös Kaukoidän ulkopuolella sijaitsevien kehitysmaiden ostot Suomesta ovat lisääntyneet nopeasti. Vuosittaisten ostojen arvo kaksinkertaistui vuosina 1991-95.

Suomen kehitysmaaviennin ja -tuonnin maalistat eivät poikkea toisistaan olennaisesti.

Kehitys vastaa teollisuusmaiden järjestön OECD:n propagoimaa käsitystä, jonka mukaan kehitysmaiden taloudellinen nousu vaikuttaa myönteisesti teollisuusmaiden talouteen. Alhaisen jalostusasteen tuotannon siirtyminen kehitysmaihin kompensoituu sillä, että nousevat kehitysmaat lisäävät korkean jalostusasteen investointihyödykkeiden ostojaan teollisuusmaista.

Juuri näin on tapahtunut Suomen ja Kaukoidän tiikerien välillä.

Suomen kehitysmaakaupan kauppatase oli tarkastelujaksolla 1986-95 joka vuosi ylijäämäinen. Vuonna 1995 Suomi saavutti kehitysmaakaupassaan peräti 13,6 miljardin markan ylijäämän. Tammi-elokuussa 1996 tase pysyi yhtä edullisena Suomelle.

Harppaus pienistä ylijäämistä suuriin tapahtui vuonna 1993.

Kehitysmaiden lisääntyneet ostot auttoivat osaltaan Suomea nousemaan 90-luvun alkuvuosien syvästä talouslamasta.

Kesko tuo kymmenesosan

Helsinki (01.03.1997) Vähittäiskaupan jätti Kesko on ehkä Suomen suurin kehitysmaatuoja. Yritys ei anna täsmällisiä lukuja julkisuuteen, mutta karkeasti voidaan arvioida, että Kesko ostaa kehitysmaista tuotteita vuosittain yli miljardin markan arvosta. Sen mukaan noin joka kymmenes kehitysmaatuontiin käytetty markka on Keskolta.

Selvästi suurimmat erät muodostuvat hedelmistä ja kahvista, joiden valmistajamaita suomalaiset kuluttajatkin pystyvät mainitsemaan. Keski- ja Etelä-Amerikka on tärkeintä hankinta-aluetta.

Sektorin toinen merkittävä tuoja on hankinta- ja logistiikkakonserni Inex, jonka omistavat puoliksi SOK ja EKA:n perillinen Tradeka. Elanto on ollut Inexin asiakas viime heinäkuusta lähtien.

Hinnat määräytyvät maailmanmarkkinoilla ja vaihtelevat kysynnän ja tarjonnan heilahtelujen mukaan. Vahvistaakseen neuvotteluvoimaansa Kesko hoitaa hedelmäntuontiaan yhteispohjoismaisen Viking Fruitin kautta, josta se omistaa kolmanneksen.

EU:hun liittyminen nosti banaanien hintoja Suomessa 50 prosenttia, koska EU suojelee eräiden jäsenmaidensa entisten siirtomaiden banaanintuottajia.

Ananas- ja tonnikalasäilykkeiden tuonti Thaimaasta lisää merkittävästi kolmannen maailman osuutta Keskon ja muiden ketjujen ruokakaupoissa.

Johtaja Antti Palomäen mukaan uusi kehitysmaatuote pääsee K-kauppojen hyllyille helposti, mutta sillä on vain puoli vuotta aikaa lyödä itsensä läpi kuluttajien mieltymyksissä ja tulla kannattavaksi.

Varsinkin Hollannissa ja Sveitsissä edennyt Fair Trade -kauppa, jonka lähtökohtana on kehitysmaiden tavarantuottajien tulojen lisääminen, on Palomäen mielestä Suomen rajallisilla markkinoilla "hirveän vaikea operaatio".

EU-jäsenyys vaikeuttaa
ja helpottaa kehitysmaatuontia

Keskon jakeluketjun rautaosastoilla on runsaasti kiinalaisia tuotteita: työkaluja, ruuveja, pultteja, heloituksia.

