YK:n elokuussa 2010 julkaistun raportin mukaan Israel on yhä enenevässä määrässä ajan estänyt Gazan asukkaiden pääsyn viljelysmaille ja kalastusalueille. 35 prosenttia Gazan viljelysmaista ja 85 prosenttia merialueista, jotka Oslon sopimuksen mukaan kuuluvat palestiinalaisten käyttöön, on totaalisesti suljettu heiltä. Rajoitykset vaikuttavat suoraan 178000 ihmisen elämään ja ovat aiheuttaneet tuhansien työpaikkojen menetykset. Israel ei ole ilmoittanut gazalaisille alueiden rajoja, ja ampumiset ihmisten menon estämiseksi niille ovat aiheuttaneet monien kuoleman. Between the Fence and a Hard Place. The Humanitarian Impact of Israeli-Imposed Restrictions on Access to Land and Sea in the Gaza Strip
YK:n humanitaaristen asioiden Palestiinan toimiston muita raportteja Gazasta ja Läsnirannalta United Nations Office for the Coordination of Humanitarian Affairs Occupied Palestinian Territory
Palestinian Centre fof Human Rights -järjestön raportti Gazasta Israelin 2008/2009 vaihteessa tekemän hyökkäyksen jälkeen:
23 Days of War, 928 Days of Closure : Life One Year after Israel's Latest Offensive on the Gaza Strip, 27 December 2008 – 18 January 2009
Israelilaisen B'Tselemin tilastoja miehitetyillä alueilla ja Israelissa tapahtuneista surmista, vangitsemisista, rakennusten tuhoamisista ja muista laittomuuksista B'Tselem: Statistics
Avustusjärjestöt vaativat kansainvälistä yhteisöä painostamaan Israelia lopettamaan Gazan saarto
Kansainvälinen yhteisö on pettänyt Gazalaiset. Gazan jälleenrakennus ja toipuminen sodasta ei ole ollut mahdollista, koska kansainvälinen yhteisö pitänyt lupaustaan eikä ole painostanut Israelia purkamaan Gazan saartoa, sanovat kuusitoista kansainvälistä avustusjärjestöä. Vuoden 2009 tammikuusta lähtien Israel on päästänyt alueelle vain 41 kuorma-autollista rakennustarvikkeita, vaikka tarve olisi tuhansia lastillisia. Saarto on lisäksi saanut aikaan säännöllisiä katkoja sähkön, kaasun ja veden saannissa, mikä haittaa vakavasti jokapäiväistä elämää ja ihmisten terveyttä. Epäkuntoisen vedenjakelu- ja jätevesijärjestelmän vuoksi saastunut pohjavesi pääsee putkistoon, minkä johdosta ripuli aiheuttaa 12% nuorten ihmisten kuolemista. Saarto on lisännyt köyhyyttä ja sen johdosta yritykset ja maatilat ovat joutuneet lopettamaan ja erottamaan työntekijöitä. Gazan 1,5 miljoonaa ihmistä ovat joutuneet Israelin viranomaisten toimeenpaneman julman ja laittoman kollektiivisen rangaistuksen kohteiksi. Tällä Israel rikkoo kansainvälistä humanitaarista lakia. Järjestöt vaativat kansainvälistä yhteisöä, Euroopan unioni mukaan lukien ryhtymään välittömiin yhteisiin toimiin Gazan saarron lopettamiseksi.Järjestöjen yhteinen raportti
Ihmisoikeusjärjestöjen raportteja Gazan sodasta
YK:n ihmisoikeusneuvoston tutkimusraportti Gazan sodasta kertoo kuolleita palestiinalaisia olleen 1387-1417 ja israelilaisia 13. Raportti hylkää Israeli perustelut Gazan hallintorakennusten tuhoamiselle "terroristien infrastruktuurin osana". Sodassa surmatut 240 palestiinalaispoliisia tapettiin tarkoituksella, koska Israelin mielestä poliisivoimat ovat osa palestiinalaisten sotilasvoimia Gazassa. Tutkijoiden mukaan ne ovat kuitenkin siviilihallinnon lain täytäntöönpanoelin eivätkö osallistuneet taisteluihin. Palestiinalaitaistelijoiden ryhmät olivat asutetuilla alueilla ja laukaisivat niiltä raketteja ja näin asettivat siviiliväestön tarpeettomasti vaaraan, mutta eivät ohjanneet eivätkä pakottaneet siviiliväestöä jäämään näille alueille. Todisteita ei löytynyt moskeijoiden tai sairaaloiden käyttämisestä suojaamaan taisteluoperaatioita tai ambulanssien käytöstä taistelijoiden kuljettamiseen.
