Linkkejä:

AKYSin julkilausumia ja vetoomuksia:

 

Vetoomus  Palestiinan valtion tunnustamiseksi YK:ssa

Vetoomus Syyrian kansan puolesta

Suomen tunnustettava Palestiinan valtio

Vetoomus  Suomen ja Israelin asekauppojen johdosta

Vetoomus suomalaisille ammattiliitoille

Vetoomus Gazan avustussaattuseeseen tehdyn hyökkäyksen tuomitsemiseksi

Vetoomus Länsirannalla asumista kriminalisoivan määräyksen peruuttamiseksi

Vetoomus siirtokuntatuotteiden alkuperän merkitsemiseksi

Vetoomus sitovien velvoitteiden sisällyttämiseksi EU:n ja Israelin assosiaatiosopimukseen

Vetoomus siirtokuntien laajentamisen estämiseksi Itä-Jerusalemissa ja Länsirannalla

Vetoomus Gazan energiahuollon katkaisemisen estämiseksi

Vetoomus 40-vuotisen miehityksen lopettamiseen tähtäävän ulkopolitiikan puolesta

Vetoomus miehitettyjen alueiden ulkopalestiinalaisten asumisoikeuden puolesta

Kysymys Suomen hallitukselle linjanvedosta Israelin vapauttamisessa ydinsulkusopimuksesta

Vetoomus Yleisradiolle Israelin kutsumatta jättämiseksi Euroviisuihin

Vetoomus EU:lle Israelin taivuttamiseksi rauhaan

Vetoomus valtiojohdolle EU:n Lähi-idän politiikasta

Vetoomus palestiinalaishallinnon tuen keskeyttämisen johdosta

Vetoomus palestiinalaishallinnon tuen jatkamiseksi

Kirje Israelilais-Palestiinalaiselle perheiden forumille

Tervehdys palestiinalaisvangeille

Huomautus Yleisradiolle terrorismiohjelmasta

Vetoomus Israelin taivuttamiseksi rauhansuunnitelmaan

Vetoomus siirtokuntatuotteiden alkuperän tunnistamiseksi

Vetoomus ulkoministeriölle Israelin hillitsemiseksi

Protest against kidnapping of Italian NGO volunteers in Iraq

Toimintaan rauhan puolesta

Vetoomus Suomen kirkolle kampanjasta Lähi-idän rauhan puolesta

Vetoomus siirtokuntatuotteita koskevien säädösten voimaan saattamiseksi

Vetoomus SOK:lle siirtokuntatuotteiden myynnin lopettamiseksi

Huomautus Yleisradiolle Palestiina-ohjelmasta

An Appeal for Protecting Arafat and the Palestinian People

Kaikkia palestiinalaisia ei voi tappaa

Vetoomus EU:n ja Israelin yhteistyösopimuksen jäädyttämiseksi

Appeal for a Just Solution




AKYS on toimittanut elokuussa 2011 Suomen ulkopoliittiselle johdolle vetoomuksen Palestiinan hyväksymiseksi YK:n jäseneksi

 

Tasavallan presidentti Tarja Halonen
Pääministeri Jyrki Katainen
Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja


Vetoomus Palestiinan valtion tunnustamiseksi Yhdistyneissä kansakunnissa


Israelin miehittämän Jordan-joen Länsirannan osia hallinnoiva palestiinalaishallinto perustettiin alun perin väliaikaiseksi hallinnoksi, kunnes osapuolten välisten neuvottelujen tuloksena saataisiin pysyvä kahden rinnakkain elävän valtion muodostama ratkaisu.

Kun vuosikymmenien aikana rauhanneuvottelut eivät ole edenneet eivätkä johtaneet toteuttamiskelpoiseen ratkaisuun lähinnä Israelin joustamattomuuden vuoksi, ja varsinkin kun viime vuosina Israelia on johtanut äärioikeistolainen ja äärinationalistinen hallitus, joka on vain kiihdyttänyt palestiinalaisvaltion edellytysten heikentämistä lainsäädännöllä ja sotilasalueiden ja siirtokuntien laajentamisella, on palestiinalaishallinto päättänyt hakea tukea kansainväliseltä yhteisöltä hakemalla kansalleen valtiollisen itsenäisyyden tunnustamista YK:ssa vuotta 1967 edeltäneiden rajojen mukaisella alueella, Itä-Jerusalem sen pääkaupunkina.

Tämä alue on vain 22 prosenttia historiallisen Palestiinan alueesta, joka vielä vajaa sata vuotta sitten oli suurimmaksi osaksi siellä satoja vuosia asuneiden Palestiinan arabien asuttama.

Viime vuodet palestiinalaishallinto on keskittynyt itsenäisen valtion edellytysten luomiseen kehittämällä alueidensa infrastruktuuria ja hallintoa YK:n, Maailmanpankin, Yhdysvaltojen ja EU:n tuella. Tukijat ovat todenneet näiden edellytysten nyt olevan riittävät oman valtion toteuttamiseksi. Myös suurin osa maailman valtioista, 122 maata, on jo tunnustanut Palestiinan valtion.  Ainoina esteinä valtion syntymiselle ovat Israelin vastustus sekä sen kansainvälisen lain ja kansainvälisen yhteisön tavoitteiden vastaiset toimet oman otteensa vahvistamiseksi tulevan palestiinalaisvaltion alueilla palestiinalaisväestön kustannuksella.

Jokaiselle tilannetta seuraavalle on selvää, että Israelille ei ole aikomustakaan suostua YK:n päätöslauselmien mukaiseen kahden valtion ratkaisuun, ja että se käyttää vaatimuksiaan "neuvottelupöytään istumisesta" verhona pitkittämään miehitystä tavoitteenaan luoda tilanne, jossa koko Länsiranta on peruuttamattomasti Israelin hallussa. Tällainen vaihtoehto ei voisi tuoda rauhaa alueelle eikä turvallisuutta myöskään Israelille muualla kuin kenenkään rajoittamattoman vallan sumentamissa äärisionistisissa kuvitelmissa.  Voidaankin sanoa, että vaikutusvaltaisten, etupäässä Yhdysvalloissa toimivien etujärjestöjen vaikutuksen ansiosta muutaman miljoonan äärinationalistin ja uskonnollisen fundamentalistin joukko pitää koko maailmaa pilkkanaan, mahdollistaa Israelin kolonialistisen vallan jatkumisen ja on yhtenä ratkaisevana esteenä Lähi-idän rauhoittamiselle.

Palestiinan kansan YK-jäsenyys ei merkitse miehityksen loppumista eikä valtion syntyä, mutta se auttaisi viemään lukkiutunutta rauhankehitystä eteenpäin ja panisi periaatteellisella tasolla voimaan YK:n Palestiinan aluetta koskevat, vuodesta 1947 alkaen tehdyt päätökset. Palestiinalaisten hakemus tulee todennäköisesti käsiteltäväksi YK:n yleiskokouksessa syyskuussa. Vetoamme Suomen ulkopoliittiseen johtoon, että se toimisi vastuullisesti ja asettuisi itsenäisen Palestiinan valtion tunnustavien valtioiden joukkoon. Päinvastainen toiminta merkitsisi YK:n aikaisempien, Suomenkin tukemien päätösten merkityksen mitätöimistä ja YK:n koko arvovallan murentamista.


Arabikansojen ystävyysseura ry