Viime vuonna rautasektorin hankinnat Kiinasta maksoivat noin 50 miljoonaa markkaa. Myös Intiasta tuotiin työkaluja.

Johtaja Simo Manner Keskolta kertoo, että Intiassa valmistaja on paikallinen sukuyritys, jonka tehtaaseen tehdyt investoinnit ovat länsimaista tasoa.

EU:n tuonninrajoitukset - kiintiöt ja rangaistustullit - haittaavat Mannerin mukaan Keskon rautaosastojen, muun muassa työkäsineiden, tuontia Kiinasta. Hän sanoo, että rajoitukset koskevat tuotteita, joita ei valmisteta Suomessa.

Kodintuotteiden osastoille Kesko tuo muun muassa leluja, posliinia ja lasitavaraa, joulukoristeita, keittiössä tarvittavia teräsastioita ja koulutarvikkeita. Kiina on tärkein toimittajamaa.

Johtaja Antti Puhakka sanoo, että tuoteryhmässä Keskon kehitysmaatuonnin arvo lasketaan vähintään kymmenissä miljoonissa markoissa. Osan Kesko tuo suoraan itse valmistajilta, osan se ostaa muilta tuojilta.

Puhakka kertoo, että Kesko etsii koko ajan valmistajia ja tuojia, joiden kanssa monivuotinen yhteistyö on mahdollista. Se vaatii sekä sopivaa hinnan ja laadun suhdetta että toimitusvarmuutta. "Suomessa pieniä tuontiyrityksiä syntyy ja kuolee ihan mennen tullen", hän toteaa.

Lelutuontia EU kiintiöi, mutta Kesko on pärjännyt kilpailussa tuontioikeuksista hyvin, koska yritys on ollut lelujen merkittävä tuoja jo pitkään. "Meille kaupallisena yrityksenä rajoitukset ovat hieman hankalia, mutta niihin on koetettava sopeutua", Puhakka selvittää.

EU suojelee vaateteollisuuttaan
myös tulevaisuudessa

Keskon kehitysmaatuotteiden valikoimaa täydentävät vaatteet ja jalkineet. Molemmissa ryhmissä EU:n tuonninrajoitukset ovat tulleet Suomen jäsenyyden aikana yrityksen ostopäälliköille turhankin tutuiksi, ilmenee vaatepuolen johtajan Erkki Kahilan ja jalkinekaupan johtajan Pekka Pietilän vastauksista.

Kaukoidän jalkineista 90 prosenttia tulee Kiinasta. Aiemmin vahvoilla olleissa Etelä-Koreassa ja Taiwanissa tuotantokustannukset ovat nousseet liian korkeiksi, ja moni eteläkorealainen ja taiwanilainen tehtailija on siirtänyt tuotantonsa Kiinaan.

Jalkineiden kehitysmaatuonnissa Kesko kuuluu Suomen kärkikolmikkoon.

Keskon vaatealan johtaja Erkki Kahila korostaa sitä, että kehitysmaista tuo nykyään kaupan lisäksi alan teollisuus.

Kahila ennustaa, että Keski- ja Itä-Euroopan entiset sosialistiset maat tulevat syömään perinteisten kehitysmaiden markkinaosuutta halpojen vaatteiden tuonnissa Suomeen. EU:n rajoittavan politiikan hän uskoo jatkuvan: "EU tulee pitämään huolen siitä, että vaatetuontia kehitysmaista rajoitetaan senkin jälkeen, kun kiintiöt on poistettu".

Suomessa EU:hun liittyminen alensi kehitysmaiden vaatteiden tuontitulleja.

Kuinka paljon Suomi ostaa
kehitysmaista ensi vuonna?

Kaksinkertaistuuko Suomen kehitysmaatuonti kymmenessä vuodessa kuten tapahtui lähimenneisyydessä? Mistä se riippuu?