Israelin asevoimat laiminlöivät kaikki velvollisuutensa siviiliväestön suojelemiseksi. mukaanlukien erityisesti velvollisuuden varoittaa iskuista ennakolta. 600-700 ihmistä majoittanutta YK:n pakolaiskeskusta pommitettiin korkeaenergisillä ja valkoista fosforia sisältävillä ammuksilla, jotka ovat erityisen vaarallisia. Pommitusta jatkettiin useita tunteja huolimatta Israelin armeijalle toimitetuista varoituksista. Al-Quds-sairaalan fosforipommituksista ei annettu mitään varoituksia, eikä sieltä oltu tulitettu israelilaisia. Sama koskee al-Wafa-sairaalan fosforipommituksia.
Raportissa pidetään epäuskottavina Israelin väitteitä palestiinalaisten tulituksesta yli 1300 pakolaista majoittaneen UNWRA:n koulun vierustalta, missä kymmenet siviilit kuolivat Israelin kranaateista. Tutkimusryhmän tutkimille suoraan siviileihin kohdistetuille iskuille ei löydetty sotilaallisia perusteita. Joissakin tapauksissa oli ammuttu ihmisiä, jotka olivat pakenemassa Israelin armeijan ohjeita noudattaen. Tutkittujen tapausten perusteella voidaan sanoa Israelin armeijan rikkoneen karkeasti neljättä Geneven sopimusta suorittamalla tahallisia tappoja aiheuttamalla tahallisesti suurta kärsimystä suojeltaville ihmisille.
Israel oli järjestelmällisen häikäilemätön määrätessään tiettyjen aseiden, kuten valkoisen fosforin, nuoliammusohjusten ja DIME-ammusten käytön asutuskeskuksissa. Teollisuusrakenteiden, ruoantuotantolaitosten, viljelysten, vesilaitosten, jätevedenpuhdistamojen, jätevedenpuhdistamojen ja asuirakennusten tuhoamiselle ei ollut mitään sotilaallisia perusteita, vaan tarkoituksena oli tuhota niiden tuotantokyky. Tällaista tuhotyötä on pidettävä sotarikoksena. Siviileitä käytettiin suojakilpinä kansainvälisen humanitaarisen lain vastaisesti.
Lukuisia ihmisoikeus-ja humanitaarisen lain rikkomusia ja sotarikoksia tapahtui, kun armeija piiritti ja vangitsi suuria määriä ihmisiä aukioille ja rakennuksiin epäinhimilliseen oloihin, nöyryyttävän ja epäinhimillisen kohtelun alaisiksi ja usein suureen vaaraan.
Gazan sodassa Israel noudatti tietoisesti aikaisemmissakin konflikteissa käytettyä oppia, johon kuuluu kohtuuttomian voiman käyttö, siviiliväestön omaisuuden laajamittainen tuhoaminen ja suuren kärsimyksen aiheuttaminen koko väestölle. Muun muassa 280 koulua ja lastentarhaa tuhottiin.
Ihmisoikeusrikkomuksia on Gazassa tehty myös palestiinalaisten puolella muun muassa Fatahin kannattajiin kohdistuneina vainoina ja surmina. Summittainen Israelin asutuskeskuksiin kohdistettu rakettien ampuminen muodostaa sotarikoksen ja voi olla rikos ihmisyyttä vastaan.
Israelin omista Gazan tapahtumiin kohdistetuista tutkimuksista raportti toteaa, että ne eivät täytä kansainvälisesti tunnistettuja puolueettomuuden ja joutuisuuden vaatimuksia. Saatesanoissaan komitean puheenjohtaja toteaa rankaisemattomuuden kulttuurin vallineen alueella liian pitkään ja syyntakeettomuuden sotarikoksista ja mahdollisista rikoksista ihmisyyttä vastaan saavuttaneen kriisipisteen, ja kehottaa Ihmisoikeusneuvostoa ja kansainvälistä yhteisöä toimiin oikeuden toteuttamiseksi.