Pienoisselvityksemme kertoo, että Suomen kehitysmaatuonti on suppeata mutta vakaalla pohjalla. Muutokset tuotevalikoimassa, tuonnin arvossa ja myyjämaiden ominaispainossa ovat tapahtuneet asteittain ja selkeästi eri alueiden ja maiden kilpailukyvyn kehitykseen sidoksissa. Hyppäykselliset muutokset ovat koskeneet tuonnin niin rajallisia alueita, että ne eivät ole vaikuttaneet kokonaiskuvaan.

On oletettavaa, että näin edetään myös jatkossa. Jos suuria, äkillisiä muutoksia tapahtuu, niiden suunta voi olla öljyalaa lukuunottamatta vain alaspäin. Romahdukseen voivat johtaa sota, poliittinen epävakaus, luonnonkatastrofit ja yhteiskunnallisten vaikuttajien karkeat virheet.

Kireillä maailmanmarkkinoilla mikään maa, kehitysmaista puhumattakaan, ei voi nousta missään tuoteryhmässä kilpailussa pärjääväksi valmistajaksi yhtäkkisesti. Hyvä kilpailukyky vaatii aina usean tekijän pitkäjänteistä, taitavaa kypsyttelyä.

Suomen kehitysmaatuonnin muutokset antavat paljon tietoa siitä, kuinka kolmannen maailman eri alueiden ja maiden kilpailukyky on kehittynyt vuoden 1986 jälkeen. Kehitysmaatuonnin muutokset ovat olleet 80- ja 90-luvuilla muissa teollisuusmaissa samansuuntaisia kuin Suomessa.

Rikkaan maan kehitysmaatuonti laajenee ja monipuolistuu vain sillä tahdilla, millä kolmannen maailman maitten yksittäiset tuoteryhmät tulevat kilpailukykyisiksi.

Kun kilpailukyky on hyvä, Kesko, Nokia ja sadat muut suomalaiset kehitysmaatuontia harjoittavat yritykset ovat halukkaita kauppoihin. Muuten kauppoja ei synny, vaikka yritysten osto-organisaatioissa ja kuluttajapiireissä olisi sylikaupalla tahtoa kehitysmaiden auttamiseen.

Suomen valtio ei edistä tuontia kehitysmaista

Kehitysmaiden rakenteelliset heikkoudet rajoittavat niiden vientiä. Olennaisesti sen kasvua hidastavat myös EU:n, Japanin ja Pohjois-Amerikan asettamat tuonnin esteet. Ongelma ei ole vähäpätöinen, koska kolmelle johtavalle talousalueelle keskittyy 80 prosenttia maailman ostovoimasta.

Ennen EU:hun liittymistä Suomella oli omat tuontirajoituksensa: osittain EU:ta ankarammat, osittain lievemmät. EU:n jäsenenä Suomi on sitoutunut noudattamaan yhteisön ulkomaankaupan sääntöjä.

Muutoin Suomen valtion politiikka on vaikuttanut varsin rajallisesti kehitysmaatuontiimme. Ainoana EU-maana Suomella ei ole virallista organisaatiota, jonka tehtävänä olisi kehitysmaatuonnin tukeminen. Tilanne syntyi vuoden 1995 lopulla, jolloin tehtävää hoitaneen Finipon rahoitus tyrehtyi.

Johtaja Reino Gunn Ulkomaankauppaliitosta arvelee, että paine kehitysmaatuontia edistävän organisaation perustamiseen kasvaa sitä suuremmaksi, mitä lähempänä on Suomen EU-puheenjohtajuus vuoden 1999 jälkipuoliskolla.

Kehitysmaiden omat vientiponnistukset Suomen markkinoilla ovat vähäisiä. Kauppa laajenee pikemmin suomalaisten tuojien kuin kehitysmaiden vientiorganisaatioiden Suomessa tekemän markkinointityön tuloksena.

Kiinasta monipuolista tuontia harjoittava, nykyään Keskon omistama Kaukomarkkinat Oy on rakentanut Kiinaan oman organisaationsa, joka etsii syrjäisiä maakuntia myöten tuontikelpoisia tuotteita. Kaukomarkkinoiden varatoimitusjohtaja Erkki Hämäläinen korostaa tuotteiden laaja-alaisen ja pitkäjänteisen etsinnän strategista merkitystä, koska Kiinan tuotantokoneisto on niin laaja.

Vuonna 1994 Suomessa toimi Tilastokeskuksen tuojatilaston mukaan 249 yritystä, jotka kukin toivat Kiinasta tuotteita vähintään miljoonan markan arvosta. Suomen liittyminen EU:n jäseneksi aiheutti monelle uusia ongelmia yhteisön rajoittaessa varsin suoraviivaisesti tuontia Kiinasta.

Sinänsä perustellut puheet Kiinan ihmisoikeusloukkauksista peittävät heikosti rangaistustullien ja tuontikiintiöiden todellisen syyn, halun suojella EU-maiden omien yritysten kilpailuasemia.

Kehitysmaakaupoilla ideologinen merkitys

Kehitysmaakaupat tuovat vuosittain Suomeen tavaraa kahden, kolmen miljoonan markan arvosta eli vain promillen murto-osia Suomen koko kehitysmaatuonnista. Kehitysmaakauppojen toiminnalla on kuitenkin suurempi merkitys kuin mitä pelkät tuontiluvut kielivät.

"Kehitysmaakauppojen tuonnilla on ennen muuta symbolinen merkitys", luonnehtii kokenut kehitysmaakauppa-aktiivi Ismo Pykäläinen. "Kuluttajille tarjotaan näin vaihtoehto."

Pykäläinen kertoo, että vireillä on hanke luoda ympäristömerkkejä vastaava "kehitysmerkki". Ideaa kehitellään muuallakin Länsi-Euroopan vaihtoehtoliikkeissä.

Suomi ja moni muu taloudellisesti kehittynyt maa on julistanut pitkään tarvetta suosia köyhimpiä maita kansainvälisen kaupan järjestelyissä. Käytäntöä on kuitenkin ohjannut toinen periaate: oman edun asettaminen muiden etujen yläpuolelle.

Köyhä on koettu uhkaksi ja sen tuotteiden markkinoillepääsyä on rajoitettu heti, kun köyhän kilpailukyky on alkanut vaikeuttaa omien yritystemme asemaa.

Talouden globalisoituminen on tehnyt etujen määrittelyn aiempaa monimutkaisemmaksi. Kansainvälisen kaupan näkökulmasta maailma ei jakaudu enää teollisuusmaihin ja kehitysmaihin, vaan on muuttunut keskinäisten etujen ja vastakohtien monimutkaiseksi vyyhdeksi. Valtioiden rinnalle keskeisiksi vaikuttajiksi ovat nousseet maailmanlaajuiset yritykset.

Se näkyy myös Suomen kehitysmaatuonnin kehityksessä. Vuosien 1986-95 tärkein muutos perustuu paljolti monikansallisten yritysten tuotannollisiin investointeihin Kaukoidän kehitysmaissa. Sijoitusten tuloksena on syntynyt suuri määrä teollisuustuotteita, jotka ovat kiinnostaneet suomalaisia teollisuusyrityksiä, kauppaketjuja ja kuluttajia.

Juttukokonaisuus on alunperin julkaistu Kumppani 2-1997:ssä

**** Tässä esityksessä kehitysmaiksi on laskettu kaikki Euroopan ulkopuolella sijaitsevat maat lukuunottamatta Yhdysvaltoja, Kanadaa, Japania, Australiaa ja Uutta Seelantia.