Report of the United Nations Fact Finding Mission on the Gaza Conflict
Englantilaisen avustusjärjestön Oxfamin raportissa vaaditaan Gazan saarron ja avun politisoimisen lopettamista. "Kesäkuussa 2009 alkaa Gazan kaistaleen saarron kolmas vuosi. Intensiivisellä eristämispolitiikalla ja Israelin hallituksen äskettäisellä sotilasoperaatiolla on ollut tuhoisa vaikutus puolentoista miljoonan gazalaisen elämään ja elinehtoihin työntäen heidät syvemmälle köyhyyteen ja riippuvuuteen ulkoisesta avusta. Konfliktin osapuolet ja kansainvälinen yhteisö ovat vaihtelevassa määrin asettaneet omat poliittiset tavoitteensa ihmisten oikeuksien ja tarpeiden edelle ja jättäneet gazalaiset istumaan kotiensa raunioille. Pyrkiessään eristämään Hamasin Israel ja keskeiset kansainvälistä apua toimittavat hallitukset ja instituutiot ovat itse asiassa eristäneet Gazan asukkaat ja näin heikentäneet mahdollisuuksia rauhallisen, oikeudenmukaisen ja kestävän ratkaisun saamiseksi Israelin ja Palestiinan konfliktissa." Rebuilding Gaza: Putting people before politics
Amnesty Internationalin laajan tutkimusraportin mukaan suuri osa Gazan sodan 1400 siviilin kuolemasta sekä tuhansien kotien ja Gazan talouden hävityksestä oli seurausta suoraan siviileihin kohdistetuista hyökkäyksistä sekä sellaisista hyökkäyksistä, joissa ei tehty eroa sotilaallisten eikä siviilikohteiden välillä. Tällaiset hyökkäykset rikkoivat kansainvälisen ja humanitaarisen lain perusehtoja. Sadat siviilit kuolivat hyökkäyksissä, joissa käytetään tarkkuusaseita, ilman ennakkovaroituksia lentokoneista ja helikoptereista ammuttuja pommeja ja raketteja sekä panssarivaunutykkien ammuksia. Toisia, myös naisia ja lapsia ammuttiin lähietäisyydeltä, vaikka he eivät olleet minkäänlaiseksi uhaksi israelilaissotilaille. Suuret määrät siviilejä kuoli ja haavoittui myös epätarkoista aseista, kuten tykistön ja kranaatinheitinten tulesta sekä rypäleammuksista, jotka levittävät tuhansia kuolettavia metallinsirpaleita suurella nopeudella laajalle alueelle. Valkoinen fosfori, jota usein levitettiin kansainvälisen oikeuden vastaisesti umpimähkäisesti ilmassa tiheäsi asuttujen alueiden yllä räjähtävillä tykinammuksilla, surmasi ja poltti ihmisiä.
Gazan hyökkäyksessä kuoli palestiinalaisia ja omaisuutta tuhoutui enemmän kuin minkään aikaisemman Israelin offensiivin seurauksena. Vaikka Israelin viranomaiset tiesivät alusta lähtien, että huomattavat määrät siviileitä kuoli ja haavoittui, samaa taktiikkaa jatkettiin koko sodan 22 päivän ajan. Suuri osa tuhoista, missä kokonaisia asuinalueita pantiin maan tasalle, oli tahallista ja ilkivaltaista ilman sotilaallista tarvetta. Koko operaation ajan Israelin armeija esti alinomaa lääkintä- ja humanitaarista apua pääsemästä haavoittuneiden ja loukkuun jääneiden luokse. Tämän seurauksena ihmisiä, jotka olisi voitu pelastaa, kuolivat. Useissa tapauksissa Israelin sotilaat myös käyttivät siviileitä, myös lapsia suojakilpinä tai pakottivat heitä vaarallisiin tehtäviin.
Raportti toteaa myös Hamasin syyllistyneen sotarikoksiin tulittaessaan raketteja Israelin puolelle. Päinvastoin kuin Etelä-Israelissa, Gazassa väestöllä ei kuitenkaan ole minkäänlaisia pommisuojia, koska Israel on estänyt rakennusmateriaalien tuonnin Gazaan. Vastoin Israelin väitteitä, Amnesty ei löytänyt mitään todisteita siitä, että palestiinalaistaistelijat olisivat käyttäneet ihmiskilpiä tai ohjanneet siviileitä suojaamaan sotilaskohteita hyökkäyksiltä.
Koko raportti:
Israel/Gaza Operation Cast Lead: 22 Days of Death and Destruction
Human Rights Watch-järjestön raportti kertoo, että Israelin toistuva valkoista fosforia sisältävien ammusten tulittaminen tiheästi asutun Gazan alueille oli umpimähkäistä ja todistus sotarikoksista Rain of Fire: Israel’s Unlawful Use of White Phosphorus in Gaza
Kuvia pommitusten seurauksista Gazassa
Gazan sota toistaa vuoden 2006 Libanonin sodan totaalisen tuhon strategiaa. Human Rights Watchin mukaan suurin osa 2006 Libanonin sodassa kuolleista siviileistä sai surmansa Israelin armeijan vastuuttomien ilma-iskujen vuoksi. Ei todisteita Hizbollahin laajamittaisesta ihmisten käyttämisestä suojakilpinä.
Lehdistötiedote:
Israel/Lebanon: Israeli Indiscriminate Attacks Killed Most Civilians
Koko raportti:
Why They Died: Civilian Casualties in Lebanon during the 2006 War