Jaottelu noudattaa "etelän" ja "pohjoisen" perinteistä rajaa, joka ei enää jaa maita läheskään tarkasti "rikkaisiin" ja "köyhiin". Euroopan keski- ja itäosissa on useita taloudellisesti kehittymättömiä maita ja kehitysmaiden ryhmään lasketaan tässä maailman vauraiden joukkoon kuuluvat Singapore, Hongkong, Taiwan, Israel ja Bahama sekä puolenkymmentä rikasta öljyntuottajavaltioita. Etelä-Korean bruttokansantuote henkeä kohti on ohittanut Kreikan.

Esitettyihin lukuihin on suhtauduttava muutoinkin lievän varauksellisesti, koska tilastointi ei ole loppuun asti täsmällistä ja sen vuoksi, että käsitellessäni suurta lukumassaa olen saattanut tehdä yksinkertaisesti laskuvirheitä.

Lukujen vertailukelpoisuutta rajoittavat myös inflaatiovauhtien erot ja valuuttakurssien vaihtelut.

Varaukset eivät kuitenkaan tee kyseenalaisiksi perusasetelmaa ja keskeisiä trendejä koskevia yleistyksiä.

Idästä integroituja
piirejä ja mikropiirejä*

Vuoden 1994 tuontitilaston mukaan Suomi toi 16,3 miljardin markan arvosta tavaroita, jotka kuuluvat nimikkeeseen "sähkökoneet ja -laitteet sekä niiden osat; äänen tallennus tai toistolaitteet, televisiokuvan tai -äänen tallennus- tai toistolaitteet sekä tällaisten tavaroiden osat ja tarvikkeet".

Summasta 2,2 miljardia markkaa eli 13 prosenttia tuli Kaukoidän nousevista maista, jotka suuruusjärjestyksessä olivat Malesia, Hongkong, Taiwan, Etelä-Korea, Kiina, Singapore, Filippiinit ja Thaimaa. Siitä 940 miljoonaa markkaa kuului tuoteryhmään "elektroniset integroidut piirit ja mikropiirit".

Samat kahdeksan maata esiintyvät näyttävästi myös kohdassa "ydinreaktorit, höyrykattilat, koneet ja mekaaniset laitteet; niiden osat". Ne toimittivat niitä Suomeen 1,8 miljardin markan arvosta, mikä oli kymmenesosa Suomen koko tuonnista tavararyhmässä.

Taiwanin, Etelä-Korean, Malesian, Hongkongin, Singaporen ja Filippiinien vientiä Suomeen hallitsivat koneet ja laitteet.

Kiinan vienti Suomeen oli monipuolisempaa. Siihen kuului vaatteita ja tekstiilejä 618 miljoonan markan arvosta. Suomeen toimitettujen jalkineiden arvo oli 219 miljoonaa markkaa, lelujen 111, laukkujen 47 ja kemianteollisuuden tuotteiden 81.

Modernin ajan silkkitiellä Itä- ja Kaakkois-Aasiasta Eurooppaan ja Suomeen kuljetaan radioita, televisioita, videoita, puhelimia, mikroaaltouuneja ja monia muita tehdasteollisuuden tuotteita.

Kolmannen maailman muiden alueiden viennillä Suomeen on toisenlainen, perinteinen rakenne. Ne pystyvät myymään Suomeen hyvin vähän teknisiä ja teollisia tuotteita.

Nokia komistaa
Suomen kehitysmaatuontia

Lähes viidesosa Suomen kehitysmaatuonnista on puolijohteita ja elektroniikkateollisuuden muita komponenteja. Koska Nokia on Suomen ylivoimaisesti suurin elektroniikkatuotteiden valmistaja, se tekee vuosittain suuria komponenttiostoja kehitysmaista ja kuuluu Suomen suurimpiin kehitysmaatuojiin.

Laakko arvelee, että tullien poistaminen saattaisi vaikuttaa pitkällä aikavälillä alan tuotannon sijoittumiseen maapallolla - tosin vain lievästi.

Sambia jalostaa
kupariaan, mutta ...